Ajoituksen taito

Osakepörssi-sählääjillä täytyis olla hyvä ajoituksen taito;
milloin ostaa, milloin myydä.
Siinä on kait motiivina mahdollisimman suuret voitot,
eli raha. Pelimieshenkeä.
Jupiteria ja Merkuriusta, liukasliikkeistä hommaa.
Mutta siis,
en nyt ajanut sitä takaa.
Vaan kuun vaikutusta.
Kasvuvoimaa.
Ylöspäin.
Kasvavaa kuuta ja kylvöpuuhia.
Vielä niitä kuun ratatasojakin, miten ne nyt menikään.
Kaksoset on siinä rajalla, ratatasossaan ensimmäinen laskeva,
sisäänpäin, juuria tekevä?
 Että on sillä väliä.

Tänä keväänä en laittanut kasvamaan tomaatteja
enkä yrttejä.
Laitoin eka kertaa kukan siemeniä,
sillain enemmälti.
Sunnuntaina olin kirjoittamalla peräänkuuluttanut nostetta.
Ja vielä piirtänyt kukkasiakin, Florankin etsinyt kartalle.
Ja kun Kuu kulki kerran Kaksosissa, kukkasissa,
eikun oppineissa,
niin kylvin näitä siemeniä:

Näitäkään en ole ennen kasvattanut, mutta nyt lähti siemenpussi matkaan.
Ja tänään, jo eilen oikeestaan,
ne näyttivät tältä:

Kolmessa päivässä!
Että on sillä väliä.
Mihin aikaan tekee mitäkin.
VARSINKIN siellä puutarhassa.
            (Yläkuun  kirjoituksista paljon vinkkejä, kiitos.)
Mutta muutenkin, sillain kun oppii kuuntelemaan intuitiota.
Viimeistään siinä vaiheessa kun on aloittanut,
ja iskee useamman kerran vasaralla sormeen,
noin vaikka kuvainnollisesti, jos ei muuten,
niin ajoitus on pielessä. Ei pidä jatkaa.
Kaikelle on aikansa.
Se on sitä kuun kulkua,
ja isommassa mittakaavassa se on Saturnusta.
Saturnus oli alunperin maanviljelyn jumala.
On aika kylvää ja niittää.
Viikatemies.
Kaikelle on aikansa.

---
kasvava Kuu 25 Rapu
Pluto ja Saturnus Kauriista tekee oppositiota.
Ehkä pikkasen väsyttää.
Taivas on harmaa.
Luntakin tiuhto päivällä.
Kuu on mun Vertexillä.
Äsken kuuntelin, jotta mitä se naapurin poika oikein naputtaa ulkona.
Ei ollut poika.
Se oli pikkulintu ikkunassa.
Räpytteli siivillään paikallaan ja monta kertaa kopautti nokallaan ikkunaan.
Niin selkeä viestintuoja kuin olla voi.
Lensi sitten pois kun nousin ikkunan ääreen.
Lopetin talviruokinnan, koska luonnostakin löytyy jo syötävää kyllä.
Että ei pitäs ruuan perässä koputella?
Ehkä se muistutti isoveljen synttäristä tänään.
En tiedä.
Sen tiedän, että nyt kun olen joutunut töissä pitämään päiväkirjaa,
käsin kirjoittamaan vihkoon,
kaunolla tietenkin, ei se vielä ole kuollut ja kuopattu taito,
niin huomasin, kuinka se taito taas jostain harjaantuu,
ja kuinka pidänkään siitä,
ja että sitten eilen kirjoitin oikein pitkän vanhan ajan kirjeen ystävälle,
ja aattelin, josko tätä harrastusta taas elvyttäisi.
Kirjeenvaihto kuului mun nuoruusajan harrastuksiin.
Se tunne, kun löysi postilaatikosta jonkun lähettämän kirjeen :)).
Mutta että oikeesti,
miten hakusessa se taito on,
kun ei ole joutunut paljon käyttämään.
Ja miten sujuvaa se kynän lento on,
kun taas ajatus saa siivet ja sormet tottelevat..

Semmottii.
mutta nyt on taas
aika olla huolissaan..
tai kysyä
     pitääkö olla...