29.4.2012

I wanna know for sure

Maamerkki haluaa varmistaa.
Kiinteä merkki haluaa jatkuvuutta.
Muuttuva merkkikin haluaa neliöllä jonkinlaisen selvyyden tähän olemisen ailahtelevaisuuteen.
Kasvava Kuu, toinen neljännes 9 Leijona neliö Aurinko 9 Härkä.
Pluto rx 9 Kauris kolmio Aurinko.
Mars 5 Neitsyt neliö Yläsolmu 5 Jousimies.
Wild thing. You make my heart sing.

2 kommenttia:

  1. Itellä oli eilen kuunpaluu ja ehkä se näkyi jotenkin unessa.
    Olin pyrkimässä laivalle hoitotehtäviin töihin ja tiesin että soveltuisin siihen hyvin.
    Sitten tajusin, että siihen vaaditaan lähihoitajan koulutus ja että minun on tuotava esille se ettei minulla sitä ole. En voi, halua enkä osaa pistää tarvittaessa.
    Vanhempi pienikokoinen nainen kulki ihmisten selän takana "hoitaen" ja tiesin että hän soveltuu hommaan.
    Kuunpaluussa nousu-Kauris, työtä ja vastuuta.
    Sitten oltiin jossain suuressa ruokasalissa laivalla ja jotenkin se liittyi foorumin astromiittiin. Joku astro-nainen arpoi voittajalle punaiset nappikivikorvikset. Minä voitin niistä toisen. Nainen tuli viereeni ja sanoin, että omat reiät korvissa on vähän vinksin vonksin alhaalla kun ovat itse lävistetyt aikoinaan. Nainen sanoi ettei haittaa ja otti pitkän ohuen HOPEAN värisen neulan ja pisti OIKEAAN korvaani reiän sillä ja laittoi punaisen kivikorun siihen.
    Kuunpaluussa on samantapainen kvinkunssikuvio ristiin kuin natalilla.
    Kuu semisekstiilissä Marsille (punainen koru)
    ja kvinkunssit Neptunukselle ja Uranus-Lachesille Oinaaseen.
    Uranuksen ja Kuun yhteydet yhdistän korviin, kuulemiseen. Hopea on kuun väri.
    Pistäminen myös unen teemana?
    Tuo Lachesis Uranuksen kanssa lie huomionarvoinen muutenkin nyt,
    ettäkö yllättävät tapahtumat osaksi tulevat?

    -
    Aurinko paistaa ja kutsuu pihalle hommiin.

    VastaaPoista
  2. Transiittina Mars yhtymä Uranus .......teettää kaikenlaista....
    piti kokeilla...en tiijä voiko facebookin kautta tykätä kun en oo siellä...
    eikä se nyt ollu se pointti, vaan jotain uutta eetteriin.

    Kuu 13 Leijona
    yhtyi mun onnenpisteeseen...

    VastaaPoista