Minä tässä mietin,
kun ihmiset ovat aika lailla vieraantuneet luonnosta,
havainnoista, yksityiskohdista, syistä ja seurauksista,
lehmänmaidosta ja pötsin tilavuudesta ja silleen,
ja kun itellä kuitenkin on aika pitkälti se ajatus tässä astrologiassa,
että planeettaenergiat näkyvät ja tuntuvat myös
ja ehkä ennenkaikkea luonnossa,
niin pitäisikö tai voisiko luontoa, luonnonilmiöitä
havainnoimalla ja tutkimalla
saada otetta ja tulkinta-apua astrologisille kuvioille?
Tuli mieleen tuosta eilisestä tuulentuiverruksesta
ja männynoksan putomisesta, irti pois korkealta.
Että siinähän on energiana Uranusta,
yllättävää, odottamatonta, sähköistä ja nopeaa
muutosenergiaa. Ylös - alas -liikettä.
Ja että se oksa sitten aikanaan maatuu ja terve puu jatkaa kasvuaan kohti taivasta.
Ja että ihminenkin vois otollisena aikana antaa huutia ylimääräisille "oksilleen"
ja suoda hermoradoilleen (Uranus) mahdollisuuden uusiin kytköksiin
vanhojen ja luutuneiden tilalle. Huomata ettei siihen kuole.
Ja että juurista voi olla jo kasvamassa uusi verso, ajatus.
Antaa sille mahdollisuus.
Että
se oli Pallas rx 29 Vaaka oppositio Uranus 29 Oinas
ja t-ristin kärkenä Venus 29 Kauris.
joo
Tänään on ollut mahtava aurinkoinen pakkaskeli,
hanki kantaa ja miinuksena pirun liukasta.
Pyörätie on osin sulanut ja sepelin peitossa,
paitsi sitten tienhaaroissa on yhtä jurmujäätikköä,
joten minäkin, joka yleensä pyöräilen kelillä kuin kelillä,
lähdin suosiolla jalan liikkeelle.
Irti, pois lähti hiusten latvoista vähän
ja pikkasen Venuksen kupariin vivahtavaa väriksi.
Aurinko 10 Kalat sekstiili Mars 10 Härkä
maata näkyvissä ja hiirenaskelilla etiäpäin.
Venus on kauneutta,
Uranus on sähköä,
Neptunus tunnelmaa,
ja Kuu ajoittaa.
Ametisti kuulemma
ehkäisee juopumusta
ja
poistaa sähkömagneettista säteilyä.
Ovat tuossa tietokoneen juurella,
pikkasen kaukana punaviinilasista.
Mutta siis noistakin hoksasin,
miten valokuvaaminen,
on nimenomaan valon kuvaamista,
ja että se on hetkessä erilainen,
se valo.
Kuu 16 Kauris
sekstiili Neptunus 15 Kalat
Eilen oli tosiaan ilmassa jotain.. ja hieno oivallus tuo valon kuvaaminen. Valokuvaamisessahan kaikki on kiinni nimenomaan valosta.
VastaaPoista