28.2.2017

Ralliautoilua :)


Tänään oli semmonen vaaleenpunasen päivä.
Oli niin hellyttävä tuo vanhan ajan auto,
että piti se ostaa ystävän pienelle ralliautoilijalle,
kun ovat tulossa käymään.
Vaaleenpunasen kynttilänkin halusin limenvihreen seuraksi.
Tukka tuli  muotoon leikattua,
ja kampaajan tuolissa Jupiter-juoruttua,
että mukava päivä kaikkinensa
vaikka vettä satoikin harmaalta taivaalta.

Mars 23 Oinas yhtymä Uranus 22 Oinas
ralliautoilua vaikka, tai sähkösiä ongelmia?
vaaleenpunasen siitä tekee opposition Jupiter 22 Vaaka.
Tai sitten ihan
henk.kohtanen Alasolmun ja Merkuriuksen jo 5 Kalat
yhtymä omalle Jupiterille, vaaleenpunasia ostoksia,
Yläsolmulla 3 Neitsyt on oma Child-asteroidi..
Aurinko 10 Kalat yhtyy kohta Neptunukseen 11 Kalat.

Kuu 8 Oinas
ja koska oma Kuu kohtaa ihmisiä Yläsolmun kera,
niin ne sattuvat aina kuunkierron mukaan,
elikkä ystäväni on Aurinko Oinas
ja vielä hällä tuo tienpäällä liikkujan Merkuriuksen transiitti
omalle Kalat-Kuulleen.
Pimeä on vaan taival ja matka pitkä.

26.2.2017

Pimennyskö?

Kävin hiihtämässä iltapäivän auringossa.
Taivas oli semmonen vauvanvaaleansininen yheltä kantilta,
muutamine pilvenhattaroineen.
Vein laskiaispullia vanhalle rouvalle
ja katselin kahvikupin ääressä ikkunasta
kuinka ilta-aurinko leikitteli vaalealla koivun rungolla.
Pois tullessa usva nousi lammen yllä.
Ei ollut taaskaan kameraa mukana
tunnelmaa ikuistamassa.
Pitää vaan kuvitella.
No onhan se Neptunus 11 Kalat lähellä
uudenkuun syntyä ja auringonpimennystä,
siis auttamassa kuvittelemaan.
Että ei tuntunut kyllä pimentyvältä.
Päivään liittyviä asioita ois
vaikka unisieppari; katselin sitä aamulla,
ja se tuli esille uudestaan päivän mittaan,
MM-aurinkokullan himmentyminen pronssiksi
luikastelun vuoksi
ja
epätoivoisen tuntuinen uni,
jossa oli köyhyyttä, rikkinäiset housut,
likaa ja epäonnistuminen työssä;
ankeus herätessä.
Piti oikein herätä ennen aikojaan  muistamaan unensa,
ja mennä uudestaan nukkumaan.

Kuu - Aurinko 8 Kalat
Mars - Uranus 21 Oinas

22.2.2017

Kvinkunssilla avaruuteen

Löysivät sitten lisää planeettoja,
valovuosien päästä.
Tähtitieteilijöitten ikioma muusa
30 Urania 21 Skorpioni
kvinkunssi Uranus 21 Oinas

Kuu 19 Kauris
löi justika yläfemmat
Pluton kanssa.

20.2.2017

Etuajassa

Mielsin hommani loppuvan varttia aikasemmin kuin piti,
en tiedä mistä sen sain päähäni.
Onneksi kaveri muistutti jatkamaan vielä.
Kun sitten olin lähtemässä tyhjistä tiloista,
sinne haahuili nainen,
joka oli kyllä oikeessa paikassa,
mutta 2 päivää etuajassa.
Liekö ollut kuu tuolloin tulikolmiossa
Uranukseen 21 Oinas
ja Merkuriuskin 21 Vesimies
 siivittämässä askeleita.
Sekstiiliketju.

Kuu 25 Jousimies
yhtyy Hra Aikaan Saturnukseen 26 Jousimies.
Time to go bed.

17.2.2017

Meni hermo


          kuu 15 skorpioni
merkurius 15 vesimies
         mars 15 oinas
neliöneliö
kvinkunssineliö
kvinkunssi

16.2.2017

Kevään äiti

Jotkut pohtivat menneitä elämiä Alasolmun yhteydessä.
Alasolmu on nyt 3 Kalat
ja siihen on yhtyneenä länsituulen, Zephyruksen vaimo
ja kevään äiti 8 Flora 2 Kalat, kukkien ja puutarhojen jumalatar.
Pitäisikö muistella menneitä keväitä?
Vai olla vain iloinen, muuten niin harmaana aamuna,
 titityytitityy -konsertista, joka sai kevättä rintaan,
ja mielen keveämmäksi.
Ja että se toistuu joka kevät.
Kerran eletty ja aina uudelleen koettavaksi suotu.
Se semmonen heräämisen ja havahtumisen tunne.
titityytitityy puun oksalta takavasemmalta,
yllättäen.
Johtuneeko sitten päivien pitenemisestä,
vai mustan kuun siirtymisestä Skorpionin syvyyksistä Jousimieheen,
vai pitemmistä yöunista,
vaimistäsittenliekään,
kevät keikkuen tulee -olo,
kevyempi.
Light ja light, siinä se.

Kuu 7 Skorpioni
kvinkunssi Venus 8 Oinas


14.2.2017

Hyvällä tuulella


Kuu on hyvällä tuulella,
ilmakolmiolla,
Kuu 11 Vaaka
kolmio Merkurius 11 Vesimies.
Oppositiota Marsille 13 Oinas,
ja oli Venukselle 7 Oinas.
Rakkaita ja ystävättäriä muistaen.
Kvinkunssia Neptunukselle 11 Kalat,
jännitettä haaveiluun..
Itse 447 Valentine 25 Kauris
t-ristinä Vaaka-Jupiterin ja Oinas-Uranuksen oppositiolle.
Pienikin yllätys sai hyvälle tuulelle.

Ja  sitten vielä 1221 Amor rx 4 Kaksoset.
Kujeileepi sinä-akselillani. Pah, mokomaki.

Valentine asteroidi on löydetty 27.10.1899
Ollut tuolloin rx 25 Oinas.
Kuu yhtymä Amor Leijona löytökartalla sopivasti.
ja hurja painotus Skorpionin merkissä.
Sacrifacing for another?
Elikkä Au 3 - Ve 13 - Jup 16 - Mer 19 -Pallas 22 ja Mars 24 Skorpioni.
Melkein ku meikäläisen stellium.
Valentinella on yhen lähteen mukaan 7 huoneen vaikutus,
ei pelkästään avioliitto, vaan kaikenlaiset kumppanuudet,
myös liikekumppanuudet.
Siihen liittyvät myös kaikensorttiset lähetykset,
vaikka ne Ystäväpäiväkortit,
mutta myös pommilähetys toisesta ääripäästä.
Sitten tuohon löytökartan Skorpionipainotukseen sopii mielestäni tämä
uhrautuminen toisen puolesta,
niin syvää ja kiinteää on rakkaus.

Linkki rakkausasteroideille.

Happy Valentine!
 

12.2.2017

Once upon a time

Mars 11 Oinas
          kvinkunssi Kuu 11 Neitsyt
..who are you..and remembering

Kuu oppositio Neptunus 11 Kalat
Once upon a time

mean Apoge Lilith 29 Skorpioni
semisekstiili 5 Astraea 29 Jousimies
.. he got what he deserved

11.2.2017

Ice Queen

Täydenkuun päivä.
Pakkasta - 23 ja Aurinko paistaa.
Aurinko 22 Vesimies
ja täydenkuun valossa paistattelee taivaan valtiatar
Hera rx 21 Leijona
jäisellä valtaistuimellaan
hyytäen hiiteen hurmurin huitukat,
sekstiili Jupiter rx 23 Vaaka.
Tai jotain / johonkin sinne päin.

Vesta rx 22 Rapu,
ja yks muuttokuorma lähti justika pihasta.
Kvinkunssia Auringolle,
kohti tuntematonta,
mitä nyt pohjapiirros pienillä ikkunoilla
ja työkone turvapakattuna mukana.
Rohkea rokan syö ja paineensietokyky plus sata.
Elämänmuutos,
tai jatkuva sellanen, jos Pluto on nousulla?
tr Venus 5 Oinas yhtymässä kuuhunsa kodin huoneessa,
jotakin kivaakin?
Äidin leipomat korvapuustit mahtuivat just ja just muuttokuormaan..:)

Chiron 22 Kalat
kvinkunssia Kuulle Leijonassa.
Pakastin pitää sulattaa
ja huurre poistaa.
Pohjalle jääneet kätköt eliminoida.
Eiku nythän mä keksin,
parantumaton romantikko
 (ja Gilmoren tyttöjen maraton suoritettu )

Kuu 26 Leijona

5.2.2017

Tomusokerikuorrutus

Desi kermaa
ja tujaus Amarettoa,
siinä näitten ruuneperien mehevyyden salaisuus.

Kuu 6 Kaksoset
siinä otsikon salaisuus,
koska kaiken lehtivihreäyhteyttämisen
tuloksena syntyy sokeria,
ja kun yhteytetään, ollaan yhteydessä,
siinä on Merkurius pelissä,
siksi yhteytän Kaksosiin sokerin.
Omar ja Eucamentholkin kelpaa.

Sekstiili Mars 6 Oinas.
Ei niinkään tämä Mars,
vaan oma Marsin sijainti Leijonassa,
tähän aikaan vuodesta
Aurinkoa vastapäätä,
sai hoksaamaan,
miltä t-risti tuntuu.
Ihan fyysisesti.
Koskapa se tuntui tältä myös viime vuonna
tähän Auringon opposition aikoihin.
Siis oma Skorpionistellium
on silloin t-ristin puristuksissa.
Siltä se tuntuu.
Rinnasta puristaa,
lapaluun kohdalta pistää
heti kun hengität syvempään.
Hetkellistä on tämä,
huomenna uusi päivä.
Sellainen pieni aavistus ( huom. pieni ) kylläkin tuli siitä,
miltä muorista tuntui eräänä toukokuun aamuna.
Mutta sekin sopii Kaksoskuun kaksinaisuuteen,
muistuts siitä,
ettemme ole kuolemattomia.
Mortal.

Aatelkaa,
kuinka moni muistaa Ruuneperin saavutukset?
Ja kaikki tietävät kuolemattoman tortun.

3.2.2017

Shhh





Venus 0 Oinas
                   noviili
                        Kuu 10 Härkä

1.2.2017

Unta palloon

Yö  (Nyx 0 Jousimies )
unet ( kuu 0 oinas )
ovat lyhentyneet tunnilla
ja suuri osa kärsii univajeesta.
Sudenhetkellä kuinen Mars 2 Oinas.