Vanha kellastunut paperi puolituspisteistä eli keskipisteistä
osui käsiini astropaperiläjästä;
joo, moni muukin tekee raivaustyötä,
ja siihen olin muistiin kirjoittanut,
jotta Jupiter / Pluto suuri menestys.
Nythän niillä on yhtymä,
24 Kauris ( Pallas 25 Kauris)
mutta siis voiko tuota tulkita samoin?
Vaikka vois, niin mieleen tulee,
turha luulo, harhakuvitelma,
Neptunus 19 - Merkurius 20 Kalat
yhtymällä,
ja koska samalla Saturnus 0 Vesimies
testaa suomalaisten arvomaailmaa,
solidaarisuutta, yhteisöllisyyttä,
yhtymä SF Venus 0 Vesimies,
myös Amor 0 Vesimies (liekö kuolettava sen nuoli...?)
ja
näiden keskipisteessä
on meidän ruuantuottajat,
nekin mansikanviljelijät,
joiden mansikat on tähän asti kerätty 1500 ulkomaalaisen voimin,
kun ei oman maan..
joo, en jatka, luin osan 200:sta mielipiteestä,
omavaraisuus ei niin korkeessa huudossa olekaan, mitä väliiiiiii...
joopati
siis
siinä keskipisteessä
on
Ceres 24 Vesimies,
Pluto-Jupiter tekee semisekstiiliä sille.
Se totuus,
259 Aletheia 2 Vesimies
eikä niin sekään,
vaikka viikatemiehen seurassa onkin,
vaan se, että kuviossa on tuo Suomen Venus,
ja kun se kesäkuussa syntyy uudelleen
yhtyessään Aurinkoon retrojaksollaan,
asteissa 13 Kaksoset,
ollen oppositiossa Suomen Aurinkoon 13 Jousimies,
ja t-ristin kärkeen tulee Suomen kansa,
SF Kuu-Lilith 13 Neitsyt
niin
ehkä se totuus oikeesti löytyy kaurapuurosta,
jos ja kun joku ois sen kauran sinne pellolle kylvänyt.
Realiteetteja,
vastuuta, yhteistä tahtoa,
Saturnus 0 Vesimies
kvinkunnsi
Kuu 0 Neitsyt
-eikö löydy?
Imagine laulaa Lennon.
Pentti Linkola 7.12.2020 on kuollut.
VastaaPoistaMerkurius 8 rx - Aurinko 14 Jousimies,
aatteellinen, poliittinen, liikkuvainen, mielipiteen ilmaisija.Kursailematon?
Tarkka Neptunus - Mars 10 Neitsyt yhtymä,
ammattikalastaja, eettisyys, ideaalisuus ja toiminta sen eteen, unelma alueista ilman ihmisiä
Nythän on Neptunuksen ja Merkuriuksen yhtymä Kaloissa (ei ihan oppositio)ja hän jättää meille idealisminsa perinnöksi
Saturnus 1 - Ceres 2 Vesimies
Saturnuksen paluu hollilla, ei ihan,
tr Mars Vesimies yhytti tämän justika.
Kuoli rauhallisesti kotonaan, kuulemma,
ehkä tuo Ceres oli siihen valmistellut, luopumiseen, hyvä niin,
kun muuten Marsin transiitilla vois olla kuolinkamppailua, haluttomuutta luopua elämästä.
Se on jännä tuokin, että usein Marsin transiitilla synnytetään, mutta että sillä voidaan lähteäkin.
Saturnus Vesimies on mielestäni periaatteellisuutta, seisoo sanojensa takana,
tunnistan sitä itsessäni. Joistakin asioista ei tingitä, tuli mitä tuli.
Huolta kantava Ceres, tai vanhenemisen pelko,
kun ei enää jaksakaan?
Lilith - Chiron - Vesta Härkä
Ei halaillut puita mutta oli metsien mies henkeen ja vereen. Puolesta puhuja. Luontoihminen.
Ehdottomuus. (Skorpioniin yhdistetään tuo ehdottomuus, mutta kokemuksena sitä kyllä mielestäni löytyy rutosti myös Häristä)
Periksiantamattomuus. "Sen minkä teette näille soille ja metsille, linnuille ja eliöille, sen te teette itsellenne" vois olla chironimainen opetus tuossa.
Ja oiskohan tuossa härkä-paletissa myös hänen kahdenkeskinen ystävällisyys, läsnäolo. Luin jotain haastattelua, ettei niin jyrkkä kuitenkaan.
Kaurisplaneetoilta Jupiter - Pluto kolmio näille.
tr Pluto - Jupiter oppositio Pluto Rapu.
Venus Skorpioni
Ei kerrota.
Ja Pholuksen paluu Kauriissa.
Käännekohta elämässä, the End.
Kuu kulkee Neitsyessä, nyt 14 astetta,
ohittanut, yhyttänyt tuon ammattikalastajan verkon
ja ottanut matkaan ikuisille unille.
Periaatteellisuutta oon sinänsä hänessä kunnioittanut, vaikkei aina samaa mieltä olisikaan ja olenhan minäkin luontoimmeinen,
ehken noin fanaattinen kuitenkaan. Eli en hirveesti ole seurannut hänen elämänvaiheitaan,
mutta otin tähän käsittelyyn,
koska onhan hän ollut yhteiskunnassa omalla persoonallisella tavallaan vaikuttamassa ja Luontosäätiön avulla säilyttänyt meille ikimetsiä. Kunnioitus siitä.
---
Palmusunnuntai.
Yöllä oli hyvä elokuva ensimmäisistä mustista naisista Nasan palveluksessa, tuli katottua ja valvottua ja huonosti nukuttua.
Naapurin vesseli virpoi videolla, ja vein yllätyspussin kuistilleen.
Kaunis aurinkoinen päivä, metsälenkki ja päiväunet.
joo, ehkä pitäs mennä nukkumaan aikanaan.
Ja ajatella vasta huomenna, mitä se meinaa, kun
Jupiter-Pluto tulee Antivertexille.
Ei oo omissa käsissä,
ja konkreettisesti oikeesti tuo osuikin yhen käsiin (Chiron -Yläsolmulle ja nousulle)
läheltä liippas ettei sormi lähtenyt ja sitten jotakin outoo toiseen käteen..
"Käsiteltävää" riittää.
Niin ja unessa oli kummipoika ja veljensä.
3 vee ja 1 vee ja unsessa he olivat pitkiä ja hoikkia ja silti tuon ikäsiä, mitä ihmettelin.
Isänsä tuli supattamaan mun korvaan, kun nukuin unessa, että tässä on tää jää, jäällä jotakin, sinne meno tai jotain.Näytti puhelimesta kuvaa.
Neitsytkuu
mietti jotta
Saturnus, vanhat ihmiset,
eikös se ole se peruspointti tässä koronassa,
ja heidän loppumetrit?
Korona tuo vain väistämättömän lähemmäs.
entiijä
öitä
siis tietysti 7.12.1932
Poista