Istuin labran jonossa vuoronumerolla.
Muita ihmisiä pyydettiin sisään jopa etunimellä; niin tuttuja taisivat olla.
Siksipä olinkin hämmentynyt, kun vuoroni tuli ja hoitaja sanoi numeroni ja osoitti taulua, että eikös tuo ole sinun numerosi..ja näytti siltä kuin sanoisi perään, jotta onko kuulossa vikkaa?
Voi ollakin, ei sen puoleen.
Vesimiehen merkki on kuin ääniaallot, joten ehkä sen takia yhdistän Uranuksen kuuloaistiin, yhdessä Kuun kanssa. Ääni kulkee ilmateitse.
Kuu 8 Vaaka kvinkunssi Uranus 7 Härkä.
Ohi korvien, kuuloluun, kolmio Saturnus 8 Vesimies.
Mitä moonbone, niinku kaveri kysyi kuu-lumisia?
Yks mies siellä vastaanotolla kehui tiettyä radiokanavaa,
ja näkyy olevan kuuleminen ja kuunnelmat myös
päivän aiheena muutenkin.
Kuulun siihen sukupolveen, jonka lapsuudessa ei välttämättä kaikilla ollut telkkaria,
vaan lauantai-iltaisin kokoonnuttiin saunan jälkeen tupaan kuuntelemaan kuunnelmia radiosta.
Ne jos mitkä kehittivät mielikuvitustani; tuvan alla kellarissa saattoi olla vähän vaikka mitä..
Nykyään äänikirjat lie vastaavia, en tiedä. Luen mieluummin kirjasta tarinaa omassa tahdissani.
Aiheeseen liittyen menossa on Tremaynen dekkari Äänet,
jossa nainen muuttaa asuntoon, joka on täynnä älyteknologiaa.
Virtuaalinen kotiapulainen Elektra ( plejadit, onko nimellä väliä..)
tietää sinusta kaiken ja alkaa heitellä pimeitä salaisuuksiasi ilmoille.
Nainen pelkää tulevansa hulluksi;
kuuluvatko äänet hänen pään sisästään vai onko hänellä skitsofrenia kuten isällään..
Jossain vaiheessa aattelin, jotta mitenkähän vahvasti samaistun kirjaan,
elän mukana, alan kuulla ääniä...hupsheijaa..
Meneekö ihon alle, tunnekehoon asti?
Merkurius 14 Vesimies neliö Lilith 14 Härkä
Mun pitäs laittaa yks viesti, jota oon pyöritellyt päässäni, mutten saa aikasiksi.
Hyvinkin tuohon Lilithiin liittyen.
Härästä ja Merkuriuksesta tuli mieleen, joskus ollut puhettakin, jotta äänikin voi periytyä.
Äidin Merkurius Härässä oli vastapäätä omaani,
ja aikoinaan lanka-puhelimessa minua useinkin luultiin äidikseni samanlaisen äänen perusteella.
--
Ulkona on kevättä ilmassa. Puut ovat lumettomia ja pyörätiet jurmuisilla jäätiköillä.
Itellä on talviloma ja suunta kohti paijattavaa pienokaista. Huomenissa.