5.1.2010

vaski

onpi maan rikkauksia,
vanha nimitys kuparille.
Merkurius rx 13 yhtymä Venus 13 Kauris.
Afrodite nousi merestä Kuproksen ( Kypros ) saarelle ja siten kupari mielletään hänen metallikseen.
Itselläni on pari pientä kuparista "pataa" hyllyllä isän antamina.
Retro-Venus tyttärelle.
Aiheeseen sopien kirjavinkkinä Linnunradalta poimittuna:
Tom Lundberg, Nykyajan jumalatar, tunne itsesi, ymmärrä muita.

Aiheeseen sopien minun pitäisi mennä tilaamaan hautajaiskukkalaite.
Vanheneminen tuo eteen uusia velvollisuuksia. Näemmä.
tr Aurinko 14 Kauris on oppositiossa Logokseeni.
Että merkityksiä pohtimaan, järkeä peräänkuuluttamaan, kaikkeuden perimmäistä alkusyytä etsimään.
Saabisesti Logokseni on ylensyöneet laiskat divaaneillaan.Kylläisyys.
Hohhoijaa.
Unessakin oli Venusta ja Merkuriusta.
Tehtiin työlistaa isäntäparin kanssa pöydän äärellä.
Pöydältä löytyi hopeinen kaulakoru, jonka emäntä tunnisti Kaarinalle kuuluvaksi ja ripusti sen ovenkahvana toimivaan pieneen metallikoukkuun, josta hän löytäisi sen tullessaan seuraavan kerran.
Ja minä taas ajattelin, että onpa hankala ovenkahva, etusormellako tuosta ovi vedetään auki?
Yhden Kaarinen tunnen, enkä häntäkään kovin hyvin.

Kuu 18 Neitsyt
Arkisia järjestelyjä lienee tuo. 

4 kommenttia:

  1. Osanottoni Nikki. Aina raskaita uutisia.

    Minä yritän löytää sitä nykyjumalatarta itsestäni, mutta joko olen lukenut liikaa arkkityypeistä tai naisista yleensä etten enää kohta erota niistä mistään itseäni. Ja ehkä siksi en löydä elämääni vakauttakaan ?

    En tiedä onko se retro-Merkurius vaiko -Mars, mutta koneeni on pamahtanut jo kahdesti. Luulen että se viimeinen kerta on lähellä eikä nyt ole varaa uuteen koneeseen.

    Saturnus oppo rx Mars, avautuva jo, enkä jaksaisi mitään. Eikä oikein kiinnostakaan. Työtkin loppui.

    Pluton neliö rx Mars, pakkomielteistä toiveunta perheen perustamisesta, miehestä, seksistä ja kaikesta kuolevaisesta. ??

    terkuin E (vain E siksi kun en halua olla jäässä enää)

    Ja päässä on soinut nyt viisi päivää Kate Bushin Wuthering Heights -hajottavaa

    VastaaPoista
  2. Se naisen arkkityyppi kasvaa, muuttuu ja kehittyy iän myötä. Ja aikakausittain joku enemmän pinnalla.
    Pallas Athene on nyt Skorpionissa muistuttaen itselleni yksin pärjäämistä, tieteisiin perustuvia opiskeluja, kuitenkin skorpionimaisesti pintaa syvemmältä kahmaisten.
    Tutkin äidin hylkäämää lasta opiskeluissa. Äiti-suhdehan se oli Pallaksellakin se kimurantti.
    Lainasin kirjastosta Eevan tyttäret ja yritän sieltä jäljittää "äpärän" ja naisen tunteman häpeän ja alistamisen ja kaikkee mahollista.

    Kävin siellä kukkakaupassa ja teki mieli tulppaaneja. Ostin vaaleanpunaisia kimpun ja sitten tuttu myyjä kysyi, jotta haluaisitko poimia ruusun.
    Lähdin sieltä syli täynnä myynnistä hylättyjä tummanpunaisia ruusuja. Jaoin niistä jo kimput naapureille, ystävilleni.
    Olen nyt kauneudella ympäröity.Kukkasilla.
    Tr Merkurius-Venus sekstiili oma Neptunus.
    Joku haikeus myös "kurkkua kuristaa".

    VastaaPoista
  3. Tulipa tuosta kaulakorusta mieleen astro foorumillahan Kaarina niminen nikki lähetti parantavia energioita ja kuvastaa naisellista energiaa, uuden alkua ja sinä otit ovesta kiinni vain etusormella, kannattaisi kokeilla avata oven koko kädellä, sinulta se kyllä onnistuu varmasti :) t.kaulakoru

    VastaaPoista
  4. Niinpä onkin Kaarina. Hänhän tuli "puolustamaan" astrologista tulkintaa.
    Siitä oven avaamisesta. Se kahva kun nyt oli sellanen pienen ruokin vastakappale, koukku, ettei siitä olis saanu kuin etusormella kiinni :)En mä avannut sitä ovea, mietin vain sen hankaluutta.Se Kaarina oli mun "edeltäjä" siinä unessa.
    Siitä tuli mieleen isän luota yks ovi, jossa ei ole kahvaa vaan vanhanaikanen iso avain lukossa, josta vetää se ovi auki.
    Eikä minulla ole parantavaa energiaa käsissä.
    Se on korvien välissä. Pallas kolmiossa Merkuriuksen ja Auringon keskipisteeseen.Kirjoittamisen tuomat oivallukset antavat oivalluksia toisillekin, hoppas så.
    Kuuntelutehtävä,Uranus semisekstiili Kuu,Yläsolmu. Tunteiden ymmärrys.Unet.
    Opetustehtävä Chiron, Jupiter oppo Uranus.

    VastaaPoista