kuin morsian.
Kuu 4 Kalat yhtyen Venukseen 4 Kalat.
Auringon kaverit kulkevat edelleen matkassa,
sama rykelmä 10 Oinas.
Jupiter Oinas oppo Saturnus rx Vaaka
ilmenee itellä hammassärkynä.
Jupiter-yltyy vaan.
Mut nyt nauttimaan auringosta.
31.3.2011
30.3.2011
Mielikuvitusta
Taivahalla neliöitä?
Kuu 28 Vesimies
yhtymä Neptunus 29 Vesimies.
Mielikuvana taivas, joka kuvastuu mereen.
Tai taivas, jonka näkee veden läpi sukeltaessaan.
Kuvien puuttuessa käyttäkää mielikuvitusta.
Itse olen ajatustyöstä et kirjoittamisesta aivan kaputt.
Kvinkunssilla on paahdettu.

Suojelu
Lastensuojelu. Luonnonsuojelu. Itämeren suojelu.
Tulvasuojelu.
Itsensä suojeleminen uv-sätelyltä.
Aatella, että siellä on joku otsoniaukko,
joka liikkuu nyt sitten kohti Siperiaa.
Liikkus meikäläisen vihlova hammaskolokin kohti Siperiaa.
Alkaa käydä säteilystä..
Vartiointi ja omaisuuden suojelu.
Itsepuolustus.
Facebookin suojaukset. Tietoturva ja palomuuri.
Virussuoja.
Tuo Merkurius pysähtyy tuohon 24 Oinasta ja saabisesti se yhteenvetona runsaudensarven muotoon tuulen puhaltama kevyt verho on Suojelu. En tiedä miksi, mutta jotenkin se sopii.
Itsesuojelu varsinkin.
Että kun on paljon kaikkea niin ylimääräiseltä täytyy suojautua vai että runsaus suojelee?
Tai että onko se onni ja suojelus takoa sitä Sampoa?
Palomuuri ja tulinen Oinas.
Pankkiautomaatilla jo herjas, veloitusta ei voida kirjata.
Ja aivan kuin senkin ois aavistanut ja varannut aikaa enämpi asioilleen.
Pidin huolta itsestäni, kuontalostani.
Olen sen arvoinen :) tr Venus, Ceres, Chiron 3 Kalat yhtyen Jupiteriini.
Ja olihan se vanha Eroskin 2 Kalat raitilla.
Mars 27 Kalat neliö Yläsolmu 27 Jousimies,
voisko sillä kohdata alitajuisia pelkojaan?
Vai askel vie sinne minne pitääkin, vaistonvaraisesti?
Tai että kakaroitten pitää antaa kiivetä, kavuta, telmiä, pyöriä, nujuta,
kun ne tekevät sitä kerta ihan luonnostaan.
Perusliikuntataidot on heikoilla.
Ostakaa tenavalle halpa kirppishaalari, joka saa revetä, likaantua, nuhruuntua, what ever, koska se touhuuminen on tenavalle sata kertaa tärkeempää kuin se reimatex hypersuper-merkki siinä hihassa.
Lasta ei pidä suojella liikaa.
Sen pitää saada vahvistaa Kauris luustoansa liikunnalla.
Ja oppia tuntemaan kehonsa. Hallitsemaan sitä.
Helevata. Child-Pluto 7 Kauris paasaa.
Ei pidä pelätä varjoaan tai pitää luottaa eikä katella taakseen.
Orfeus haki Eurydiken Haadeksen luota ja katsoi taakseen ja lopullista oli se.
Chiron syntyi Pelion vuorella.
Ja Heracleen uroteot tulikin jo mainittua.
Heracles vaan oli muutakin kuin sankari. Tappo vaimonsa ja lapsensa ja kerskui naisvalloituksillaan.
Semmonen sankari.
Aurinko 9 Oinas, Pelion vuorella 9 Oinas,
kera Eurydiken 9 Oinas ja Heracles kiiruhtaa hätiin 9 Oinas.
Parempi katsoa kuin katua?
Muttei taakseen...:)
Ja kaikki on hyvin. Jätte bra eikun Ultra bra.
Ja Aurinko 24 Skorpionillani, kvinkunssin näkymättömiä mörköjä vastaan,
Merkurius 24 Oinaalle, Minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkin pelätä..
Merkuriuspäivää.
Nasa syynää sitä taivahalla. Merkuriusta.
Merkurius pysähtyi lisäämään linkkejä tekstiin yllin kyllin.
Eikun se on mun Auringon kvinkunssi sille,
kun pitää vähän piilottaa linkin taakse :)

29.3.2011
Piilomerkityksiä
Ketkä ovat neuvonantajia, vanhoja viisaita?
Saturnus rx 14 Vaaka
Ketkä pääsevät lööppeihin ja miten viestit ymmärretään?
oppositio Jupiter 14 Oinas
Kertooko kuva enemmän kuin sata sanaa?
Lisääkö yksityiskohdan huomaaminen ymmärrystäsi?
Mistä se viestittää?
Onko sillä yleispätevä merkitys vai onko sillä vain itsesi antama merkitys?
Mikä merkitys sanoilla on?
Logos rx 24 Neitsyt (yksityiskohtien merkitys, järki?)
kvinkunssi (piilo, jännite) Merkurius 24 Oinas (spontaani viestintä, tahaton "sammakko")
Itselleni tämän kuvion merkitys korostuu kahta kautta.
Skorpioni-Aurinkoni tekee kvinkunssikuviosta yodin,
tutkin symbolikieltä, luon taas sanoillani merkityksiä,
ehkä vain itselleni.Enkä tiedä onko siinä järkeä?
Ekvaattoriaskendenttini on 14 Kauris. Se meridiaanikartan horisontti, se "maanpäällinen" laajempi syntymäni tarkoitus? Vastapäätä on Logos 14 Rapu. Eli Jupiterin ja Saturnuksen oppositio tekee kartalleni johtavien suurristin. Se tuntuu itsestäni merkittävältä. Logos on 8 huoneessani, jossa etsin aina merkityksiä pintaa syvemmältä. Se on sekstiilissä Vestalle Neitsyessä.
Keskityn yksityiskohtien merkitykseen.
Tällä kertaa huomioin sarjakuvan piispansauvan.
Se tuo mieleen Cereksen symbolin.
Onkohan Cereksen symboli syntynyt piispansauvasta?
Onko kirkon alkuperäinen tehtävä suojella ja turvata, siunata Äitimaan tuottavuus?
Vieläkin siunataan kevätkylvöt.
Tähänkin sauvaan on tehty vehnäntähkä.
Ceres-Pluto yhdistelmään liitetään ns. vihkimys.
Piispanvihkimys? Luovut maallisesta mammonasta?
Luopumisen tuska ja elämä jatkuu.
Koettelemukset, jotka opettavat elämän tärkeysjärjestystä.
Ettei se yksityisomistajuus vaan kaikkien yhteiseksi hyväksi.
Maan tuottavuuskin.
Ceres 2, Venus 2, Eros 2 ja Chiron 3 Kalat.
Rakastuminen, tarve tulla rakastetuksi, halu huolehtia toisesta, halu eheytyä, rakkauden etsintä, universaali rakkaus, rakkaus elämään, kiviin ja kantoihin, jopa Itämeren radioaktiivisiin kaloihin.
Ei etsitä pelkästään itsekästä mielihyvää (tunteet mukana) vaan nautintoa.
Nautinnossa täydellinen uppoutuminen salpaa tietoisuuden eikä tunteita ole lainkaan läsnä.
(Aito onnellisuus, Seligman)
Eros on Afroditen ja Areksen poika, joka saa ihmiset rakastumaan,
mutta myös kärsimään. Chiron lisännee haavoittuvuutta tuossa yhtymässä.
Toisinpäin sen voisi ajatella, että rakastumisen tunne parantaa haavoja.
Yhtymässä on myös rakkaudesta luopumisen teema.
Se kirpasee. Samassa kirjassa oli mielestäni erinomainen lause kirpasun aiheuttamaa katkeruutta vastaan:
Omassa elämässä kannattaa kiinnittää erityistä huomiota päätösvaiheisiin, sillä niiden sävy värittää pysyvästi tapahtuman muistoa ja vaikuttaa siihen, kuinka halukkaasti tapahtuman haluaa kokea uudestaan.
Kuu 11 Vesimies
Aurinko 8 Oinas valaa taas vesiä silmistä.

28.3.2011
Hiomaton timantti
Almaz
Pluto 7, Child 7 ja Crantor 7 Kauris
neliö Aurinko 7 Oinas.
Mielleyhtymä lähti kyllä lapsesta,
kuudenikäistä ja poikaa varjoisalta kujalta.
Mutta timantti taitaa olla Oinaan onnenkivi,
Pluto vartioi tätäkin maan rikkautta,
ja eikös jokainen lapsi ole kuin hiomaton timantti?
Onko ne niitä ns. kristallilapsia?
Kuin timantin säteitä?
Jossain yhdistettiin timantti perjantaihin ja Venukseen.
Suomineito kuin hiomaton timantti?
Kuu 0 Vesimies yhtymä Suomen Venus 0 Vesimies.
Hakkuammuntaa ?
No enpä tiijä. Suomen kartalla Kuu yhtymä Lilith 13 Neitsyt.
Taivahalla Kuu 0 Vesimies sekstiili Uranus ja Lilith 0 Oinas.
Vapauttakaa Suomineidon lapset ry :)
Lilith ja "lapsiuhri"?
Lasta ei saa pakottaa, alistaa eikä teipata tuoliin.
Eikä koulukiusata. Oliko se Ares kuin vihan veli?
Tuo nuori mies, kentauri Crantor 83982.
Enpä osaa tuosta oikein sanoa, muuta kuin, että kiinnitin huomiota tuohon sen symboliin.
Nuo nuolet ylös ja alas kuin ajatellen myös Uranuksen liike
taivaasta alas ja taivaaseen ylös.
Ja oisko siinä sitten ilmakehän ytyä eikun vetyä?
On hauskaa keksiä jotain, ja jos kukaan ei sitä halua, niin en välitä siitä rahtuakaan. On vain hauskaa keksiä jotain omituista ja erilaista. keksijä Jacob Rabinow.
Nämä sanat lohtuna kaikille niille uteliaisuuden tuottamille mielikuvilleni.
Muuten, saabisesti 15 Oinas on:
Intiaani punoo hiljaa ja tottuneesti koria laskevan auringon valossa. YLLÄPITO.
Eli Jupiterin 14 Oinas ja Saturnuksen rx 14 Vaaka oppositiolla lie jotakin tekoa
tulevankin kanssa (Jupiter-tulevaisuus?)
Miksikö? 21.12.2012 kartalla Kuu on 14 Oinas.
VALAISEVA ESIMERKKI?
saabisesti 15 Vaaka: Oudon näköinen kokoelma koneen osia; kaikki ovat uusia ja käyttöön valmiita, kaikki ovat myös pyöreitä muodoltaan.
Kaikki planeetat ovat pyöreitä muodoiltaan, valaisevana esimerkkinä?
Emmä tiijä, mut sen mä tiijän ,että kyllä äireet tietää.
Kun kaikki ei olekkaa kohillaan.
Sillä hiomattomalla timantilla.

27.3.2011
Lumisadetta
Kreikkalaisen mytologian mukaan jumalatar Venus syntyi Kyproksen rannikolla meren vaahdosta, joka oli personoidun taivaan (Uranoksen) siemennestettä. Nimi Afrodite on johdettu sanasta aphros, vaahto, ja hänen metallinsa oli kupari (sana merkitsee alkuaan "kyproslaista"). Afroditen lisänimi Anadyomene tarkoittaa "merestä nousevaa".
Suuri symbolikirja, Hans Biedermann.
Eikös pohjoisen pallonpuoliskon lumisadetta voisi hyvällä mielikuvituksella verrata Venuksen kuohuntaan?
Uranoksen siemenneste meressä ja ilmassa?
Nyt kun Venus 0 Kalat tekee semisekstiiliä Uranus 0 Oinaalle,
ainakin siihen voi hyvin yhdistää sen kuohunnan.
Kirkossa kuohutaan xx:n yhdistämisestä xy:n ja elämä järjestyy.
Japanin rannikolla kuohuu radioaktiivisesti.
Puolueet kuohuttavat hirvisoppaa vaalikansalle.
Mikä mieltäsi kuohuttaa?
Rakkaus syntyy vanhimmassa aivojen osassa, liskoaivoissa.
Alkeellisen kuohuttavaa ja riippuvuutta synnyttävää.
Ja yks iso aalto ja sinne meni..
Kalat ja meri. Meri ja psykologisesti elämä.
Onks Venus-Kalojen hommana toimia kätilönä?
Mitä sinulle tulee mieleen sanasta meri?
Kuinka suhtaudutkaan elämään??
Kuinka haavoittuvainen itse meri on ja sitä myöten meidän elämä?
Millainen olisi meidän elämä ilman Golf-virtaa?
Kuohunta voi olla voimallistakin.
Ja hra Aikakin taas siirtyi tunnin kohti kesää.
Hra Aika Kronos oli just se, joka kuohitsi sen Uranoksen, josta sitten kuohui tuo Venus laivojenkin keulaa koristamaan.
Kronos 4 Rapu.
Tekee kvinkunssia osan suovalle Lachesikselle 4 Vesimies.
Ettäkö vasta männessä näkköö mitä tuleman pittää?
Taikka talvi tapansa näyttää, ennenkuin kevättä ja roomalaisten Veneralia-juhlaa (1.huhtikuuta) vietetään.
Meillä kait se ois niinku Vappu. Kuohuvan juhla.
Kuu 19 Kauris.
Työväen sankari.
Ainakin hienoa kitarointia.
Laulajalla Aurinko-Mars Kauris yhtymä.
Ja karttansa retro-Saturnus veikin sitten mennessään..I suppose so.

26.3.2011
Syteen taikka saveen
Sattumanvaraista. Riskinottoa. Kohtalonomaista.
Moira (fate, kohtalottaret) 26 Skorpioni noviili Pluto 7 Kauris.
Lottovoitto on sattumanvaraista. Matematiikka ei siinä auta.
Moiran kanssa on sellanen kuin
Okyrhoe (nopeasti virtaava) rx 26 Skorpioni.
Yksi Okeanideista (suojelushenki, joelle, lähteelle, merelle).
Ehkä sitä tarvittaisiin Japanin rannikolla?
Ketkä ovat tämän päivän sankareita?
Mitä urotekoja tehdään?
Ehkä sankarimyytti avautuisi lastenelokuvan parissa?
Tänään iltapäivällä.
Child 6 Kauris yhtymä Pluto 7 Kauris
neliö Heracles 9 Oinas.
Elokuvat sopinevat Venus-Neptunus 29 Vesimies yhtymäänkiin.
Kuin myös myytit.
Kuin myös pyhät paikat.
Näkyy olevan kriittisen pisteen tarkan yhtymän ajankohta 3,33.
Josta sattumanvaraisesti, mennen syteen taikka saveen,
tulee mieleen Suomen vanhojen kirkkojen, pyhien paikkojen etäisyys toisistaan,
se 33,3 km. On se, sattumaa kaikki?
Kuu 5 Kauris
neliö Aurinko 5 Oinas.
Vähenevä neljännes.
Ja ne Child-asteroidit nököttelivät tulella tuolla pihalla.
Kynttilä kiersi ja savusi meikäläisen pihaneliössä.
Ilmeisesti se on lapsiystävällinen neliö.
Pari kuvaa taivahalta.
Superkuu
Taivahan tulia.

25.3.2011
Ka-to ot-soni
Ja otsonikato. Taivas hohkaa ultraviolettia säteilyä.
Veet valu silmistä aurinko-tuulen ansiosta päivällä.
Iltarusko oli todella värikylläinen, niin kaunis kuin olla voi.
Kuparinkultaa, vaaleanpunaista, vaaleaa violettia.
Puut olivat ikävästi kuvanoton tiellä.
Mutta tuo aiempi otsikko "katse taivahalle" kannattaa pitää mielessä,
sillä kiinteän ilman merkin Vesimiehen Neptunus 29 ja Venus 28 Vesimies luovat tuota kauneutta enämpikin taivahalle. Luulen mä. Ja toisaalta myös ilmassa herkkyys ja tarve kauneudelle.
Vaikka uusille ihanille unelma korkosaapikkaille, niinkuin ystävällä.
Itse sorruin pyöränrengas ostoksilla tuulenpitävään softshell-takkiin,
kun kerrankin löysin istuvan, jossa on tarpeeksi hihoja meikäläisen käsivarsille.
No se olikin sitten miesten mallistoa, siksi hihanpituuttakin oli tarpeeksi.
Tuo otsonikato, onko se tuon Yläsolmun kujeita galaktisessa keskipisteessä,
27 Jousimiestä? Kuukin jo 25 Jousimies eli samassa kimpassa ihan kohta.
Ja tietty tuo Uranus, taivaan herra, säteilee niin Japanissa kuin taivahallakin,
Oinaspointtia. Voimallista on.Lisäksi Neptunus-Venus silmien herkkyyttä fyysisestikin.
Oinaspainotus kaikkinensa, Aurinkoa, Jupiteria ja Merkuriusta.
Kuu Jousimies kiiruhti taas kirjakauppaan.
Tällä kertaa kuulemaan Kaija Juurikkalan tarinointia Vuoren kuninkaasta ja kuinka hänet lepytettiin.
Ihana persoona. Välitön ja sympaattinen.
Pukeutunut kuin keijukainen vihreän kimalteiseen hameeseen.
Sainpa selville rivien välistä jotta hän on skorpioni.
Sitä mietin, jotta mikähän hänen kartallaan tekee sen, että hän kokee tehtäväkseen olla julkisuudessa, puhekin sujuu vettä valaen, kun se ryhmässä puhuminen ei ole meijän skorpionien juttu olleskana.
Pitääpä hutkia...sen ikäinen hän on, että tää esiintuleminen on ilmeisesti Chironin paluun juttuja.
Tai ainakin se tuli mieleen. Varsinkin, kun tuo Chiron oli Neptunuksen kanssa Vesimiehessä ja teki sitä semisekstiiliä Uranus-Jupiterille Kaloissa. Aika avautua maahisista ja menninkäisistäkin.
Herkkyys niitä havaitakin.
Neptunus-Venus yhtymällä täällä tuoksuu patsuli ilmassa..
eikä yhtään huvittas imuroida.

24.3.2011
Naama rutussa
Kuu 14 Jousimies
kolmio Jupiter 13 Oinas
Naama voi mennä ruttuun monenlaiseen,
autonkin naama, liian likellä edelläolevaa ja
Lilithin leikkiessä pimiällä pisteellä eikun Uranuksen lumipyörteillä Oinaspisteessä.
Näkyvyyskin nollassa :)
Olimma siellä marketin pihalla ensimmäisiä ruttunaamoja pällistelemässä.
Onneksi emme siinä jonossa.
Kotimatkalla vastaantuli semmonenkin punanen auto, jonka kyljessä luki lääkäri.
Olikohan siellä Chiron kuskina? It might be.
Men hemma igen nu.
Vekkuleita pyörteitä oli aukeilla paikoilla, sellasia irtolumispiraaleja.
Semisekstiilikö se viepi kohti toisen peräpäätä?
Mars 23 Kalat (sumpussa sumpussa)
semisekstiili Merkurius 22 Oinas (liikenne)
Kuu oli asteroidi Sphinxin kanssa kimpassa tapahtuman aikoihin.
Eikös sillä sfinskilläkin ole jo naama vähän rutussa?
Tuhoja teki, jos et oikein arvannut,
mikä aamulla kävelee neljällä, päivällä kahdella ja illalla kolmella jalalla?
Oidipus tiesi, jotta ihminenhän se.
Se kolmas jalka ei ole se yöjalka vaan kävelykeppi.
Sitten kun naamakin on jo rutussa.

22.3.2011
Kohti valoa
ne nämäkin kurkottelivat,
viikossa ylösnousivat.
Itävyys erinomainen;
talouspaperiin tomaatista ruikitut siemenet vuodelta 2003.
Niitä on sitten oikein taimitarha, sata huitulaa varmaan kaikkiaan,
kun aattelin josko ne ei kuiteskaa ja kyll ne sitte kuiteski..
Lajiketta en tiijä, paperissa oli vaan luku 2003 :)
Liekö väliä, kunhan on punanen.
Kuun kasvu-voimalla kyllä o väliä.
Nyt jos kylyväs ni sais oottaa varmaan 3 viikkoa huituloita?
Tänään oli aivan mahtavan lämmin keväisen olonen päivä.
Tuuli visko katolta kauas sellasia pieniä jäisiä kimpaleita, jämiä,
ihan ku kiusallaan.
Aivan mahtavat rengasjurmutkin tuossa pihassa; yhtä sohjoo.
Isä sano tänään, jotta joskohan tuon ens kesän vielä näkköö..
minä siihen että näkköö näkköö, ku tarkast kahtoo..
ja häntä nauratti.
On se, elämätä.
Kuu 13 Skorpioni
yhtyy mun Neptunukseen et stelliumiin,
ja huomenissa ap-Vestaan 3 huoneessa,
joka onkin ystävän kotiliesi, jota uutehen paikkaan raijataan,
toisella paikkakunnalla, jonkun matkan päässä.
Näinkin voi ap-kartta toteutua.
Vi ses på torsdagen.

21.3.2011
I`m watching you..
20.3.2011
Toleranssi
Toleranssilla määritellään kuinka suuri virhe valmistustekniikassa saa olla ennen kuin osa hylätään.
tolerance "ability to take large doses"
Ja kaikki alkoi aamupäivällä Hectorin heittämästä laktoosittomasta vaihtoehdosta..
Kevyttä rallatusta.
Kuu 12 Vaaka
oppositio Jupiter 12 Oinas,
ja kohta kuun yhtymä viisastenkiveen
Saturnukseen rx 14 Vaaka.
Okei, kuu maitoa, Saturnus sanoo no milk today.
Laktoosi-in-toleranssi.
Saturnus rx se outsaideri korkeella toleranssilla,
Jupiter Oinas toteuttaa päähänpistojaan,
mielihalujaan, suuresti. He is a gambler.
Aineenvaihdunnan palamistuotteet.
Yhtä hyvin vois kuunnella Deep Purplen Unwritten law.
Sanomattakin selvää :)
Mikä on Libyan toleranssi?
Suomalaisten kivun sietokyky?
0-toleranssia?
Morgen morgen nollapisteeseen menee tuo hehkuva pallo, joka just laskee alleen eiku mailleen.
Täytyy muistaa, että naisen pimiästä tulee alitajunnalla nyt ihan mitä huvittaa.
Lilith yhtymä Aurinko 29 Kalat.
Koittakaa toleroida..
Tämäkin vielä.Oi oi joi.
Arkaaisen monumentin yllä.
Se on viisautta sano. Jo aiemmin, ei just tää superkuu.

19.3.2011
Mistä alkaisin
tämän kakkureseptin, jolla tehdään such a fruitcake?
Tähän päivään mahtuu kaikennäkösiä aineosia.
Pääosassa on Jupiter-Merkurius linja.
Sen löytää täydestä kuusta ,superkuusta,
solmuakselista, Matti Kuuselan teksteistä,
Maya kalenterista, Gaddafin touhuista, saabisista ja mistä vielä.
Tässä päivässä on olemassa kaikki ainekset sekoamiselle.
Nimenomaan tuosta linjasta, ei vain superkuusta..
Kuu on nyt 25 Neitsyttä oppositio Auringolle 28 Kalat.
Kuu lähellä maata, sitä perigiumia, tarkoittaen sitä,
että se apogeum on sitten siellä Auringon tykönä,
eli mean apoge, Lilith 29 Kalat kuvioissa mukana.
Että tasa-arvonkin päivää, juu, liput liehuu, Canthi kiehuu :)
Neitsyttä hallitsee Merkurius, Kaloja vanhastaan Jupiter.
Solmuaksli tekee superkuusta ison ristin.
Yläsolmu 28 Jousimies ja Alasolmu 28 Kaksosia.
Jupiteria ja Merkuriusta.
Olivat vasta taivahalla yhtymässä. Totta vai tarua, juu.
Kuu kasvaa mittaansa niillä kasvavan vaiheen energioilla.
Kuuselan luennolla v. 2007 oli just nämä merkit esillä siten
että tämä Jousimies oli "MC:tä"
Kaksoset "IC:tä" edustaen kosmista linjaa suoraan ylös,
kosmista tietoutta.
Tämän superkuun energiat sijoittuisivat sitten Ascendentille
"päätä", Mariaa, iltaa ja kuuta, unen aikaa edustamaan,
ja Aurinko sinne jalkoihin aamua edustamaan antaen jalkapohjille keinuvaa liikettä,
aivoille kosteutta. Ja että nämä aamu- ja iltaenergiat ovat niitä tulevia parantavia energioita.
Tämän päivän energiat ovat just niin tuohon kuvioon sopivat.
Parantaako se maan energiia kuun ollessa päänalusena niin liki,
vai onks tässä just se maya-kalenterin pointti ihmisen evoluutiosta, jossa ihmisen tietoisuus nousee korkeammalle tasolle ja vuosi 2012 on just tälle portaalle nousemista ja ihmiskunnan kehityskalenteri päättyy siihen. Kuusela kuvasi tätä kosmisesta yöstä kosmiseen päivään siirtymiseksi.
Siirtyminen on alkanut v. 1987 ja päättyy 2012.
Maya-kalenteri. Tämä vuosi on Punaisen yliääni kuun vuosi.
Siellä sanottiin näin:
..mahdollista antaa ja vastaanottaa kosmista tietoa tavanomaista helpommin..
Se kosminen linja.Maya on kreikaksi jumalten sanansaattaja (vrt.Merkurius)
Ja jos syöttää sanan maya etymology dictionaryyn saa sieltä tupakanlehdistä käärityn sikarinkin vastaukseksi.
Voeha pikkusikari ja sekopään kakkureseptit..
Merkurius liitetään hermojärjestelmään,
Kaksosten mytologiassa on kahtia jakautumista havaittavissa, oikeestaan neljään jonkun mytologian mukaan, siis se kuolematon kuolevainen, ollako vaiko eikö, jotain sinnepäin.
Hermostuneisuutta ei yhtään helpota Uranus-hermot Oinaspisteessä, siinä Auringon ja pimiän pisteen likellä.
Että tehdään hedelmäkakku (fruitcake = aussien kahjo).
Saabisesti Kuu 29 Neitsyt:
Tutkija on juuri onnistunut tulkitsemaan arkaaisen käsikirjoituksen;
se sisältää idean jota hän on kauan etsinyt. TARKKANÄKÖISYYS
Ja Aurinko 29 Kalat:
Tiedemies säätää prismaa huolellisesti ja valonsäteiden jakautumisen perusteella laatii terävän analyysin. SUHTEUTETTU JAKAMINEN
Näistä tuli mieleen vaikka unien tulkinta.
Tai hehkulampun elämänkaari..............joka on tarkoituksella tehty lyhyemmäksi.
Luonto ei tuota jätettä, vain ravinteita.
Oisko tarkkanäköinen idea, just lainattu telkkarista?
Tai että kulutuksen nouseminen 26-kertaisesti Marxin ajoista ei tee meitä 26 kertaa onnellisemmaksi.
Joopati,
tää päivä on numerologisesti 8.
Se on Saturnuksen luku.
Tää on Saturnuksen päivä.
Ja juutalaisten sapatti. Oiskohan kabbalassa ideaa?
Tein henk.kohtasen huomion, paitsi että ap-Kuuni on 29 Kaloja,
niin oma Merkuriukseni 19 Skorpioni täydentää asteroidien 19-asteisen Daavidin tähden.
Alkaen Asclepius 19 Kauris. Healing, tervejärkinen, pystyy toimimaan kylmänviileesti.
Mars 19 Kalat, jos Mars on punainen, niin Mars Kalat on vaaleanpunainen universaali energia, mutu ja intuition energia.
Klotho 19 Härkä aloittaen Venus-syklin, "raskauden", synnyttäen jotakin pitkäjänteistä maanläheistä.
Isis 19 Rapu hmm, hedelmällinen puolison kuolemankin jälkeen, palasina mies maailmalla, miks mä määrittelen tämän Osiriksen kautta??
Juno rx 19 Neitsyt sitoutuminen, samanhenkiset, rooli
ja se oma sanansaattajani yhtenä tähden sakarana.
Onhan tässä,
aineksia vaikka mihkä paakelssiin.
Mut minä etsin nyt harmoniaa, rakkautta ja leivinjauhetta,
Venus 20 Vesimies noviili Uranus 0 Oinas
tähän kakkureseptiin.
Aloitan tästä.

18.3.2011
Katse taivahalle
Muistuttaa astronomian muusa Urania 7 Kalat
oppositiossa Kuuhun 7 Neitsyt.
Taivahalla oli vasta Jupiterin ja Merkuriuksen yhtymä Oinaassa,
se journalistinen puheripuli,
kaunis ainakin illanruskossa :)
Messenger siellä tutkii viestinviejän magneettikenttää meidän näkymättömissä myös.
Taivahalla saattaa nyt kevähällä nähdä myös haloja,
noita Auringon ja jääkiteisten pilvien valoja.
Mitäs muuta, Merkurius kuuta.
Vaalikone auki tänään,
Libya sulki ilmatilansa,
ja Marimekko juhlii 60-vuotistaivaltaan.
Sen retroileva värimaailma sopii niin hyvin tuohon Uranus-Oinaspointtiin.
Tai ainakin olen huomannut aika monilla, myös itelläni tarpeen räväköihin väreihin,
tasapaksuus kyllästyttää ja entiset tuntuvat kuin ummehtuneelta ilmalta.
Uranus on ollut Marimekon alkuaikoina toisessa tulen merkissä Leijonassa.
Tekeekö se värimaailma comebackin?

17.3.2011
Kaihoa
Leijonakuussa on kaihoa, romantiikkaa, melankoliaa, haikeutta
ja unelmia. Ainakin omassani. Leijonan sydän pakahtuu.
Radiosta tuli tänään näitä, mistä nykynuoriso sanoo neverheard,
mut ei se mitään.
Ite tulin tästä haikeelle tuulelle ja muistelin äitiäni laulelemassa hellan ääressä.
Haaveilkaa, antakaa musiikin helliä.
Sävelten soljua.
Kuu 27 Leijona
oppositio Ceres 28 (min mamma) ja Neptunus 29 Vesimies.
Mut on se tuo taivaskin kaunis.
Ja kuu raiteellaan :)
Haaveiluani vissin lisää Marsin kolmio Kaloista Venukselle
ja Venuksen neliö Vesimiehestä Skorpioni stelliumiin noin ylipäätään.
tr Merkurius 13 Oinas tekee kvinkunssia Neptunukselleni.
En sanojani sinulle mä kertaa...

16.3.2011
Lehtikuvia
Julkaisutoimintaa. Jupiteria.
Vuoden lehtikuvat on valittu.
Photograph 4 Leijona.
Kuu 13 Leijona
kolmio Jupiter 11 Merkurius 12 Oinas.
Suosituimmat lasten nimet ovat viime vuonna olleet Emma ja Elias.
Ystävällä kaikkien lasten nimet alkavat E:llä ja nuokin katraassa mukana.
Lapsuudessani ollut joskus harmaa pystykorva nimeltä Emma.
Hirvenhaukkuja.
Venus 17 Vesimies semisekstiili Mars 17 Kalat.
Venus teettää itellä usein ompeluhommia.
Toinen neliöi ja toinen kolmioi omaa Venusta.
Ystäviä kylässä.
Jup-Mer kävi myös kirjakaupassa ja osti sanakirjan.
Pyöritteli myös numeroita.
Kasvava kuu, keväänkorva ja äksöniä ilmassa,
kun vain lähtee liikkeelle.
Pistetään vielä nämä journalismin palkinnot samaan Jupiter-Merkurius-syssyyn.

Totta vai tarua?
Esikoululaisen tieto-taitoa testataan väittämällä esitetystä kuvasta jotakin.
Lapsi vastaa nostamalla peukun ylös tai osoittamalla alas.
Onkohan testi kuitenkaan kovin osuva?
Entäs jos lapsi on oppinut peukulla ilmaisemaan tunteitaan,
ja vastaakin siihen, onko kuva hänen mielestään jess vai yök.
Ja nämä opettajat kaikessa viisaudessaan ovat sitten huolissaan lapsen kehitysvaiheesta,
hahmottamiskyvystä ja pahimmassa tapauksessa lähettämässä lasta psykologille,
kun ei se kehitys nyt mene keskiarvon ja käyrien mukaan.
Haloo! Missä on sen aikuisen kyky oivaltaa asioita pintaa syvemmältä,
kyseenalaistaa yleisiä toimintamuotoja,
kyky asettua sen lapsen asemaan, kyky nähdä toisin??
Onko tää systeemi ympärillä niin vahva ja kontrolloiva,
että mieluummin menee sen antamien ohjeiden mukaan,
kuin lähtee sooloilemaan ja käyttämään ns. omia aivojaan??
Tänään on puhuttu paljon.
Merkurius 11 Oinas yhtymä Jupiter 11 Oinas.
Luovastikin näitä asioita voipi käsitellä,
ja lapsen kannalta.
Kuu 9 Leijona, kolmiossa kohta yhtymälle.
Ja että Uranus 0 Oinas säilyy kuvaamassa aikaa,
niin lainataan Orwellia:
Yleisen petoksen aikoina totuuden kertomisesta tulee vallankumouksellinen teko.
tai Chironia mukaan totuutta kertomaan noviililla Jupiter-Merkuriukselle,
Viidenkymmenen vuoden iässä jokaisella on sellaiset kasvot, jotka hän on ansainnut.
Totta lie tämäkin, että otsoni hupenee ja UV-säteily lisääntyy.
Kuin myös se, että pyöräni takakumi sanoo kohta potsloijaa.
Tarttis tehä jotain pullistumalle.

15.3.2011
Taatelintallaaja
Ois tähellinen aika
kaivella siemenvarastonsa
ja kylvää multiin.
Kasvava kuu ja
hedelmällisimmässä merkissään.
Kuu 23 Rapu
kolmio Aurinko 24 Kalat.
Liekö ilmakin suotuisa juurtumiselle,
mäne ja tiijä?
Saturnus rx 15 Vaaka kolmio Venus 15 Vesimies.
Tää on Uranuksen uus symboli.
Tää on sen symboli Oinaspisteessä. Mukana häivähdys tulevasta. Saturnuksen ja Jupiterin oppositiosta.
Tuli sitten tehtyä muutama taatelikakku talvella.
Jotakin jäi hampaankoloon.
Pistin sen multiin ja siinä se sojottaa ku Damokleen miekka.
Mutta nyt,
kirsikkatomaattia ja red cherryä
ja tomaateista ruikittuja siemeniä vuodelta yks ja kaks
MULTIIN!

13.3.2011
Cat can do
so many cute little things,
while you are having relaxing nap..
In life, there will allways be some really annoying flying things,
making noise just beside your ear,
and you just have to show your will and power
to stop it!
Kuu 0 Rapu
neliö Uranus 0 Oinas
Pluto 7 Kauris
neliö Merkurius 7 Oinas

12.3.2011
Se pyörii sittenkin!
Ainakin liikahti pikkasen.
Mitä jos maapallon liikahtaminen onkin onnekasta,
jos sillä vältytäänkin Auringon tulipurkauksilta?
Ei osukaan näille kulmille :)
Mitä väliä, jos räjäytämme ite ittemme?
Kestääkö psyyke äkkikuoleman näissä pippaloissa?
Psyche 17 Kaksoset oppositio Pholus 17 Jousimies.
Kuu 18 Kaksoset.
Ja se Uranus ydinvoima 0-pointissa elämän alussa 0 Oinas.
Synkältä näyttää, ainakin metsä näin iltapuhteella.
Auringon rooli aallon harjalla?
Aurinko 21 Kalat oppositio Juno rx 21 Neitsyt.
Vaiko valoa maahan yhteistuumin?
Ja kaikkihan me samassa veneessä ollaan,
vaikka joo, kaukaiselta se tuokin uutiskuvan vene tuntuu, ei voi mitään.
Healing healing vai mitä ne meinaa?
Ceres-äitimaa 26 Vesimies-
Neptunus kanavoi keskipisteessä 29 Vesimies-
parantavia "aaltoja" Chiron 2 Kalat
tai jotain.

10.3.2011
mystinen Y
Jo itse Pythagoras uskoi, että Y-kirjaimeen liittyisi jotakin mystistä tai salaperäistä, sillä hänen nimessään oli Y-kirjain. Koska kirjaimen muoto muistuttaa lisäksi yhtyvää (tai haarautuvaa) tietä, Pythagoras uskoi tällä olevan merkitystä ihmisen valintoihin.
(Juha Janerva / Numerologia, luonne ja kohtalo)
Joo o,
Venus 10 Vesimies sekstiili Jupiter 10 Oinas, onnenkantamoinenko?
ja ärhäkämpiä siivekkäitä Merkurius 2 Oinasta
Angry Birdsejä lennätetään jättipotin turvin.
Se mitenkä tuo mystinen Y tähän liittyy,
niin on ihan oma mielikuva siitä,
että yksi pelin viehätyksestä / menestyksestä piilee todella Yksinkertaisessa aseessa.
soosimple
että sitten seuraavaksi kehittävät pelin,
jossa koiranputkella puhalletaan pihlajanmarjoja tinnetänne.
Kuu 25 Härkä
yhtymä argonautti Admetos 25 Härkä.
Mies määrää tulevan lapsen sukupuolen, XX tyttö ja XY pojken.
Sitten on niitäkin, joilla on tuota mystistä Y:tä enämpikin XYY.
Joo o,
se oli tuo Admetos talollinenkin ja lehmiä taisi hällä olla.
Apollon suoritti tykönänsä siviilipalvelusta
ja mieltyi kovin isäntäänsä ja antoi tämän lehmien synnyttää vain kaksosia.
Että hyvä hyvä niinkö? Ei sunkhas. Ei se määrä vaan se laatu.
Ei ole kaksosvasikasta, jos toinen o sonnipoika ni lehmäksi olleskana.
On ne äksät ja yyt ihan sekasin.
On se niin mystistä.
"Yli 95 % eri sukupuolta olevista kaksosvasikoista kehittyy ilman "värmeitä", mutta ihan mahdotonta ei ole saada onnistunutta lehmävasikkaa. Se on vain hyvin epätodennäköistä.
Lehmillä ja ihmisillä on erilainen istukka, mistä johtuu etttä ko. Free Martinismi- ilmiöt eivät esiinny kuin lehmillä.
Lehmän istukka (kaksosilla molemmilla oma istukka) kehittyy niin, että sukupuolen kehittymisen aikaan istukoitten verenkierto (myös hormonit) on vähän aikaa yhteistä. Tästä johtuu, että kaksosvasikoilla sonnivasikan hormoneja joutuu lehmävasikan verenkiertoon ja päinvastoin. Tällöin lehmävasikalle ei kehity normaaleja sukuelimiä, esim. emätin ja kohtu saattavat olla vain 4 cm pitkät tai puuttua kokonaan. Tällöin tiinehtyminen ei voi onnistua.
Tuija Huhtamäki
Taivahan talikynttilät tai mitkä lie,
näkyi hangella ja tiellä.
Ylätuvan ukko teki kevätsiivousta.. lakas isolla Uranus-luuvalla :)
.. they tell you I`m difficult..
muistakaa sellanen sarkastisen vaaleenpunanen happy ending..
Venus-Jupiter-sekstoilua

9.3.2011
Pelkistettyä todellisuutta
Eiku kauneutta.
Pitäähän Merkurius-Uranus päivässä olla avaruuskuva.
Saturnus rx 15 Vaaka.
Aika yksinäinen vaeltaja tällä hetkellä.
Meijän näkökulmasta.

Tuulista
mercoledi päivää.
Kapula on kätevä. Viesti kulkee.
Viestinviejäkin lentää kuin siivet kantapäillään.
Toiset ovat rytmikuuroja
ja toiset eivät taas saa rytmistä kylläkseen.
Nämä päivän uutiset mahtuvat melkeinpä
Uranus 29 ja Merkurius 29 Kalat yhtymään.
Toki heitän musikaalisen Neptunuksen semisekstiilin 29 Vesimes
joukkoon mukaan,
kuin myös strategian luojan Pallaksen 29 Kauris sekstiilillä.
Hector vois laulaa tässä, että juodaan viinaa, tullaan viisaammiksi niin..
mutta
koetetaan vaan uskaltaa tuulen vietäväksi sukeltaa..
jospa ne asiat saavat mittasuhteen oikean?
Kuu 9 Härkä
semisekstiili Jupiter 9 Oinas
Kaunista, tuulista,
tankkaa D-vitamiinia!
Ulkona! Luonnossa!
Huutomerkki Oinasta!
Ja pikkasen Ukkosta!
Alahan joutua!

8.3.2011
Tienhaaroja
Valintoja. Sattumia. Kohtaamisia.
Rakastumisia.
Kerran elämässä.
Eroja. Muistoja.
Hyvää naistenpäivää ja pitkiä pellavia..
Venus 7 Vesimies noviili Aurinko 17 Kalat
Kuu 25 Oinas
plus Amor, Toro ja Hekate 25 Oinas.
The sky is above blue..
Eurydike 26
Merkurius 27
Lilith 28
Uranus 29 Kalat

6.3.2011
Fire!
Happamia, sano kettu pihlajanmarjoista.
Tulta munille tuumaa Libyan uroot.
Kuu 2 Oinas
lähestyen Jupiter 8 Oinasta.
Tuohon "aikansa kutakin" -teemaan sopinee
kahden urheilijan (Jousimiesteemaa?) uran lopetuspäätökset.
Amin Asikainen (21.1.1976) heitti hanskat kehänurkkaan.
Viimenen isku päähän? tr Uranus yhtymä hänen Pallas 28 Kalat.
Hänen Mars 14 Kaksoset vastapäätä "nyt riittää" Pholus-meininkiä Jousimiehessä.
Jupiterin paluu lähellä, hällä Jupiter 17 Oinas, kolmiota Jousimiehen Pholukselta.
Päätös, tr Venus 0 Vesimies yhtymä hänen Aurinkonsa 0 Vesimies plus Merkurius rx 4 Vesimies.
Toinen, Janne Ahonen ( 11.5.1977) päätti lopettaa lentämisen, liitämisen.
tr Jupiter Oinas lähestyy hänen Mars 10 Venus 11 Oinas yhtymää.
Neptunus rx 15 Jousimies tuolla Pholuksen lukemissa.
Myös hällä päätös lie tr Venuksen tekosia,
neliö Vesimiehestä hänenkin kiinteälle Merkuriukselle rx 4 Härkä.
tr Venus Vesimies ollut puolineliössä tuonne Pholus-Atropokselle.
Molemmilla Uranus Skorpionissa.
Riskin ottajia. Toinen saa tuulta siipein alle ja toinen ottaa riskin joutua kanveesiin.
Urotekojen aika?
Herackles 2 Oinas yhtyen Kuuhun.

5.3.2011
Aktivitet
Kuu 21 Kalat yhtymä Merkurius 21 Kalat
Pyöräilyä pitkin graffitia.
Mars 8 Kalat semisekstiili Jupiter 8 Oinas.
Mies merehen menevi.
Puut kumartavat. Tuuli yltyy.
Uranus 29 Kalat neliö Yläsolmu 29 Jousimies,
Neptunus 28 Vesimies välissä.

4.3.2011
propuska
Kansa on valtuutettu valitsemaan huomenna kaikkein kaunein.
Missi-instituutio täyttää 80-vuotta;
ensimmäinen missi on valittu 1931.
Eu-johtajilla on kansan auktorisointi ja oikeutus kokoontua ja päättää meijän asioista.
Mihin kaikkeen se oikeuttaa?
Uusikuu 13 Kalat.
Lähdin tutkimaan tätä saabisen symbolin kautta,
kun tuo Kalojen intuitio niin "sanoi"
eikä Kaloista saa aina oikein otetta.
Kalat 14 saabisesti:
Nuori nainen, hiuslaitteesta varpaisiin kuin kuningatar,
kasvojen pehmeä kauneus kettuturkiksen yllä. SERTIFIKAATTI
Ja certificate on paitsi laadun varmistamista myös näitä:
Uudenkuun kartalla ( Emelian Auringonpaluut) on MC 17 Leijona,
jolle asettuu tuo kaikkein kaunein eli Aphrodite rx 17 Leijona.
Hyvinkin saabisten nuori nainen?
Onko kansan valinnalla sertifikaatti? Kansainvälisiä kisoja ajatellen?
Perustuuko valinta intuitioon, kuten tiedemiehetkin ovat valintoja tutkiessaan hutkineet, että näin on.
Konservatismi?
Onks se retro-Saturnuksen 16 Vaaka sekstiiliä Uudenkuun MC:lle
vai neliötä valtiojärjestykselle Vestalle 17 Kauris?
Onks Vestan kvinkunssi Uudenkuun MC:lle turvallisuuden varmentamista,
kun ei sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu?
Vesta = avaimet ja lukot = tässä varmuuslukko?
Ovisilmä.
Enbusken ohjelmassa oikeestaan käsiteltiin Kalojen aiheita,
mytologiaa, uskontoa, tarinoita, Mooseksen kirjaa..
puhalla torveen, kun on uudenkuun aika..
ja
sitten taas jos aattelee Uudenkuun vastamerkkiä Neitsyttä ja suorittamista
niin toisesta ohjelmasta lause downshiftaamisella välttää burnoutin
sopii myös tähän Uuteenkuuhun.
En tiijä.
Konkreettisesti täällä sataa vettä,
tienposket eivät ole enää puhtaan valkoisia vaan likaisen harmaita,
mikä lienee varma kevään lähestymisen merkki?
Konkreettisesti vastamerkin Neitsyen suolisto täyttyy,
syötättää ja turvottaa,
mahani on kuin pallokalalla :)
Entä jos ja kun sertifikaatti on myös digitaalista allekirjoitusta,
yhen sortin varmentamista,
niin mistä tiijät,
että tämänkin blogin on kirjoittanut siihen oikeutettu,
että siellä MC Leijonassa loistaa se oikea Aurinko?

Haettu sana löytyi näillä lähdekielillä:
Käännös | Konteksti | |
---|---|---|
Substantiivit | ||
1. | todistus | |
2. | varmennuskirja | |
3. | sertifikaatti | |
4. | päästötodistus | Koulu |
5. | tutkintotodistus | |
6. | varmenne | |
7. | propuska | Arkikielessä |
Muut/tuntemattomat | ||
8. | asiakirja | |
9. | kirjallinen todistus | |
10. | lupakirja |
Uudenkuun kartalla ( Emelian Auringonpaluut) on MC 17 Leijona,
jolle asettuu tuo kaikkein kaunein eli Aphrodite rx 17 Leijona.
Hyvinkin saabisten nuori nainen?
Onko kansan valinnalla sertifikaatti? Kansainvälisiä kisoja ajatellen?
Perustuuko valinta intuitioon, kuten tiedemiehetkin ovat valintoja tutkiessaan hutkineet, että näin on.
Konservatismi?
Onks se retro-Saturnuksen 16 Vaaka sekstiiliä Uudenkuun MC:lle
vai neliötä valtiojärjestykselle Vestalle 17 Kauris?
Onks Vestan kvinkunssi Uudenkuun MC:lle turvallisuuden varmentamista,
kun ei sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu?
Vesta = avaimet ja lukot = tässä varmuuslukko?
Ovisilmä.
Enbusken ohjelmassa oikeestaan käsiteltiin Kalojen aiheita,
mytologiaa, uskontoa, tarinoita, Mooseksen kirjaa..
puhalla torveen, kun on uudenkuun aika..
ja
sitten taas jos aattelee Uudenkuun vastamerkkiä Neitsyttä ja suorittamista
niin toisesta ohjelmasta lause downshiftaamisella välttää burnoutin
sopii myös tähän Uuteenkuuhun.
En tiijä.
Konkreettisesti täällä sataa vettä,
tienposket eivät ole enää puhtaan valkoisia vaan likaisen harmaita,
mikä lienee varma kevään lähestymisen merkki?
Konkreettisesti vastamerkin Neitsyen suolisto täyttyy,
syötättää ja turvottaa,
mahani on kuin pallokalalla :)
Entä jos ja kun sertifikaatti on myös digitaalista allekirjoitusta,
yhen sortin varmentamista,
niin mistä tiijät,
että tämänkin blogin on kirjoittanut siihen oikeutettu,
että siellä MC Leijonassa loistaa se oikea Aurinko?
2.3.2011
Aikansa kutakin
sanoi pässi, kun päätä leikattiin.
Peli poikki, määräaika, raja vastassa, käännekohta
ja päiväsi ovat luetut?
Everything in its time.
Millä pelisäännöillä pelataan?
Atropos 17 Jousimies yhtymä Pholus 17 Jousimies.
Atropos on kohtalottarien elämänlangan leikkaaja,
jonka olen mieltänyt määräajaksi astrologiassa.
Pholus on kentauri, joka kohtasi äkkikuoleman.
Sen olen mieltänyt käännekohdaksi.
It brings you to your limits.
Yhtymä on minuutin tarkka.
Venus 0 Vesimies semisekstiili Yläsolmu 0 Kauris.
Suomen kartalla on tänään ns. Venuksen paluu.
Millaisia asioita kohtaamme?
Missä tulee raja vastaan?
Mitä arvostamme?
Työtäkö edelleen? Vai muuttuuko se määräaikaiseksi?
Haluammeko lopettaa suorittamisen?
Määräaika-yhtymä neliössä Suomen Mars 17 Neitsyeeseen.
Olemmeko ajantasalla talouden hoidossa?
Menevätkö työpaikat ulkomaille ja usko jättipotti-yhtiöihin horjuu?
Mikä on maahanmuuttolasten kohtalo koulussa?
tr Kuu ohittanut Suomen Child asteroidin 11 Vesimies.
tr Child 29 Jousimies yhtymä Yläsolmu ja neliö Uranus 29 Kalat.
Kuuluuko Suomi vain syntyperäisille perussuomalaisille?
Määrä-aika yhtymä semisekstiili Suomen DNA 17 Skorpioni.
Onko perussuomalaisuus miesvaltaista vai ovatko Suomen naiset vaalivoittajia?
Peräytyvä Saturnus Vaaka tehden keväällä vaalien alla semisekstiiliä Suomen Kuu-Lilith 13 Neitsyt yhtymälle.
Kuu 14 Vesimies yhtymä Suomen Juno 15 Vesimies.
Suomen rooli ulkopolitiikassa?
Saneleeko EU tuttipullojenkin koostumuksen?
Missä olemme valmiit tekemään yhteistyötä?
Muuttuuko avioliittolaki?
Mikä riittää, mikä on tarpeeksi?
Kerranko kotimaa vain kukkia niin saa,
Venuksen paluulla?

1.3.2011
CO2
Kuu 2 Vesimies
ja jottei ilma menis liian kiinteäksi,
täytyy meidät verolle panna,
ja päästöjä rajoittaa.
Venus 29 Kauris verottaa liikenteen päästöjä,
oktiili Merkurius 14 Kalat.
Kuu lähtee lentoon Icaroksen 3 Vesimies kanssa,
lentää liian lähelle Aurinkoa, polttaa siipensä,
ja muuttuu kivipatsaaksi yhtymällä Hermekseen 5 Vesimies.
Vai tuoko se viestin Auringolta?
Kuu yhtyy mun alasolmuun ja jotenkin pääsä pyörii Pretty Womanin
älä venkoile, hymyile :))
ja silti tekee mieli venkoilla.
Vaikka "työpaikkakiusaamisella",
vaikka mestarikutojien pitäs sulassa sovussa ollakin,
Arachne 28 Härkä kolmio Pallas 27 Kauris.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)