17.3.2010

Oinaskuu

ja MARS matkaan musiikintekkoon. Mars 0 Leijona uranuurtajana.Alkupiste?
Kuu 14 Oinas
yhtymä Venus 12 Oinas
ja Jupiterilta 13 Kalat semisekstiili.
Hieman outoon valoon?
Meriselityksiä merimuseosta kriittisellä Merkurius 29 Kaloilla?

Näin kummallista unta.
Keskellä järveä kasvoi iso puu (elämänpuu, iso tammi?).
Menin sen tykö veneellä. Yhtäkkiä olinkin lapsi ja minun piti jäädä tuon puun juurelle jonkun toisen kanssa.
Koettelimme pohjaa ja se tuntui tukevalta savipohjalta.. Ajattelin unessa, että puun juurella on tarpeeksi matalaa, ettemme pääse hukkumaan ja puun lähettyviltä ei ole suotavaa lähteä pitemmälle. Se antoi turvan tunteen. Silti jääminen keskelle ei mitään arvelutti.

8 kommenttia:

  1. Mulla loppuu ymmärrys kohta omaan karttaan.transiitit toimii varmasti,niiden tulkinta on vaan hemmetin vaikeeta.enkä jaksa mitään.ja oon surullinen vaikka kohta on kevät.

    Myrkytyksen oireet; Juice

    ja päivän tarkimmat Nept kvink Ceres+ Aurinko oppo Ceres ja hemmetti se Juppiter nyt onnenpisteellä ?? en oo jaksanut laskea monenko olen kuullut kuolleen tänä vuonna, niitä on niin monta ettemn enää muista kaikkia. Edesmennyt oma koirani vierailee taas säännöllisesti unissani.

    terkuin, E

    VastaaPoista
  2. Minä olen myös aatellut tuota, miten vuosi alkoi hautajaisilla ja näin yks yö unta kuinka kotikylän tienhaarassa (uusikuu ja Hekate) oli ehkä 6 petäjäistä tienviittaa ja aattelin niitten kuvastavan teksteineen kylältä poistuneitten määrää. (2 tänä vuonna). Sitten siinä oli enää yksi tienviitta ja sanoin että siihen pitää kirjoittaa kylän nimi ja että se yksi viitta riittää.
    Uni itseasiassa vei minut sitten googlettamaan nimiä ja näytti muutamat facebookki-kasvot, joka taas vei minut viime yön unen ihmisten pariin kiertoteitse.

    Koita jaksaa E.
    Tää on tätä kevään murrosaikaa, melankoliaa ja virtaavia vesiä pinnan alla.

    VastaaPoista
  3. Tais kadottaa mun edellisen kirjoituksen vai saitko sen? Joku hidastus tässä on,taas sama kommentti kun viimeks; emme voi toteuttaa pyyntöäsi,kenttää ei voi jättää tyhjäksi.

    Mitä mä nyt kirjotinkaan.. Muistin Junon että se on kans tarkka ja ehdinkin jo aatella että missä mun kaverit on.. Ja sitten tajusin että mun vuosi olikin mun mielessäni auringon paluu-kartta-vuoteni,viime vuodelta, niin ei tänä vuonna ole poistunut kuin 3-4+eläinystävä.

    Kiitos nikki. Jaksan heti paremmin kun pääsen jatkamaan kuntoilua. Naamabakteeri vaan tuntuu asettuneen aika tiukasti. terkuin,E

    VastaaPoista
  4. Kyllä olen saanut sun viestis ja julkaissut ne,E.

    Ite mietin yks päivä tuota sinun Junoasi, kun se osuu omalle Auringolleni että mitä se tarkoittaa, ja just tänään viimeksi tajusin, että sulla on suuri merkitys sillä, että kommentoit ja minä saan siitä sen uuden "röntgenajatuksen", viet tavallaan sillä kommentilla montaa asiaa eteenpäin. Vaikka se onkin peräytyvä tai ehkä just siksi.
    Esität toisen näkökulman, tai tuot just sen oman näkökulman.Röntgenhoitajani=)
    (Aurinkoni saabisesti röntgenkuva, hieno diagnoosi)

    VastaaPoista
  5. Yks viesti jäi välistä jos oot julkaissut kaikki tänään kirjoitetut.yritin lähettää pari kertaa ja kun jumitti,menin painamaan päivitystä. Hauska kuulla jos voi auttaa saamaan ajatuksia. En tiedä mitään saabisista,vielä. Viime yön unessa koirani näytti minulle vatsassaan olevaa leikkaushaavaa ja näin sen ihon läpi(ensimmäinen röngtenkatse itsellä koskaan missään muodossa-muistin mukaan) että se tihkui verta. Yleensä meillä on öisin mukavaa yhdessä. terkuin,E

    ja taas sama.pahoittelemme ettemme voi toteuttaa pyyntöäsi?eikä tää sivu liikahda. tässä viestin lähetystä odotellessa tein päätöksen lähteä ostamaan siemeniä ja laitan pienen kasvihuoneen viinirypälerasiaan tuohon ikkunalaudalle :) tai huomenna härkä-kuulla

    VastaaPoista
  6. Ehkä tää on vaan hidas välillä?
    Joskus tuo näyttää että 0 viestiä vaikka siellä on sitten viesti.
    Astro comilla on ollut tällä viikolla kans noita aikakatkaisuja ainakin itellä.

    Ja ihan samat ajatukset.
    Just tein inventaarion siementen suhteen ja yrttien siemeniä löytyy ja kuin myös odotan hedelmällisemmän härkäkuun. Rapukuu kai olisi se kaikkein hedelmällisin.Kasvavan kuun aikaan joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  7. Mietin eilen että jos sulla on noussut kävijämäärät täällä ja siksi hidastelee. On tullut sitten reippaasti lunta taas. Mun piti olla reipas nyt ja intoa täynnä mut en huomaa mitään,vielä. kuu Merkuriuksella semisekstiilissä Venukseen ja siksi ehkä kerron tämän. Venus Erisillä,mun ei tee mieli yhtään omenaa. Nyt tässä kommenttikentässä pystyy liikkumaan nuolinäppäimillä mikä ei onnannut aikasemmin?mä en tajua näistä mitään. terkuin,E

    VastaaPoista
  8. Ite yhdistän Uranuksen näihin tietoliikenne- hommiin, se kun liikkuu tuolla "eetterissä" poimien signaaleja. Ja se oli vasta yhtymässä Aurinkoon ja Chiron-Neptunus semisekstiilillä sitten pikkasen lisähäikkää?

    VastaaPoista