11.11.2011

Things change

Yö laskeutuu
Yli maan lentää kuu.
Hiljaista valtatietään
Hiljaista valtatietään.

Kun avaruus 
pidättää hengitystään
Ja viimein sen päästää
Ulospäin ja takaisin sisään.

Elämä liikkuu ei se voi seisahtua
Kaikki muuttuu mut antaa sen muuttua
Jan Wicholm / Kaikki muuttuu

Kuvitelkaa vanha 30-luvun linja-autoasema,
rahtiasema siinä päässä ja odotuskaista penkkeineen keskellä.
Toiselle puolelle saapuvat linja-autot vinottaisiin paikkoihin
ja toiselle lähtevät, paikkoja yhteensä 9.
Kuvitelkaa ihmisä astumaan autosta ulos,
ihmisiä penkeillä odottamassa jotakuta saapuvaksi,
tai auton lähtöä ja kotiinpääsyä odottaen.
Kuvitelkaa lähdön ja perillepääsyn tunnetta.
Tämän jälkeen rakentakaa koko alueen ylle suuri ja mahtava katettu lasikattoinen kauppakeskus pienine putiikkeineen ja kahviloineen.
Vain rahtiasema on entisellä paikallaan.
Millainen energia lasikaton alta löytyy?
Tänään 11.11.2011 klo 11.11 Mikkelissä oli avajaiset.

Merkurius-Venus 11 Jousimies.
Mars 0 Neitsyt oppositio Chiron 0 Kalat.
Mars 0 Neitsyt kvinkunssi Uranus rx 0 Oinas. 
Kuu yhytti kiintotähti Algolin 26 Härkä (tunnistitko paholaisen? tietomurto nettikaupassa?)
ja tanssii sitten seitsemän sisaruksen kanssa Seulasissa,
Plejadien tähtirykelmässä Härän lopussa.
Kuu 28 Härkä.

Luku 11 on sellanen yllätysten luku, sähköinen luku, mestarisluku, uranusmainen,
vaikkakin vanhastaan sitä on pidetty juurikin tuon paholaisen tunnistamisen lukuna.
Synnillistä (esim. Lilith), vahingollista ja epätäydellistä.

Itelläni on vähän tämmönen
hiiiiiiiiipappajou -olo :)

16 kommenttia:

  1. Avioliiton asteroidi Juno
    on 6 astetta Skorpionia,
    saabisesti viitaten syvämerensukeltajien kummalliseen tukikohtaan, TÄYDELLINEN KOKONAISUUS.
    Sen seurana tanssii häävalssia tanssin muusa Terpsichore (delight of dancing) 6 Skorpioni.
    Ei yhtymiä,
    mut 66 astetta Marsiin.
    Keksittäisiinkö uusi aspekti :)
    Epätavallinen vihkiminen keskellä kauppakeskusta toimittajien salamavalojen välkkeessä
    vai tanssiin tarvitaan kaksi,
    mut ei tiedä kumpi vie
    ja kumpi vikisee?
    Kaksin aina kaunihimpi,
    rakkauden ja kauneuden, Venuksen luku kaksin kappalein.
    Vai
    Kauan naineet
    vastavihityt
    -kyltti perävalojen tuntumaan ?:)

    VastaaPoista
  2. Olipahan tämäkin päivä. Päädyin illalla tikattavaksi, kun hevonen astui hokilla pohkeeseen ihan mukavan montun. Hieno saapas meni samalla rikki. Se harmittaa melkein enemmän... Mun pitäisi varmaan oppia jotain, mutta mitä? Hidasta tahtia? Kuuntele vaistoa.
    Kaverit meni tänään naimisiin klo 11.00 kun mies sattui olemaan syntynyt juuri tänään ;)

    indiima

    VastaaPoista
  3. Nyt suklaan sumentamilla aivoilla
    (Merkurius-Venus Jousimies = liikaa makeaa :)
    on hyvä pohtia tuota
    aivojen-Merkurius ja Venus-kehon parinmuodostusta,
    yhtymistä.
    Onkos se niin, että ihmisen kyky käsitteelliseen ajatteluun erottaa hänet eläimestä?
    Ja ihmisen aivojen tuotokset jäävät elämään hänen kehonsa kuoleman jälkeen.
    Ja kaikilla elollisilla on keho,
    kissalla, koiralla, hevosella.
    Ja että kun halutaan yhdistää nämä kaksi symbioottisesti samaan pakettiin
    saadaan kentauri.
    Neljällä jalalla juokseva keho, joka käsitteelliseen ajatteluun uppoutuessaan huitoo myös käsillään,
    siis kuusiraajainen olento.
    Ja mitä suklaan syönti sai aikaan?
    Aiemmin tuolla oli Chariklosta puhe ja
    sen löytöhetken kartasta.
    Ja että kuinka nämä kahden planeetan symbioosi-yhtymät kuvaisivat tuota aivojen ja kehon yhdistelmää,
    että se olsi kentaurien viesti,
    että millaista energiaa kentauri tarkalla yhtymällä haluaisi meidän yhdistävän,
    mikä olisi se pointti?
    Ja nehän oikeesti muistuttavat just tästä.
    Sieltä löytyy pareja.

    Chariklo / Jupiter-Uranus 5 Vesimies
    Tulevaisuus?

    Chiron / Aurinko-Merkurius 24 Vaaka
    Sielunsopimus???

    Pholus / Merkurius-Mars 29 Jousimies
    Pakollinen pysähtyminen vai kiire / deadline?

    Pelion / Uranus-Pelion 10 Vesimies
    flow (miksikö? siksi, että flow-sana on lainattu vuorikiipeilijöiltä, jotka saavuttavat huipun sietokyvyn rajoilla, ja Pelion on kentaurien vuori ja Vesimies on korkean paikan hengitysharjoitus :) ja Uranus nyt vain virtaa)

    Nessuksella oli pari asteroidien paria,
    esim. Cyllarus ja Eris 17 Oinas,
    Rhadamantus ja Hylonome 22 Neitsyt.
    Epäilys ja uskollisuus.
    En tiedä, tää on vaikee. Liittyy parisuhteeseen.
    Hylonome ja Cyllarus olivat rakastavaisia,
    tyyliin Romeo et Julia.

    Cyllarus / Venus-Huya 14 Vaaka
    Hylonome / Venus-Pelion 25 Kauris
    Kestävä rakkaus, ei elämää ilman puolisoa?

    Tuo Chironin löytö-pari
    Aurinko-Merkurius 24 Vaaka.
    Kun siinä sitten kohta on tuo Saturnus ja se intuitiivisen tiedon jumalatar Iris samoissa asteissa, ja Jupiter rx 3 Härkä on nyt sitten siellä Chironin löytöasteissa,
    ja että piti palata tuohon löytö-karttaan retrolla,
    jotta voisi pohtia mitä Jupiter-tulevassa tapahtuu.
    Mitä jos meillä oikeesti on ns. sielunsopimus,
    ja kulku chironin kanssa on ollut sitä matkaa yrittäen täyttää tuota sopimusta,
    löytää kipeitten kipujen kautta se oikee tie, mitä kulkea, mihin bussiin hypätä ja oikeella pysäkillä pois,
    ja että jos meidän ei enää tarvii vahtia sitä stop- napin painalluksen paikkaa,
    vaan sen tietää automaattisesti,
    että tämä ja tässä,
    näinhän tämän pitää mennä.

    Chiron ei enää peräänny.
    Ja Mars liikuttaa käsitteellistä ajattelua Neitsyessä.

    VastaaPoista
  4. Ja Kuu 0 Kaksoset on siinä keskellä,
    t-ristin kärkenä näille kahdelle.

    VastaaPoista
  5. indiima
    kuulostaa ihan Mars oppo Chironilta tuo hevos-tapaturma-lääkäri reissu.
    Ihmisen keksimät vermeet on vaarallisia.
    Ja turhamaisuus se vasta onkin...

    VastaaPoista
  6. Huh.

    Mutta mä tiedän, että mun ei tulisi tehdä jotain. Ja silti, vaistoa vastaan, mä teen sen.

    Monta kertaa se tilanne ei ole näin "iso", ja silti jälkeenpäin on olo, että on rikkonut itseään vastaan.
    Nyt voi tietenkin olla jälkiviisas, että aina voi jossitella jne.
    Väitän, että mä tiedän mikä olisi hyvä ja mikä ei, mutta halu/tahto/ego/aurinko? laittaa tekemään vielä sen, mitä kuu, venus, merkurius ei tekisi.
    Mutta ehkä siinäkin on se opetus: löytää tahton ja vaiston kompromissi, mitä tehdä, kun kiskovat toisiaan vastaan?

    Mulla ei ole yhtään ikävä olo tästä onnettomuudesta, vaan että mua palautettiin maan pinnalle (TOTISESTI :D, putosin siis ja hevonen astui päälle - oma mokani) ja pysähtymään, tarkkailemaan toimintaa.

    Mulle koskee, iskee toi pholus/mars-merkurius, koen sen viestinnän olevan tuossa hevostelussakin tärkeänä, kyllähän me ratsukkona käytetään kieltä, joidenkin kanssa se on helpompaa, toisten kanssa on vaikeampi temperamentteja sovittaa yhteen. (kalat hevonen oli muuten alla.) Mars - siinä että olen vähän rymyjooseppi ja pholus leikkaamassa väleihin.

    Mutta haluaisin oppia näistä jotain, en halua koko ajan rikkoa jotain paikkaa (murtunut ranne, murtunut jalkapöytä, tikattu pohje, jännetuppitulehdus, revähtänyt olkapää...jne. vuoden sisään.) Tai sitten tämä on tapani olla maailmassa, elää täysillä ja kokea kov(i)a/a.

    indiima

    VastaaPoista
  7. Iteltä löytyy asteluvussa 11 Pluto,
    jolle parivaljakko tekee neliötä.
    Myös Jupiter rx 3 Härkä on mutkien kautta tärkeä.
    Elikkä tunne on maaristin väsäämisestä,
    vaikkei tiedä vielä vainaasta (asia)
    eikä sitä että onko vain pakollinen tarve
    saada muutos.
    Että jääkö kipinä ja syntyy uutta vai kaivetaanko kunnon monttu.

    VastaaPoista
  8. Turhamaisuutta tai ei, se saapas pelasti suurelta osin mun jalan. Nahkasaapas on kova, ja siitä huolimatta 600kg pohkeen päällä ei tunnu kovin nätiltä. Saappaat on itse asiassa turvavaruste, mitä paremmin jalan saa rennoksi alas, sitä tyytyväisempi ja rauhallisempi ratsukko, tasapainoisempi istunta ja parempi kontrolli.

    indiima

    VastaaPoista
  9. indiima
    Se nyt vaan on sulla 7 huoneen vieraana se Chiron-hevonen-lääkäri-kirurgi-opettaja-sisäinen matka jne. ja pitemmän aikaa,
    mutta sehän voi olla todella antoisaa aikaa myös.

    -
    Mulle oli yllätys tai oikeestaan ahaa-elämys löytää tuon Pholuksen löytökartalta tuo Mars-Merkurius ja KRIITTISISTÄ asteista.
    Ihan niinku se huutas huutomerkillä Pholuksen tulkintaa "Brings you to your limits" eli käännekohta, nyt riittää,
    ja että ihminen on just tuommonen, että sen pitää mennä AINA sinne äärilaitaan asti, ennenkuin se muutos tapahtuu,
    ja liikkeen suunta muuttuu,
    tai ajattelutapa, tottumus muuttuu.

    Ja hevosen kanssa,
    on puhuttava yhteistä liikekieltä.
    Ei äkkiliikkeitä,
    ja aina joustonvara,
    sama rytmi.

    VastaaPoista
  10. Niinhän se todellakin on. Että kun itse haluaisi tehdä vielä "sen yhden jutun" eli vähän lisää, hevonen olisi jo ihan tyytyväinen. Mä koen olevani matkalla, hyvällä, henkisellä. Olen ratsastajana ja eläinten käsittelijänä kehittynyt niin paljon viimeisen vuoden aikana, että se on ihan huikeata. Ehkä se kypsin hedelmä ei ole sieltä vielä lehtien seasta näkyvillä, mutta joskus ehkä vielä...

    Iloitsen siitä, että saan ratsastuksella kuuliaisia, herkkiä, innostuvia hevosia, että hevonen nauttii siitä hommasta, hörisee, rentoutuu, saa palkinnon, että hevosta suojellaan, kun se pelkää ja sille annetaan rajat, kun se sikailee. Harva hevonen haluaa oikeasti olla johtaja, suurin osa on tyytyväisempiä, kun joku johtaa niitä. Miten oppia olemaan hyvä johtaja sairastumatta vahvuuteen tai ylpeyteen?

    indiima

    VastaaPoista
  11. Mitä karttaa sä katsoit? Natalin transiteilla chiron on ainakin kutosessa, ja solarilla jossain alhaalla.

    VastaaPoista
  12. Kuvittelemalla Damokleen miekka roikkumaan hevonjouhen varassa pään yläpuolelle :)

    -nikki-

    VastaaPoista
  13. Chiron on nyt 0 Kalat.
    Eikös se silloin ole transiittina sun 7 huoneessa?
    Ja kaikki ihmiset / asiat tulevat elämäämme 7 huoneen kautta sanoi Anne Massey.
    Olen ominut sen opin.

    Ja Damokleen miekka oli tuohon johtajuuteen..

    -
    Lehmä on joskus astunut jalkapöydälle.
    Onneks oli turvasaappaat, muuten ois ollu muutama varvas poikki.
    Se on elukoitten kans välillä semmosta.

    -nikki-

    VastaaPoista
  14. Juu, ymmärsin. Hieno vertaus, ja kappas näin rojahti yleissivistystä sivalluksen verran.

    Nyt laitoin vähän eri tavalla päivämäärät, niin joo, sain sen chiron sinne seiskaan. Ja sehän on vasta ihan alussa. Sehän on siellä vielä monta vuotta. Eihän mun tartte hajottaa itseäni koko ajan? Tapasin tänään muuten jalkaani operoineen kirurgin, joka myös harrastaa hevosia. Vertailtiin siinä sitten vammojemme määrää ja laatua :P
    indiima

    VastaaPoista
  15. No onneks sulla ei ole Chiron yhtymä Yläsolmua kartalla..tiedän semmosenkin syntymälahjan saaneen..

    -nikki-

    VastaaPoista
  16. Ah, se on varmaan ihana...
    indiima

    VastaaPoista