29 Kaurista.
Tuokohan Vesimiehen aika sen vihdoin näkyviin?
--
Jos kohtaat matkallasi buddhan,
tapa hänet! (Sheldon B. Kopp )
psykoterapeuttinen pyhiinvaellus:
-viisauden voi löytää vain hylkäämällä kaikki gurut ja tulemalla omaksi itsekseen.
Tiede-lehti taas tietää kertoa, että
Itse -sana kuuluu ikivanhaan perussanastoon,
ja merkitsi alkuun varjoa tai varjosielua.
Merkurius 12 Kauris sekstiili Neptunus 12 Kalat
ohitti oman aurinkoni..
Kuu 1 Kalat
No kyllä tuntuu, että jossakin varjomaailmassa tässä kulkeekin. Minulla Mars yhtymä Skorpionissa-aikaa ihmettelen. Miten minusta tuntuu, että Ascendentti on eräänlainen tarkistusasema silloin kun jokin planeetta siihen on yhtymässä. Onkohan siinä perää? Miten on sinun energiasi nyt tuossa ohituksessa? Palaako?
VastaaPoistaEikös siinä nousulla tule esiin tavallaan asenne, elämänasenne,
Poistamillä asenteella aloitan uuden päivän,
mitä se asenne kertoo minusta muille?
"oman tien kulkija"
"vahva persoona"
-näin olen kuullut ja nousuna jouskari, mutta Aurinko Skorpioni myös hollilla, siis itelläni.
Mars on Skorpionin oma planeetta,
se kiinteän veden + 4 asteinen vesi jään alla, siellä on se elämä,
mutta että siellä ON ELÄMÄÄ,
jää monelle piiloon..
Ehkä se Mars kiteyttää sulla sitä asennetta,
ehkä joku miespuolinen nostaa sen pintaan,
ehkä siinä on sisäistä ärtymystäkin?
Ja kyllä, jonkin sortin muistutus se nousun transiitti taitaa olla.
Esmes nopeakin Venuksen transiitti tai että proge-Venus on syntymäkartan nousulla, on muistuttanut arvoista,
mutta myös ulkonäöstä siis houkutellut vaateostoksille esim.
Eli se kiinnittää huomion asiaan,
joka on jäänyt vähän sivummalle itseltä, eli onkin sitä varjosielua.
Se puskee läpi.
Ettäkö mitenkä minulla,
kun tuo Mars on nyt käynyt läpi koko Skorpionistelliumini,
Neptunus-Venus rx -Merkurius -Aurinko.
Entiijä tarkalleen,
koska Mars Leijona Skorpionin huoneesta
tekee syntymäkartalla neliötä stelliumilleni,
joten se raivo, tahto, pelottomuus,
TAHTO, surviver, ja sitten melankolia, herkkyys vastakohtana, piilossa,
kaikki se on jo tuttua.
No joku ärsytyskynnys on ollut alhaisempi.
Sitten kun ite nauttii fyysisistä haasteista niin Aurinko-härän, MIEHEN,
kommentti että eihän hän nyt umpihankeen (ei päässyt autolla perille asti, ois pitänyt kävellä umpihankeen about 100 metriä )
haloo, kävelin vähän väliä umpihankeen kinttupolkua pellon poikki isää hoitamaan yli 10 vuotta prkl,
vellihousu-vätökäs miehet ärsyttää,
helevata,
tai kakarat hiihtolenkillä,
eeeen jaaaksa, joko riiiiitttäääää,
KYLLÄ JAKSAT, ANTI MENNÄ,
älä uikuta prkl
vetelyys ja valittaminen ovat ärsyttäneet.
Itestäni tiedän,
että mulle tekis fyysinen rasitus tosi hyvää, hiihtämään vaan itekin, lumitöihin, mars mars!
Tuisku ja pakkanen, nautin, tuntuu ees jossakin.
Sitten,
ehkä ei Marsin transiitti niinkään,
tai voi olla osana jonakin aistittavana vahvuutena,
mutta enämpi Jupiterin suosiota,
mutta siis samaiset kakarat, ja tytöt varsinkin lyövät ylävitosia päivittäin
ja nimeäni kuulen kiljuttavan turuilla ja toreilla (hyväntahtoisesti) lasten suusta,
vähän silleen kuin olisin sitten heille se turva ja kallio ja nauru ja ilo samalla. Vaikka päspätänkin,
tai ehkä just siks.
Olen vaativa ja samalla rakastava.
Lapset aistivat tämmöset,
aikuiset ovat ehkä vaan kateellisia,
heiltä ei heru suosionosoituksia,
ehkä olen sitten vaan pelottava,
en tiedä.
Mutta kun kysyit niin tämmöstä
on ollut ilmassa näillä transiiteilla.
-nikki-
Kiitos, hyväähän sinulle kuuluu! Monenlainen energia jylläämässä. Naurattaa tuo sinun Härkä-mies. itse olen löytänyt mitä ihmeellisemmän Härkä-miehen aivan kaukaa nuoruudestani. Ihmeellinen tuki! Mutta säikähdin vähäsen tuota sinistä kuuta yhtyneenä presiis Plutolleni. Sillä juuri silloin oli lääkäri katsonut tuloksiani ja totesi, että kyhmy on syöpäkasvain, siis pienessä rinnassani. En siitä panikoi, odottelin pahinta. Mutta Turkasen Kuulla oli täysosuma! Kyllähän se jollakin tavalla tökkii ylpeää minääni, joka ei juuri sairasta. Pakko nöyrtyä. Mutta kuolemaksi se ei ole!
Poista