14.4.2012

Juokseeko järki?

Syttyykö lamppu?
Uusimmassa Geo-lehdessä oli artikkeli aivojen anatomiasta.
Suorituskykyiset aivot tarvitsevat sekä valkeaa että harmaata ainetta.
Tutkijoiden mukaan keskimääräistä älykkäämpien aivoissa valkea aine korostuu.
Valkeasta aineesta koostuvan aivokurkiaisen välittämä tietoliikenne vasemman ja oikean aivopuoliskon välillä on erityisen nopeaa.
Valkeaa ainetta verrattiin laskentakeskuksen kiemurtelevaan johtoviidakkoon.
Tutkimuksen mukaan valkean aineen vaurioilla näyttäsi olevan merkitystä neurologisissa häiriöissä kuten esim. autismissa ja skitsofreniassa.
Perintötekijät osaltaan vaikuttavat kuinka nopeasti järki juoksee.
Terävä-älyisellä hermoimpulssit löytävät oikoteitä verkkaisesti ajatteleviin verrattuna.
Prefontaalista aivokuorta pidetään älyn kannalta tärkeänä.
Summasummarum, tähän rasvasta, valkuaisesta ja vedestä koostuvaan massaan,
maailman monimutkaisimpaan rakenteeseen kätkeytyy vielä monia ratkaisemattomia arvoituksia.
Patologit kaivelevat Einsteinin aivoja edelleen.
Emmekä me ole ainoita älykkäitä.
Lintujen marmorikuulan kokoiset aivot eivät taida paljon hävitä ihmiselle älykkyydessä.

Pallas 20 Kalat ( aivojen oikotie = oivallus)
Uranus 5 Oinas ( yhen sortin kurkiainen, hermoimpulssit)
ja Merkurius 27 Kalat tiedonvälittäjänä näiden kahden keskipisteessä.
Ja siitä se ajatus lähti.
Ei vaan se lähti unesta.
Heräsin siihen kun delfiini hyppäsi korkeaa lasia vasten ja jätti nokallaan lasiin samanlaisen jäljen kuin auton tuulilasiin syntyy kiven osuttua siihen.

Kuu 5 Vesimies
sekstiili Uranukselle.
Ja juokseehan se järki.
Mut juokseeko se maratonia vai pikamatkoja?

4 kommenttia:

  1. Koska olen usein huomannut unien ja yleisten planeettaenergioiden kimppajuoksua ( unessa liikumme tiedostamattomalla alueella )
    päädyin aivokurkiaisellani tr Kuun yhtymään Alasolmuun, jossa proge-Merkurius yhdistelee tällä hetkellä aivojen verkkoliitäntää.
    Ja Salacia 24 Kalat tekee kolmiota Auringolleni,
    "kosintaa" delfiinin välityksellä.
    Mut ilmiselvästi se delfiini halusi vapaaksi sieltä naariostaan..

    VastaaPoista
  2. Sitten yks toinen juttu.
    Hain eilen omista kirjoituksistani googlella vanhoja juttuja, mut ei oikein natsannut hakusana kirjoituksiin.
    Ja tämä johtuu ilmeisesti siitä, että blogin päivämäärät kulki yhteen aikaan neljä kuukautta edellä, aikamääritykset koneella pikkasen päin hevonhenkkeliä, eli teksti ja pvm ei googlella täsmää,
    eli jos etsitte jotain,
    niin teidän järjenjuoksussanne ei ole mitään vikaa,
    vaan vika on täällä päässä.
    Löytäminen on sattumanvaraista,
    koska oma Pallakseni vaeltelee okkultismin tuolla puolen :)
    Entschuldigen Sie.

    VastaaPoista
  3. Mikä ihana asteluku tuolla Kauris Plutolla,
    9,33 33
    ja tekee kvinkunssia Venukselle 9 Kaksoset.
    Uutisissa on vakoiluoikeudenkäyntiä ja fosforipäästöjä tutkineen tutkijan kuulusteluja.
    Ei saisi tietää mitä tietää?
    Päästö-rikkauksia ei saisi tutkia?
    Ei saisi olla turhan utelias?
    Pitäisi pitää kvinkunssi-piilossa.
    Tai sitten vaan luita kolottaa ja sajetta lykkää.

    VastaaPoista
  4. Löysin eilen hienon kuvan (Pallaksen / Minervan) pöllöstä, National Geographin kuukauden kuvaksi valittu kiinteästi tuijottava pöllö.

    http://natgeo.fi/valokuvat/kuukauden/kuukauden-kuva-10

    Oikeestaan mua kiinnosti Hra Ylpön tuijottava katse ja kattelin karttaansa.
    Siellä on Mer-Venus yhtymä Kaloissa,
    Aurinko-Kalat,
    ja tuo kiinnostava Sphinx yhtyneenä Neptunukseen Jousimiehessä.
    Mut sitä katsetta aattelin, että varmaan on tuo Skorpioni Pallas hälle annettu syntymässä nousuakselille.
    Syntymäkellonaikaa en tiedä.
    Mut katseessa on samaa, eikö?

    VastaaPoista