Tänään on syntynyt uusi Merkurius
sen yhtyessä Aurinkoon 6 Kalat perääntymisjaksollaan.
Merkuriuksen sykli kulkee tänä vuonna vesimerkeissä,
eli perääntymisjaksot osuvat kesällä Rapuun ja sittemmin Skorpioniin.
Tunnepitoisia Merkuriuksia syntymässä tänä vuonna.
Merkurius rx 6 Kalat on kolmiossa Yläsolmuun Ravussa
ja Mars 6 Kauris yhtyy Alasolmuun.
Kuu 8 Oinas yhytti mennessään Chiron-Lilith 3 Oinas yhtymän,
että kaiken kaikkiaan sellasta tunnekuorman haavoja
ja suolaista vettä on voinut nousta pintaan.
Lilithin myötä hyvinkin alitajunnan syövereistä;
kuun pimeältä puolelta, tyhjyydestä,
tunnekehon muistista.
Ainakin itellä,
syystä että, mun pysähtynyt Chiron on 6 Kalat.
Eipä mitään; vesimerkkien pitääkin aika ajoin puhdistaa kuutaan,
eli vajentaa sitä tunnekuormaa itkemällä.
Saabisesti tuo 6 Kalat on
Sumu riippuu alhaalla rannan kivimassojen yllä,
mutta yhden selvästi näkyvän kiven päällä lepää risti.
TODISTAJANLAUSUNTO
Ristin myötä kaivelin retro-kuvia
Vähän siihen tyyllin,
että tapahtukoon sinun tahtosi..
mikä lie Chironin kristustietoisuus,
tai ehkä paremminkin kohtalottarien kosketus
Chironilla;
nuoren naisen traaginen kuolema ammoin muinoin
ja hänen Moira mun Chironilla..piti käydä haudallaan..
Elämä on vähän kuin spiraali,
what goes around ,comes around
eikös siinä Mars-Alasolmussa ois tuota energiaa.
--
Aurinko paistaa kirkkaana
-kuin piruuttaan.
Ja elämä jatkuu,
kuin myös koronahysteria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti