11.1.2010

Pienen hetken

Kuu 7 Jousimies
semisekstiili Merkurius rx 7 Kauris,
Aurinko 20 Kauris yhtymä Venus 20 Kauris,
ja vain pienen hetken..

Mietin tuota Helsingin kartan tiimoilta tekemääni huomiota eli Jupiterin nopeaa liikettä nyt keväällä.
Se on jo kesäkuussa vaeltanut Kalojen merkin läpi, puolessa vuodessa,
samoin kuin Uranuskin kerkeää sen seuraksi oinaspisteeseen.
Ja sitten alkaa Jupiterin retroaminen jossain vaiheessa, niin että marraskuulla (oma ap) se on takaisin Kalojen merkissä 23 astetta. Tätäkö elämä on? Edestakaista liikettä?
Ottaja ja antaja, kissanpaskan kantaja, sanoi entinen ystävä.

Tuon retro-Merkuriuksen osuminen oman progenousun päälle (vielä Kauris) kuvasti hyvin
hautajaispäivää lauantaina. Olihan Hermes alunperin symbolinen kiviröykkiö hautakummulla.
Kivinen matkamittari tien sivussa. Ja johonkin matka sitten päättyy?
Vai päättyykö se? Entä jos se jatkuu galaksista galaksiin?

Ja vielä Helsingin kartalta.
Tämä junttimaalainen näkee punasta,
kun Helsingin retro- Härkä Venuksella ei muisteta mistä kulttuuri on alunperin saanut alkunsa,
että kehäkolmosen ulkopuolellakin on elämää,
että se junttimaalainen vetää kukonlaulun aikaan kontiot jalkaansa,
jotta siellä kulttuurikeskuksessakin olisi pötyä pöytään.
Tosin junttimaalainen on tänä päivänä tuontitavaraa lähinaapurista.
Kotimaista junttimaalaista ei retro-Venuksella arvosteta,
joten ehkä sillekin pitää kohta Hermes pystyttää.
Ostovalinnalla teet myös aina arvovalinnan.
Tosin on toisenlaistakin ennustetta. Suomi saattaakin olla se äiti-Ceres-maa, joka tuottaa pötyä pöytään puolelle Eurooppaa, koska meillä on vettä, joka jo nyt on haihtuva luonnonvara kasvukaudella Eteläisessä Euroopassa.
terv. kaanis ja ylypee junttimaalainen, joka on herkkä sanoille (Neptunus yhtymä Merkurius)

muoks. kulttuuria
colere-viljellä,
mitä hyvänsä.
Millaisia ajatuksia sinä viljelet?
Onko meillä enää viljelyyn kuuluvia riittejä ja myyttejä?

11 kommenttia:

  1. Minua taas ahistaa se, että ei minulla ole minkäänlaista kokemusta perinteistä (kukaan ei ole opettanut) ja mitä ennenvanhaa tehtiin tämän "kaikki valmiiksi ja heti, mieluiten valmisruokaa, kiitos" kiire kulttuurissa. Minun pitää varmaan mennä viettämään lomaa maalaistaloon tai hakeutua maajusille morsiameksi ohjelmaan :))niinkuin tyttäreni ehdotti :)))

    VastaaPoista
  2. Me viljelemme sitä kiirettä.
    Se maajussikin.
    Yks vanhempi isäntä sanoi, että on se kumma tämä nykyaika, että ennen kerkesi havannoida luonnon kiertokulkua, vuodenaikojen vaihtelua,lintujen paluumuuttoa keväällä, käydä laskemassa verkot toukotöiden jälkeen ja rauhoittua luonnon rytmiin vaan ei enää.
    Siis se oikeakin viljely on nykyään ihan retuperällä vaikka ajanmerkkien seurannan suhteen. Äiti-maa kynnetään halkipoikkipinoon kiireellä ja vauhdilla.
    Me emme enää siunaa leipäämme.
    Siitä on tullut itsestäänselvyys.

    VastaaPoista
  3. Kuu yhtyy Cerekseen 8 Jousimies,
    puhe leivän siunaamisesta,
    tr Hermes 3 Kalat yhtymä oma Jupiter,
    oikein paasaamalla.. :))

    VastaaPoista
  4. :)) tässäpä yksi tarhasta poimittu ruokarukous, leipä viljasta, vilja valosta, valo taivahan talosta t.kaulakoru jos oikein muistan ..

    VastaaPoista
  5. Mietin rajoja ja vastuuta, ihmiselämän pituutta. Sitä että äidistäni on tullut vanha. Olen tutustunut myös itselleni uusiin huonejärjestelmiin ja opetellut tulkitsemaan karttaani monipuolisemmin. Ehkä. Variaatioita alkaa nimittäin olla. Esoteerinen huonejärjestelmä tyrkkäs Saturnuksen huoneeseen 12. ja tulkinta kertoi tuon tarkoittavan yksinäistä loppuelämää. Että jee. Ihan sama saanko lapsia, hylkäävät kuitenkin.

    Olen tutkinut Jupiterin tulevia liikkeitä myös. Pysähtyy 23.7. asteessa 3'24 Oinasta. Että ei ihan vielä rx Marsiini osu. Sitten peruutus. Ja siltä elämä myös tuntuu, askel eteen ja taas taakse se vie.

    Oma Chiron on 2' astetta härkää jotta en tiedä mitä sekoilin kun aiemmin kirjoitin sen ja Cereksen sekstiili-kohtaamisesta. Oli oppo silloin.

    Olen kiittämätön ainakin toisinaan. En siunaa leipääni. Mutta yritän viljellä puhtaita ajatuksia.

    terkuin, E

    VastaaPoista
  6. Käytän itse vielä placidusta.
    Erkki Lehtirannan esoteeriseen en ole syttynyt.
    Huoneita en hirveesti nykysin ajattele.
    Akseleita kyllä. Mukaanluettuna solmupari ja Vtx-akseli.Kellonviisareita.
    Ja keskenään tarkkoja astelukuja, muilla ei hirveesti väliä.

    Takaraivossa on kypsymässä meridiaanikartan käyttöönotto.
    Ehkä siinä vaiheessa kun proge-Aurinkoni tulee ekvaattori-ascendentille, eli tehtävä tällä pallolla selkiintyy lopulliseen mittaansa?
    Tai kun navat liikahtavat ja on "aika".

    Chiron härän alkuasteilla (3 muistaakseni) on sen löytymisajankohdan asteita.
    Kuun "synty-asteita".
    Tunteiden käsittely käsillä tehden.
    Chironimainen kosketus tunteisiin.
    Kosketus maahan.

    Saturnus nousevana voi olla myös tarvetta yksinäisyyteen, omaan rauhaan.
    Isälläni Saturnus Vesimies (olen perinyt sen sijainnin)on yodin kärkenä.
    Sekstiilin tekevät Merkurius ja Venus.
    Se tarkoittaa hällä yksinäistä vanhuutta,oikeesti.
    Kiinteässä merkissä myös vanha jäärä, oikeesti.
    Kumpi sitten johtanee kumpaan, tiedä häntä.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommentoinnista Nikki. En tiedä Lehtorannasta vielä paljoa, kirja odottaa hakemistaan kirjastosta. Enkä muista mistä sen esoteerisen kartan joskus koneelle hain, mutta ei ollut Erkin tekoa. Pallas minulla nousee edelleen, jos asteroidi voi nousta?
    Ja enpäs muistanut että Chiron löytyi sinä vuonna ;)
    Ehkä tuo on hyvä neuvonakin, ettei liian paljoa perustaisi huoneille. Omat huoneeni ovat suht tasakokoiset etten tiedä miltä tuntuisi kahlata useampi merkki saman huoneen läpi. Tuntuuko se oikealta? Ja Placiduksella saan 5.huoneeseen eniten vesimies-vaikutusta kauriin sijaan. :)

    Ennen oli itsestään selvää että vanhemmista huolehditaan kun vanhuus tulee. Nykyään jos tapaa tällaisia tilanteita ennemminkin hämmästyy siitä vastuullisuudesta siinä henkilössä. Joskus tuntuu etteivät ihmiset halua enää hahmottaa asioiden erilaista arvoa. Että rahassa ei vaan voi mitata kaikkea. Tuo opeteltiin itse joskus viimeistä penniä myöten, naiivia ja typerää myönnän, mutta oli sisäinen pakko. Enkä mieti sitä enää. Mutta entisissä ajoissa (perinteissä) ja ihmisten sisukkuudessa (mitä se tänä päivänä on?)ja valittamattomuudessa on jotain todella hienoa (joo suomalaiset ei puhu, möllöttää vaan hamaan loppun asti) ja nolottaa tunnistaa itsestään sen, että kuuluu varhaiseen pullamössösukupolveen. Vanhan äidin ansiota että olen saanut kotitalousoppia pienestä lähtien.

    Ajatuksia herättävä tuo esimerkkisi.

    terkuin, E

    VastaaPoista
  8. Eikun peräytyvä Ceres nousee neitsyessä. Sorgen. terkuin, E

    VastaaPoista
  9. Ostin itelleni joskus SAS:n kesäpäiviltä tuon Lehtirannan, mut.. no onhan siinä asiaa,
    mut muutenkaan en jaksa enää lukea muitten juttuja. Ne on niin pitkälle saman toistoa.
    Niemi-Mattila on ainua, jolta omaksun tietoa, varsinkin asteroideista.
    Muuthan ei niistä paljon piittaakaan.

    Meridiaani ja tasahuoneet ovat ne ,joita Vartiainen ilmeisesti käyttää.
    Meridiaanissa korostuu just tuo Ekvaattoriascendentti ja se on minusta siitä hyvä, että se asettaa MC:n heti kättelyssä sinne korkeimmalle kohdalle, mihin se kuuluukin.

    Porphory oli se "henkinen tulkinta", "looginen mutta konkreettinen" sanoi Niemi-Mattila,joka Lehtirannan ohella käyttää tuota huonesysteemiä.

    Matemaattisesti huonejaot ovat pallotrigonometriaa.
    Onko se tämä säde-kehä-aste et jotakin..

    Ystävä kritisoi aikoinaan noita Lehtirannan käyttämiä kukkauute-esimerkkejä. Hällä on itellään niistä tietotaitoa.
    Eli nouseva Saturnus 12 huoneessa (nouseva on mulle Asc:n YLÄpuolella) haapa, viikuna, valkosipuli ja mäkikuisma kukkauutteina.
    Että
    kuuntele Hectorin Haviseva Haavanlehti,
    sanon mää ihan eso-retorisesti :)
    Tiedätkös miks sen puun lehden pitää jatkuvasti havista??

    VastaaPoista
  10. Ei löytynyt tuollaista biisiä vaikka hämärästi kaksi sanaa tutulta kuulostaa?
    Aika voimakas tuoksuyhdistelmä kun yritin saada hajumielleyhtymää. Ja sitten se on Pallas kun nousee, jos asteroidi voi nousta. Placiduksella sekin tosin huoneessa 11.

    En tiedä miksi puun lehden on jatkuvasti havistava. Että kuulee että se on elävä lehti kun havisee ? :)Jos se liittyy vain ääneen, on sen jollakin tavalla oltava kai oikeanlainen?
    Itse kuuntelen sitä kesäisin paljon ja se antaa hyvin kevyen, ei-maallisen tuntemuksen paisi jos makaa maassa, tyhjentää mielen ja auttaa aina. Vai oliko kompa? Kerro

    terkuin, E

    VastaaPoista
  11. "Jeesuksen kantaessa ristiä Golgatalle, kaikki puut kumarsivat paitsi haapa seisoi suorana.Siksi sen lehdet on tuomittu värisemään."

    "Jeesus ristiinnaulittiin haapapuuhun. Jeesus ennusti puulle, että sen lehdet tulevat vapisemaan kuin hänen ruumiinsa nyt."

    "Haapa antoi Jeesuksen ilmi vainoojille havisuttamalla lehtiään."

    "Haapa on kirottu, koska Juudas hirtti itsensä haapapuuhun.Juudaksen takia haapakin havisee."

    ENNEN KRISTINUSKON TULOA MAAHAMME HAAPA ON OLLUT PYHÄ PUU.
    Taikametsä/SKS

    Minä tykkään haapapuusta.
    Entisellä asunnolla oli ikivanha haapa tienhaarassa. Totuin sen lehtien havinaan.
    Tännekin on kasvamassa niinikään tienhaaraan haapa.
    Mut ny mä lähen painamaan pyhää puuta saunan lauteille..
    -nikki-

    VastaaPoista