Täydellisesti.
Täysikuu.
Kuu värjäytyi punaiseksi Vesimies-Marsin voimastako?
Kuu heijasti jellona-Auringon valoa.
Tuo Aurinko oli omalla Kuu-Yläsolmullani
ja ehkäpä vastapäätä oleva Saturnukseni Alasolmulla
sai myös punapigementtiä pintaan?
Tiedä häntä.
Olin maalla.
Synnyinkodissani,
kuolinpesän jakamattomilla tiluksilla.
(Se Kuu 8 huoneessa, mikä muu kuin kuolinpesä tietennii)
Tiskasin ja luuttusin lattian tiskivesillä.
Niin tehdään silloin,
kun vesi on kannettava kaivosta.
Joka tippa hyötykäytetään,
ja varsinkin nyt, kun pohja kohta paistaa vanhasta kivikaivosta
näiden helteiden ja kuivuuden jatkuessa.
Sitä oppii arvostamaan, sitä vettä.
Se on niin heleppoo nykyihmiselle ostaa kaupasta,
sitä ulkolaista pullovettä tässä tuhansien järvien maassa.
Joo, punainen Saturnus tais päästä vauhtiin..
Kannoin pesuvedet pihan perälle
ja aattelin, että eikös sen kuun pitäs kohtapuoliin nousta.
Sillain pikkasen puitten latvojen yläpuolelle,
just ja just näkyviin siellä korkealla mäellä.
Tiesin tähyillä oikeaan ilmansuuntaan,
koska olin jo sitä kuuta ihaillut edellisenä iltana eiku yönä.
Sieltä se sitten ilmestyi.
Pimennys alkoi jo mennä ohi,
ja valopilkku lisääntyä toisella laidalla.
Otin aurinkotuolin pihalle ja istuin siihen ihailemaan
kuun takaisintulemista valon heijastajaksi.
Nauratti mielessäni, että joo, aurinkotuoliin en ole koko kesänä joutanut lojumaan,
enkä edes ole niitä ihmisiä, jotka ottavat aurinkoa,
vaan se porottaa pintaan D-vitamiinia työn touhussa.
Niin että palvoin siinä sitten sitä kuuta;
siitä tuli minun kuutuolini.
Nostin maljan Kuulle.
Ja olin onnellinen.
Jotenkin tuntui, että olin just siellä missä pitikin.
Tänne kuulun.
Ja jotenkin tuntui mystiseltä.
Siis sillain just aattelin sitä,
että tuolla avaruudessa on tuommonen taivaankappale,
joka yöllä heijastaa valoa,
ja että se vaihtaa paikkaa;
että me oikeesti olemme koko ajan liikkeessä.
Sitten se tuli täydeksi jälleen.
Ja että se täydellinen, täysi,
se on se ympyrämuoto,
säde on sama, mittasit mistä kohtaa hyvänsä.
Pimenevässä yössä näkyi myös muutama tähti
taivaankaarella tuikkimassa.
Tänään on isän syntymäpäivä.
Se Aurinko siinä minun kuullani.
Kuin siellä isäni talossa,
joku heijastus avaruudesta,
tähtien tuolta puolen.
Vein haudalle pimennyskuun punaiset ruusut.
Kuu 15 Vesimies
vastapäätä Marsiani.
Onko siinä pimennyksessä
VastaaPoistajotenkin pointtina loppu ja alku;
poispyyhkäistään
ja uusi valaistaan?
Tajusin just,
että kun tuo Uranus 2 Härkä
oli tässä pimennyksessä
t-ristin kärkenä,
ja että tää pimennys jotenkin liittyi itellä
isän perintöön,
henkiseen ja maalliseen,
syntyä uudelleen siksi joka olen,
niin
tuo Uranus oli jo isän kuollessa läsnä,
siis että energioilla joku jatkumo,
niinku tietenkin onkin,
matemaattiset kulmat muuttuvat,
enrgia ei häviä, se "muuttaa muotoaan".
Isän kuollessa oli taivahalla
Uranus-Aurinko yhtymä Oinaassa
ja tr Kuu oli omalla Auringolla,
joka oli kvinkunssissa Uranus-Auringolle.
Ehkä tää Uranuksen neliö et neliö
oli jonku sortin vapautus,
ja että ei ne (härkä-omistus)
maalliset maat ja mannut,
raha ja omaisuus perintönä,
vaan nimenomaan se henkinen perintö,
se sielunmaisema
ja graniittikallio paljaitten varpaiden alla.
En osaa selittää.
Ja
ehkä just se,
että nyt ja tästä lähtien,
annan myös oman Aurinkoni loistaa,
ja kuuni heijastaa sitä henkistä perintöä,
mutta Yläsolmullani,
ole ylpeä omasta jellonakuustasi;
sen ei tarvitse "vain heijastaa".
Semmottinen pimennys.