Palajan vielä tuonne 13.1.keskiviikkoon, Merkuriuksen päivään. Talvennapaan.
Satuin nyt vasta lukasemaan Taivaankannen takojien tekstin Lemminkäinen ja sydäntalvi.
Siis nämä astrologiset kuviothan täydentävät, sopivat yksyhteen tuon sydäntalven, talvennavan kuvaukseen.
Talven selkä katkeaa, Saturnus pysähtyi ja lähti retroamaan.
Heti kohta Merkurius etenemään saturnisessa Kauriissa.
Kuu galaktisessa keskipisteessä mahtoi viedä ajatukset Linnunradalle?
Retro-Mars jäljittää Mesikämmenen tai vaikka Tao Taon jalanjälkiä.
Että eilen kun vielä tiennyt en.. olen tänään taas paljon viisaampi.
Takojilla on todella paljon mielenkiintoista luettavaa.
Pakkasen viat aikaan sopivasti.
Retroilen vielä omalle kartalleni.
Innostuin minäkin sitten tutkimaan noita elämänkaaren Solar Arc (SA) pisteitä.
Ja alkoi kummasti napaa kutittamaan.
SA Mars 4 Vaaka on tuon talvenselän taittajan lukemissa minuuttia vaille.
On ollut Marsin paluu sen retroillessa Leijonassa.
SA Chiron 24 Oinas tekee kolmion proge Mars rx Leijonalle.
Samalla kvinkunssi natal Auringolle.
Tr Chiron tekee neliön Auringolleni.
SA Venus 5 Kauris oli minuutteja vaille yhtä pysähtyneen Merkuriuksen kanssa.
Samanaikaan Lunar oppo kartan Asc on natal Venuksen lukemissa.
Taitekohta.
Mitä tänä aikana, viikon sisällä on tapahtunut?
Ehkä kiteytettynä se ,että erilaisuuteni on korostunut,
mutta se taas on saanut ihmiset kuuntelemaan,
ja tekstini on herättänyt paljon ajatuksia.
Ja minä taas tein vain saturnisen pakolliset koulutehtävät.
Mutta uskollisena omalle tyylilleni.
Man has to do what man has to do.
Auringon ja Marsin suhde.
Vaakasella tämä liittyy myös ihmissuhteisiin, joissa myös tavallaan taitekohta
ja perään harkinta-aika retroilevilla planeetoilla.
Tuo Tantaluksen myytti tavallaan kuvaa tätä itselläni.
Kurkotan jotakin, mitä en tavoita.
Vastus on kivenkova, täynnä implantteja :))))
SA Chiron Oinas ja kaivelin sukset varastosta ja lähden tästä
nöyhtäistä napaani tuulettamaan.
Kuu 20 Vesimies
yhtyy tänään Chironiin ja Neptunukseen Vesimiehessä.
Suomeksi ylös ulos ja raittiiseen ilimaan koko konkkaronkka!
Joskus tuntuu, että ylätuvan ukko on tarkkaan harkinnut (niin kuin jokaisen kohdalla ilmeisesti) millaisen kartan mulle piirtää.
VastaaPoistaKronos, Ajan Herra descendentillä kertomassa yleisölle.Minä nousullani reagoin aikaan.
Kuuni reagoi toiseen ajan herraan, Saturnukseen.
Tuo Jupiter jättää siis Vesimiehen ensi yönä.
(tulipa tuostakin mielleyhtymä, mut olkoon..)
Jupiter yhtyy kuuhun Kaloissa huomenna.
Samaan aikaan Venus vaihtaa Kauriista Vesimieheen.
(tuosta se vasta mielleyhtymä tulikin..)
Näiden semisekstiili.
Naisystävien ruikutus.
Eikun tyttökuoron altot.
Joku laulamassa "se on kerrasta poikki, sanon suoraan sen.."
emmä tiijä, männessä näkköö,
jos Jupiter-luoja suo..
Kuu 25 Vesimies
VastaaPoistayhtymä Neptunus
Olen miettinyt noita alkuaineita.
Tuota jaksollista järjestelmää.
Sitä mikä hemmetin koodikirjoitus siihenkin voipi olla piilotettuna.
Siis oikeesti.
Jos kerran esim. Tantaali/Tantalus saa nimensä myytin mukaan ja on asteroidina.
Ja taas Kupari mielletään Venuksen metalliksi myytin mukaan.
Aurinko-Kulta-Au-79
Merkurius-Elohopea-Hg-80
Venus-Kupari-Cu-29
Mars-Rauta-Fe-26
Kuu-Hopea-Ag-47
Saturnus-Lyijy-Pb-82
Perässä siis jaksollisen järjestelmän numero.
Havainto: Merkurius seuraa Aurinkoa myös metalleissa.Lähetti.Merkurius on se Aurinkomme konkreettinen ilmaisija täällä maan päällä??
Me tuomme aurinkomme esille puheellamme.
Me menemme pilveen ja välillä valamme vettä, kun Merkurius tuo meille ikäviä viestejä.
Olisiko aurinkoamme edes olemassa ilman Merkuriusta?? Siis tätä astrologista "henkeä"?
ja okei, jos se on henki, niin pakkohan sillä on ollakin jotakin "lihaa ja verta" oikeana kätenään. Eihän aurinkoa ole pinaatissakaan näkyvissä muuten kuin merkuriuksen lehtivihreänä. Lehtivihreetä ei taas synny jos ei ole sitä aurinkoa.Saturnus-rakenne siinä lähellä.Tien vieressä kasvanutta raskasmetallista pinaattia :))
Tajuskohan taas kukaan?
Neptuaanisia juttuja.
Eikun kun ei tiedä mikä se on sen Jupiterin metalli..mikähän siinä on tuo numero 81?
Mitä syntyy jos yhdistetään kultaa ja elohopeaa??
Tai kultaa ja kuparia? L`loreal kultakupari.
You are worth it...
Tallium-Tl-81
VastaaPoistaKäytetään yhdisteenä rotanmyrkyissä.
Eiks passais Jupiterille... :))
Me rottakokelaat täällä jättämässä hukkuvaa laivaa...
Elohopeaahan käytetään niissä uusissa ENERGIAN-säästölampuissa..
VastaaPoistaKuumemittarin elohopea nousee kun "henkeä" puolustetaan.
Pakkasmittarin elohopea laskee,kun Aurinko-henki matkustelee kaukomaille,päiväntasaajan tuolle puolen.