4.2.2011

Venuksen päivä

Perjantai. Venus 0 Kauris.
Meinasin otsikoida, että vihan asteissa, kun mietin tuota Venuksen oktiilia Auringon ja Marsin yhtymään 15 Vesimies, Puolineliö on saanut tulkintansa Vesimiehen ja Härän 15 asteen mukaan, koska nämä ovat 45 astetta Oinaspisteestä. Tuo Vesimiehen "vihapiste" on nyt tuossa keskellä Nummelan avainsanoilla kaavoihinkangistuneisuus, sopetumattomuus, lujuus, sisu, vastakarvaisuus, määrätietoisuus, ideoiden kylväminen ja jakaminen.
Sitäkin olen monasti miettinyt, että missähän vaiheessa ihmiset oikeesti tunnustavat myös Venuksen toiset kasvot sydänhymiön sijasta. Mielenosoittajat ovat miehiä. Venus syntyi Uranoksen (miehen) kuohinnan tuloksena.
Etteikö pistäs alitajuisesti pikkasen vihaksi, jos pallit viedään?
Merimiehetkin pelkäävät ja kunnioittavat Afroditen vihan vimmaa laittamalla sen laivan etukeulaan kyntämään merta ja "kuohumaan" rauhassa siellä syntysijoillaan.

Uutisissa sanottiin myös mielenosoittajien olevan nuoria, keski-iältään 24-vuotiaita.
Viesti kulkee sosiaalisen median välityksellä.
Syntyneet Uranus-tietokone sylissä?
He edustavat sukupolvea, joilla Uranus on Jousimiehessä.
Vallankumous sopinee toimintatavaksi ajamaan aatteita?
He vaativat oikeudenmukaisuutta Chiron Kaksoset oppositio Uranus-asetelmalla.
Kaksosen käsivarsi liikahtaa ja heittoliikettä pukkaa =)
He ovat ehdottomia aatteissaan Pluto Skorpionilla.
Plutolta hyvinkin oktiili Uranukselle; näkyy olevan vävykokelaankin kartalla.
Neptunus Kauriissa. Eettisyys ja moraali. Nuorisotyöttömyys. Leipää kaikille.
Pluto transitoi tätä Kauriin alussa olevaa Neptunusta heillä.
tr Yläsolmu on kohdannut sen.
tr Jupiter Oinaasta saa neliöllä toimimaan.
Venuksen semisekstiili Merkurius 0 Vesimiehelle
vissiin näyttää närhin värkit, että mitä mieltä sitä ollaan?
Kuu 29 Vesimies,
kohta sekin ketjussa 0-asteisena Kaloja.

Että hyvää Venuksen päivää vaan.
Millonhan nuo meijän Uranokset nousevat barrikadeille??

4 kommenttia:

  1. Ne on kuohittu - nää suomalaiset toverit. Kuohittu kunnes toisin todistetaan. Tai patoavat, ja sitten Jokela jne.

    Mulla on mars sekstiili uranus tänään ilmeisen voimakas - HurPyrPomRäksPoks -päässä. Tekis mieli polttaa kaikki sillat ja hypätä viimeiseltä jokeen lillumaan ja kosken kautta mereen.

    Mä olen tajunnut, etten tajua Neptunusta - just nyt kun kuukin on kaloissa. Joo, dokaan silloin ja putoan syvyyksiin - mikä se suuri yhteiskunnallinen vaikutus on kosmisena planeettana? Jotenkin vaan ärsyttää sekin pallero tällä hetkellä. (t:penikka)Ehkä noi mun omituiset työnantajadiilit on just tota neptunusta 2.huoneessa. MUR. 2012 tää muuttuu, mihin sit?

    Odotan kuin kuuta nousevaa (=P) että jupiter puhkaisi kalvon tonne 10.huoneeseen. Tosin tämä matkakuumekin tuntuu ihanalta.

    valivali-levoton tuhkimo indiima

    ps. Mulla on semmoinen mututuntuma, että Egypti rauhoittuu nopeasti ja tästä on jotain hyötyä oikeasti - kohinasta, mähinästä siis.

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä tuosta kuohunnasta; ukkosenkin jälkeen luonto uudistuu, vaikka nyt teettääkin töitä kaatuneitten puiden ja sähkökatkojen jälkeen.

    Ite oon mieltänyt tuon Neptunuksen tarvehierarkian mukaan (oiskohan Nummelan oppeja tai sitten Tanhuan?).
    Eli alimpana tarpeena meillä on hengissäsäilyminen jo äidinmaidon avulla.
    Turva, koti, syli, ruoka / KUU.
    Seuraavana tarpeena on rakastetuksi tulemisen ja rakastamisen tarve. Tyydyttää maalliset kehon tarpeet / VENUS.
    Nämä ovat lähinnä yksilön tarpeita.
    Ylinnä on ihmiskunnan säilymisen kannalta tiettyjen moraalisten ja eettisten sääntöjen noudattaminen. Ne eivät ole Moosekseen kiveen kirjoitettuja Saturmuksen sääntöjä, vaan ehkä enempi sellaisia omantunnon kysymyksiä, sydämen äänen kuuntelua. Jos Pluto on "unseen" eli näkymättömiä asioita, niin se kuitenkin tuo ne konkreettiseen muotoon. Tavalla tai toisella.
    Neptunuksen "unseen" on jotakin mihin ihminen haluaa uskoa ja luottaa, vaikkei sille ole olemassa konkreettista muotoa.
    Neptunus saa meidät haaveilemaan.
    Neptunuksen eettisyys saa ihmisen osallistumaan tsunamin jälkihoitoon, tekemään töitä suuremman kuin yksilön hyvinvoinnin eteen.
    On kyse isommista asioista kuin illallisesta tai onks hiukset hyvin ja näkyyks kello.


    Tee se testi, jos et ole tehnyt.
    1. Mitä meri sinulle merkitsee?
    2. Lukittu / suljettu huone.
    3. Astia. Mikä, millainen?

    VastaaPoista
  3. Itellä on oma Mars aika lähellä oppositiota tuohon Mars-Aurinkoon ja olen jotakuinkin vihainen. Venus asettuu t-ristin kärkeen =).
    Jos jotakin vihaan, niin epäoikeudenmukaisuutta.

    Jupiter-Oinas voi nostaa pinnalle julkisuudenkipeitä kusipäitä, jotka ajavat vain omaa etuaan.

    Se, mitä sanoit meidän uroista, totta turiset.
    Sekin voi olla, ettei meillä lähdetä spontaaniin suoraan toimintaan, kun meiltä uupuvat nuo päiväntasaajan tuolla puolen yleiset Oinas-nousuiset yksilöt.
    Mut siinäkin on sitten kääntöpuolensa.
    Siellä toiminta on hyvin Mars-mieskeskeistä;
    meillä kuitenkin tämä tasa-arvo on aika pitkällä.
    Ja taas toisaalta,
    sitä kaipais "munamiestä", jolla on paitsi iso sielu myös niitä hartioita.
    Joka ois jo saavuttanut äänenmurroksen aikoja sitten, ja korvantaustatkin ois jo kuivuneet, niinku isäukko määrittelee "miehenmitan".

    VastaaPoista
  4. Meri:
    Aavaa ja yksinäistä, joka piilottaa sisäänsä paljon elämää. Tuhoava ja elämänantaja. Täynnä, muttei anna ilmaiseksi mitään. Tarujen synnyttäjä.

    Elämänantaja. Kehto.

    Lukittu/suljettu huone.
    Täynnä aarteita. Odottaa seikkailijaa. Tuntemattoman uhkaa ja mahdollisuuksia. Pimeyden ja valon vaihtelut.

    Astia, mikä, millainen?

    Iso, sininen (booli)malja.

    Hmm...

    indiima

    VastaaPoista