för dig E.
Myrkytyksen oireet hyvinkin.
Kentauri Nessus 19 Vesimies yhtymä Lilith 18 Vesimies.
Nessuksesta on oma ketju foorumilla, käykää lunttaamassa.
Huomioni kiinnittyi tuohon astelukuun, ettei se sitten viime kevään ole liikahtanut kuin pari astetta.
Joku merkitys silläkin että viipyy yhteisöllisessä Vesimiehessä.
Tuulivoimaa, uraanista voimaa, ydinvoimaa.
Yksi on aamu yksi on matka..
Saabisesti tuo Nessus:
Suuri valkoinen kyyhky kaartelee yläpuolella, mutta laskeutuu sitten ja osoittautuu viestintuojaksi.
JUHLITTU.
Kuu 26 Oinas
semisekstiili Uranus
ja sekstiili Chiron- Neptunukselle Vesimieheen.
Keräsin unessa tuokkosen marjoja tanssiopettajalle, joka itse pelkäsi mennä metsään, josko siellä vaikka karhu tulee vastaan.
Indiiman antamat linkit:
Nocturne
Täällä Pohjantähden alla
18.3.2010
17.3.2010
Oinaskuu
ja MARS matkaan musiikintekkoon. Mars 0 Leijona uranuurtajana.Alkupiste?
Kuu 14 Oinas
yhtymä Venus 12 Oinas
ja Jupiterilta 13 Kalat semisekstiili.
Hieman outoon valoon?
Meriselityksiä merimuseosta kriittisellä Merkurius 29 Kaloilla?
Näin kummallista unta.
Keskellä järveä kasvoi iso puu (elämänpuu, iso tammi?).
Menin sen tykö veneellä. Yhtäkkiä olinkin lapsi ja minun piti jäädä tuon puun juurelle jonkun toisen kanssa.
Koettelimme pohjaa ja se tuntui tukevalta savipohjalta.. Ajattelin unessa, että puun juurella on tarpeeksi matalaa, ettemme pääse hukkumaan ja puun lähettyviltä ei ole suotavaa lähteä pitemmälle. Se antoi turvan tunteen. Silti jääminen keskelle ei mitään arvelutti.

16.3.2010
Outo kansa
olemme me, suomalaiset. Perimämme lienee mistä lienee.
Taivahalla Uranus 26 yhtymä Aurinko 26 Kalat outouttamme valaisemassa.
Eilinen uusikuu osui Suomen kartan peräytyvälle Chironille 25 Kalat.
Repikö se auki vanhoja retrohaavoja ja alkaako vasta sitten paraneminen?
Mistä?
Soutajakansan herkkyydestä "merenkäynnille"? Että elämä satuttaa? Että itketään sisäänpäin?
Souda ja huopaa, pyydä verkot ja päästä saalis. Jaa siitä myös naapurille.
Kirurgin taitoja tarvitseville, jos ei muuta.
Suomen DNA on 17,31 Skorpionia sekstiilissä Mars 17 neitsyeeseen. Mutta eihän tämä kerro muuta kuin itsenäisen Suomen "perimän" työhön orientoitumiseen. Suomalainen sisu ja perkele.Työmoraali.
Millainen on Suomen DNA EU:hun liittymisen kartalla?
Pitäsi tutkia.Mahtaako sieltä enää perkelettä löytyä?
Enkä tarkoita joutavaa uhoamista vaan sitä tahtoa ja lujuutta, oikeudenmukaisuuden tarvetta,
jota entisellä pakanaluojan nimellä haetaan.
Oma retro Venukseni sisältää itsenäisen Suomen DNA:n jos näin voi sanoa.
Ehkä sitä siksi puolustaakin katoavaa kansanperinnettä, jotakin menneen ajan arvoa.
Uranus-Aurinko kuohuttaa ympärillä tunteita. Merenkäynti kova. Tarvitaan majakkaa.
Kuu 7 Oinas.
Outo kansa-lainen heruu kyyneliin Jane Austenista kertovan elokuvan äärellä ja miettii
mitä merkitystä on elämällä jos emme voi jakaa sitä yhdessä?

15.3.2010
55555
on DNA-asteroidin numero. Tämä otettiin esille linnunradalla geenitutkija Leena Peltonen- Palomäen kuoleman yhteydessä. s. 16.6.1952 Hki. Kartalla on Ceres yhtymä DNA Härkä. Cereshän vahti ja huolehti luonnon kasvusta, siitä että siemenet säilyvät senkin puoli vuotta elinvoimaisina, kun kasvua ei ollut.
Tutkijaa kartalla kuvastaa Pallas 4 Oinas neliö Merkurius 4 Rapu (perimä/ syntyhistoria/ sukujuuret)..
Myös Uranus on Ravussa tehden sekstiiliä Vestalle Neitsyeeseen eli keskittyminen pikkutarkkaan työskentelyyn ja uusia Uranus-uria keksien. Transiittina kuoleman aikoihin on DNA.n ja Junon yhtymä hänen Jupiteriinsa.
Tuon Junonkaan mytologiaa ei varmaan osata vielä kunnolla tutkia.Kellonajalla 12 Juno asettuu hänen kartallaan Yläsolmun kanssa yhtymään. Eli yksinkertaisella naisen logiikalla meikäläisen kuolinhetkellä olisi Kuun yhtymä Jupiteriin, koskapa se on syntymäkartalla Yläsolmun kanssa yhtymässä?? Jos siis solmun kaveri näyttäisi tien päättymisen ja Jupiterin yhdistää kuolemaan.
Mutta siis tuo 55555. Numero 5 on Merkuriuksen luku eli hyvin loogista tuo asteroidin numero,
tiedonsiirto, informaation kulku elimistössä.Oma DNA on 28 Vaaka. se ei sinänsä kerro itselleni mitään, paitsi mielikuvina se on kuun luku tuo 28 ja siitä tulee elämänpolkuni luku 10. Tyttären perimä on 28 Kaksoset eli nämä ovat ilmakolmiosa keskenään. Isänsä 27 Skorpioni on asteen heitolla kvinkunssi- suhteessa tuohon ja meillä keskinäinen semisekstiili.
Äitini DNA on 5 Leijona eli se on oppositiossa omalle henkisyyden pääomalleni eli Saturnukselle ja semisekstiilissä Uranukselleni. Ja asteen päässä kuultani.Isän DNA on 7 rapua ja tällä ei äkkiseltään ole yhteyksiä omalle kartalleni paitsi kolmio Isikselle ja Oppo Requiemille.Toinen keräsi kuolleen miehensä palasia ja toinen säveltää kuolinmessuaan. Isis ja jumalkultti?
Papan DNA on kolmiossa Ravusta auringolleni. Isänisä ja siis heillä näemmä tuo suku-rapu-perimä vahva?
Ehkä oma Vaaka-DNA on tullut isänisän isältä ,jolla se oli 8 Vaaka.
Yhden ihmisuhteen DNA osuu aika täsmälleen omalle auringolleni ja tämä jotenkin hätkähdytti.
Miten aurinko-elin-tärkeäksi tuo suhde muodostuu tuon perusteella?
Vai muokataanko siinä "aurinkokuntaa" uusiksi? Linnunradalla yhdistettiin DNA aurinkokuntaan.
DNA-451 numerologisesti. Numeroyhdistelmä löytyy elävästä elämästä yllättävistäkin yhteyksistä =)
Tuon tutkijan Pallaksen ja Mayjojen 2012 kartan Uranuksen 4 Oinas myötä aloin pohtia tuota astetta Oinaassa. Jostain syystä se tuntuu hyvin merkittävältä.
Uranushan asettuu jupiterin ja Marsin keskipisteeseen eli tavallaan muistuttaa asteroidivyöhykkeestä näitten välillä. Uranus kuvastaa taivasta, taivaan herruutta, ehkäpä äärettömyyttä kaikkine mustine aukkoineen.
Suomen Ukko-ylijumala viettää nimipäiviään 4.4.
4 on maan luku. Kirjaimista nelosia ovat D, M ja V. D-vitamiini auringosta, M metrin mitta- järjestelmä? ja V millä voltilla virtaa jaetaan, naiseuden malja ja viides roomalaisittain.
Uusikuu tänään 25 Kalat, eli yhtymä Aurinkoon.
Psyche pohtii kummia uusia asioita Kuun Jumalattaren Dianan päässä, 4 Oinas.
ps. 5 on aina ollut onnennumeroni.
Siinä on suorakulma ja kuun kaarikin..

tillräknelik
vastuunalainen teoistaan, järjissään, syyntakeinen,
että reknatkaa mikä on tillräckligt ettei tartte tillrättävisa.
Kuu 13 Kalat
yhtymä Jupiter ja Astraea (oikeus ja kohtuus)
Merkurius 24 Kalat yläkonjuktiossa (auringon takana) Aurinkoon.
Täällä oli tarpeeksi puhetta nyt illalla ja piti vähän keskenkasvusiakin ojentaa.
Naapuri kävi yhtä isompaa syyntakeista ojentamassa, mut takeinen ei oikein ollut vissiin "järissään".
Otsikko tuli kyllä median sotahuhusta Georgiassa.
Eipä siellä ole joku vissiin oikein reknannut
tai mikä lie ollut motiivi moiselle borasisi-uutiselle?
Aivokemiaa. Ja kohtuus kaikessa.
Jupiter-kuu-kalat ennustelee jo kevättulviakin.
Yksi on matka, yksi on aamu..

13.3.2010
Aamupahoinvointia
oksettaa, henkisesti. Sellainen epämääräisen kumma olotila,
sisäinen tyytymättömyys itseen,
kuin sisäinen tietoisuus, että pitäisi muuttaa asioita,
omaa toimintapaansa.
Ehkä tässä on joku henkinen hedelmöittyminen tapahtunut ja raskaus alkanut.
Isästä vain ei ole tietoa eikä vauvan funktiosta.
Kuu 25 Vesimies
yhtyy kohta Neptunus-Chironiin 27 Vesimies,
jossa mukana kohtalottarien Clotho, se "ninth", raskaus.
Yllätyksekseni Klotho on biologiassa proteiini, entsyymi, orgaanisen systeemin ikämittari?
Toinen kohtalottarista Atropos 0 Leijona yhtyy nyt etenevään Marsiin.
Kolmas kohtalottarista Lachesis 19 Skorpioni on tehnyt kolmiota Merkuriukselle Kaloihin ja kutoo nyt elämänverkkoa kolmiossa mestarikutoja Arachneen 19 Kalat .
Lachesisista on sanottu ,että se ilmestyy kolmen päivän sisällä syntymästä kohtalottarien kanssa.
Maanantaina syntyy uusikuu eli pitäisiköhän tässä alkaa miettiä ensi viikon "ristiäisiä" sitten?
Mars ja Atropos, elinvoima (Leijona / Mars) vastaan toinen voima,
kuolinkamppailu organismissa?
Proteiinien hajoaminen, entsyymi (insuliini?) tulee ja tappaa?
Suomalaisten sokeritauti?
Lachesis yhtyy Merkuriukseeni,
sekavaa sanoisinko.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)