17.3.2019

Räystäät tippuu

Kevät tulee, kun räystäät tippuu.
Vettä, lunta , räntää coktailia taivahalta.
Lumihiutaleiden leijumista tuulenvireen aaltoilussa
on melkein hypnoottista katella;
siinä on vähän samaa kuin aaltojen liikkeessä.
Huomaan pitäväni talvesta ja lumesta,
ja tämä taitekohta sen vääjäämättömästä sulamisesta,
on jotenkin surullista,
ja samalla täynnä levotonta odotusta.
Se on tuo H2O, veden ja tunteiden moninaisuus.
Kiinteä, kaasu ja neste.
joo
oikeestaan tutkailin Uuden Seelannin
moskeijaiskua,
paikassa, joka on saanut nimensä katedraalin mukaan,
Christchurch. Onks siinä pikkasen Saturnusta,
paremminkin kuin Jupiteria?
no isku sattui uuden Merkuriuksen syntymän aikaan,
retro-Merkurius yhtyi Aurinkoon 24 Kalat perjantaina.
Moskeijan kupoli Jupiter 23 Jousimies teki neliötä.
Uuden Seelannin Aurinko 25 Neitsyt vastapäätä
piispoja ja paaveja ja muita kupolien alla häärääviä
Kalojen energioissa liturgioita lukevia, toivoa? antavia.
Iso risti ja murhenäytelmä, maan ja taivaan välille,
tästä tuli 19521 Chaos 23 Kaksoset liityttyä kuvioon.
Kaaoksen kiertoaika on peräti 311 vuotta,
että hitaasti se etenee asteroidivyöhykkeellä.
Oman syntymäni aikoihin se on ollut Oinaassa,
ja löydettäessä 19.11.1998 Härän lopussa,
vastapäätä Aurinko-Kuu-Chiron yhtymää Skorpionissa.
Kaaos ja järjestys tasapainoilevat,
liika järjestys on tunkkaista, luki jossain,
tarvitaan kaaosta. Luomaan uusi järjestys?

Saturnus 18 / Pluto 22 Kauris
ja tässä keskellä Uuden Seelannin ( 18.9.1840)
AC 20 Kauris.
Mitähän kaikkee tällä kaksikolla vielä hajotetaan?
Ja millainen vuosi tulee tuolla uudella Merkuriuksella?
Jos se näin alkaa?
Allakassa lukee 11.11. Merkurius al. Aurinko, ylikulku,
että Skorpionissa sitten se kolmas uuden Merkuriuksen synty.
Heinäkuussa Apostolien päivänä :) 21.7. se toinen.
Että,
vettä, lunta, räntää,
ja H2O.

Kuu 5 Leijona
on kuunpaluuni aika
ja kartalla rakkauspiste nousulla. hah

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti