Ollaanko sitä alkulähteillä,
tapahtumien synnyinsijoilla,
niin kuin Jeesus Golgatalla,
luomassa ristinuskoa,
kun ollaan pääkallopaikalla.
Heprean kielen gulgoleth -skull- kallo.
Terroristi tais olla yhellä pääkallopaikalla Brysselissä,
alkulähteillä,
iskemässä yhtenäisyyttä vastaan,
vai luomassa uutta uskoa?
Pitkäperjantai.
Ennen piti olla hiljaa hissukseen kotona,
ei edes kavereilla käyty.
Nyt on marketitkin auki.
Nykyajan pääkallopaikka?
Saturnus kääntyi retroilemaan,
rx 16 Jousimies,
retroilee elokuun 13. päivään asti.
Neliöi retroavaa Jupiteria 16 Neitsyt,
joka retroilee 9.5. asti.
Sosiaalinen neliö, retrona,
milloin ollaan auki ja milloin kiinni?
Henkisenäkin mielikuvana?
Tulikolmio.
Aurinko 5 Oinas kolmio Mars 5 Jousimies.
Rosmariinin tuoksua. Vahvistusta, puolustustusta.
Ihanasti tarttuu tuoksu käsiin, kun sitä hiplaa.
Tuli tarve ostaa puska.
Vai olisko se nimenomaan tulen tarve?
Uuden kasvun aika.
Itävyyskoe.
Montako siementä sadasta itää,
millä suhteella kylvetään pellolle,
sitä kait se alunperin on ollut,
viljelijän "rairuoho" kauran ja ohran jyvistä.
Mukavaa alun aikaa, vihreän parantavaa voimaa,
omalle pääkallopaikallesi.
Kuu 26 Vaaka
Rosmariinista on ollut aiemmin puhetta blogissa,
VastaaPoistateksti meren kaste.
Ja täällä on noista tuoksuista,
suitsukkeista kuvausta.
Maskuliinisia, aurinkoon liitettäviä,
aikaan sopivia.
http://www.oocities.org/harakkatar/suitsukkeet.htm
Tuo voi olla vähän semmonen stressineliö,
VastaaPoistapitäis saada aikasiksi,
mut homma ei etene,
pitää tehdä uusiks ja korjausliike.
Pitää kaivella vanhoja käytäntöjä
ja tehdä niillä,
vaikka konkreettinen kuitti,
jos asiakas niin pyytää,
vaikkei aikoihin ole pyydetty.
Vimpaimet ovat ajan tasalla,
mut osaaks niitä käyttää?
Onko nopeus ja ns. helppous valttia sittenkään?
Näin unta, että esimies urputti jostain,
ja vastasin siihen vahvasti kiroillen "mitä simputusta"
Neitsyt ja konkreettinen vai orjallinen työ,
Jouskarisaturnus -anna aikaa ja tilaa-
älä ahista, ja silti ahistat.
Mun oikeaa kättä pistelee.
Venuskin näkyy olevan 16 astetta,
VastaaPoistaKaloja,
risti, risti,
risti se on t-ristikin,
Saturnuksen kärsimysnäytelmä.
Venuksen päivänä.
Poista