30.4.2012

vappua


Soihtuköynnöksen kukka kiinanruusun lehtien lomassa toimikoon nyt vappukukkasena.
Vaikka aatteen väriä muistuttamassa muinaisilta ajoilta.

Tässä ajassa on jotenkin nyt Ajattaret läsnä.
Ensinnäkin se synnyttäjä, loimen luoja, Klotho rx yhtyy Logokseen rx 25 Neitsyt.
Jos Logos on syvimmillään luonnonlakia ja -järjestystä, siis sitä sellaista, mihin ihmisen näppivoimat eikä aivosolut riitä muokkaamaan ja muuttamaan, siis pohjimmiltaan, vaikka kaikennäköisiä seurauksia ihminen toiminnallaan aikaansaakin, niin oisko se tuon Klothon kanssa ns. "uuden" järjestyksen syntyä.
Se voisi olla myös Neitsyessä sellasta "sitä niittää mitä on kylvänyt" elikkä kohtaamme, näemme aikaansaannoksemme seuraukset, mitä niistä onkaan "syntynyt". ja maamerkissä se on hyvinkin konkreettista.
Vaikka sellaista, että Euroopassa peittyy kymmeniä, jos ei satoja hehtaaria maata ihmisen rakentamisen alle päivittäin, elikkä sadevesiä imevää ja heinäntuppoa työntävää maata on aina vaan vähemmän näkyvissä asfaltin ja rakennuksien vallatessa hehtaarit.
 Puistoja ja puita jätetään maan keuhkoiksi sinne tänne.
 Liian vähän, luulisin. Huolestuttavaa on tämä.

Lachesis, osan suova, sen elämänlangan mittaaja, kuinka kauan äyskäröimme vettä veneestä,
ja millaisia tapahtumia elämäämme mahtuukaan, tapahtukoon tahtos sinun, kohtaloni eikä minun,
ja tottavie tapahtuu, kun Lachesis on yhtyneenä Uranukseen 6 Oinas.
Luonnon kannalta tämä voisi olla äkillisiä järistyksiä, ukkosia, sähköisen liikenteen silirimpsis-katkoja.
Niin kaikki muuttuu, ei entiselleen nyt mikään jää.
Ihmisen osana sopeutua muuttuviin olosuhteisiin. Taivaalta tuleviin.
Sormi kosteana koetellen, jotta mistäs nyt tuulee? Ja kohta se jo kääntyy, tuuli.
Uranuksesta on myös sanottu; Manninen muistaakseni mainitsi,
että se kertoo kartalla ns. murtumiskohdan, elikkä mitä emme ehkä kestäkään tai miten kestäviä olemme, olemmeko joka tuulen vietävissä.
Tyydymmekö osaamme? Vänkäämmekö Oinaassa vastaan?
Muutosvastarinta ei auta Oinaan tahtoessa, Uranuksen ison luudan lakaistessa.

Sitten se langanleikkaaja, loppu ja finito, Atropos.
Se on osana semisekstiiliketjua. Minä olen tulkinnut semisekstiiliketjun menemisenä jotakin kohti,
vääjäämättömästi, aivankuin tapahtumaketju alkaisi siitä yhdestä merkistä ja etenisi kohti seuraamustaan.merkki merkiltä.  Atropos 20 Oinas semisekstiili Jupiter 20 Härkä semisekstiili Venus 20 Kaksoset.
Luonnosta ajattelin tähän esimerkiksi uutisen lintujen ja delfiinien kuolemasta.
Merkuriuksen myötä olen yhdistänyt Kaksosiin näitä siivellisiä ja Venusta pidän kehona,
joka lopulta maatuu. Jos se on Härän maasta tullut niin maaksi se on jälleen tuleva.
Jotenkin itselleni  tuo Jupiter Härkä tuossa keskellä kuvastaa ihmisen ahneutta,
lisää, enemmän ja paljon.
Toisaalta kaksosten metalli on elohopea, niin oisko ympäristömyrkkyjä pikkasen liikaa,
raskasmetalleja maaperässä. Betoniporsas tien päälle "nopeuksia" rajoittamaan.
Että istu alas ja mieti. Maa-ilman uskontoa. Oinaan hötkyilylle loppu.
Kiire kostautuu.

Kuukin pohtii viisauksia itse Hra Ajan Saturnuksen kanssa sekstiilissä.
Kuu 25 Leijona sekstiili Saturnus rx 25 Vaaka.
Nauttikaa viisaasti luojan aurinkoisesta säästä
oli sitten vappu tai första maj.

5 kommenttia:

  1. tr Uranus tekee kolmiota ap-Leijona Kuulle 9 huoneeseen ja tämän uuden muodon myötä blogi levisi kuin kulovalkea Atlannin tuolle puolen.
    En tiedä mistä johtuu, enkä tiijä haittaaks se?

    Olen kuullut turhan usein sanan vanhanaikainen ja aattelin olla Uranus-uuden-aikainen ja uudistaa ulkoasua.

    Tuolla blogin ylälaidassa tuon Classic sanan alla on nuoli ja sen alta saa erilaisia otoksia, näkymiä blogikirjoituksiin.
    Ehkä joku hahmottaa sieltä paremmin kokonaisuuksia,
    ehkä jollakulla on hyvä kuvamuisti ja kirjoitukset muistuvat mieleen kuvien myötä.
    Jos siis haluaa vanhoja kaivella.
    Napsauttamalla kuvaa saa tekstin näkyviin.
    Ylälaidassa on myös search -lokero johon kirjoittamalla voi hakea hakusanoilla tekstejä.
    Lukijat ja kootut havainnot löytyvät vasemmasta laidasta mustasta palkista.

    And please, add some comments,
    kommentit toimivat kuten ennenkin.
    Toivottavasti.

    VastaaPoista
  2. En ala! Olet tehnyt kevätsiivoja! En löydä planeettaluukkua! Yääh!
    Näytät oudolta! Yleensä olen joustava muutoksiin, mutta nyt kyllä tunnen olevani eksyksissä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitten et ala. Jos sun motiivina, yhtenä ainakin oli käydä blogissani katsomassa planeettaluetteloa, niin uusi tai alkuperäinen osoite sille on astro.com ja vasen laita. Olihan se helppoa itellekin seurata siitä asteita ja päätellä suoraan aspektit. Paitsi että asteroidit pitää metsästää serenna-sivuilta.
      Mutta siis eihän sisältö, olennainen?? ole mihkään muuttunut.

      Tein tämän muutoksen aika äkkinäisesti, päähänpistostakin.
      Sitten pitikin opiskella et haloo mites tää toimiikaan.
      Mutta tää on ehkä just tuota Uranus-Lachesis energiaa,
      on sopeuduttava muutoksiin. Ja tää on nyt aika pieni muutos siihen nähden mikä meitä odottaa, luulen ma. On tulossa Pluton neliö Uranukselle,
      ja se ei sitten kysele alatko vai etkö,
      suostutko POISTUMAAN MUKAVUUSALUEELTASI,
      oletko valmis seikkailuun,
      vai onko sinulla viisi vaatekertaa ja sateenvarjo mukana varmuuden vuoksi.
      Ehkä mun piti tehdä tämä itteni takia.
      Tarkin neliöni on kahden KIINTEÄN merkin välillä.
      Leijona Mars neliö retro Venus Skorpioni.
      Minä jos kuka pidän kiinni vanhasta tutusta.
      Nyt haluan pitää kiinni vain siitä Skorpionin OLENNAISESTA.
      Ja annan Marsille energian toimia visuaalisesti.
      Sitä delfiiniä kaipaisin johkiin esille.
      Mut olkoon takaraivossa.
      Tai hippokampuksella.

      Poista
  3. No kyllähän sää tiedät, että mää muutakin. Kyllähän se uusi aina häkellyttää.
    Mun koko elämä tätä nykyä on yhtä myllerrystä, kyläläiset käyvät katsomassa ja varmaan mielessään hirvittelevät. Kumma kun omat pojat hiljaa vain hyväksyvät...

    Jos antaa pihamaansa vieraiden käyttöön, niin se jos mikään on poistumista mukavuusalueelta. Toisenlaiset seikkailut edessä.

    Joten hyvä kun sinä näinkin! Onnea uusille sivuillesi!
    Pitäisi minunkin tutustua noihin Serennasivustoihin. Kiitos vinkistä!

    Hyvää vapunpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu juu Ich weiss..kuin myös vapunpäivää.
      Ja niin mä mietinkin, että onhan sullakin Uranuksen neliöö,
      ja teettää kaikenlaista uutta.
      Ja onhan mulla vanha versio tallella, että kun uutuudenviehätys laantuu niin eikun vanha naftaliinista..:)
      Toisaalta aina välillä tuntuu, että ihan sama miten tätä eetteriin heittää,
      kun ei tuu kommenttia,
      että kiitos kun kommentoit.
      Kuunpaluun onnenpiste osui natalin MC:lle,
      liekö sitten onnenkantamoinen tekemisissä..

      Serennu-sivuilla pitää olla hyvä hahmotuskyky ja numeraalinen ajattelu,
      että siitä saa tolkun..mää tykkään, kerralla kaikki.
      Ja asteista, eli numeroistahan minä aina etsin näitä aspekteja eli sopii mulle.
      Ei välttämättä kaikille.

      http://serennu.com/index.php
      ja
      astrology charts
      ja saa siellä tehtyä kyllä vaikka tarot pöytää itelle jos haluaa.

      Poista