20.10.2014

kolme

Hekate seisoo kanssasi kolmen tien risteyksessä,
ja auttaa sinua näkemään menneen, nykyisyyden ja tulevan;
syyt ja seuraukset, mitä toimillasi sait / saat aikaisiksi,
ja ohjaa sinua intuitiivisesti hämärän rajalla vaikka unien kautta
valitsemaan suunnan, uuden suunnan,
 kun jotakin on jätettävä taakse sen toimimattomuuden vuoksi.
Hekate on vähenevän kuun jumalatar,
vanha ja viisas.
Hän on  kätilönä läsnä elämän siirtymäriiteissä,
niin syntymässä kuin kuolemassa.
Hän on todistajana totuuden hetkellä.
100 Hekate yhtymä Saturnus 22 Skorpioni
Asteroidi sai nimensä paitsi kuun jumalattaren
myös 100. järjestysluvun mukaan,
hekaton
Uhraus? hmm
Jotakin jätettävä, uhrattava..suomalaisissakin juhlapyhäriiteissä uhrattiin kolmen tien risteyksissä.

Omalla syntymäkartalla on Hekate rx 3 Rapu,
kolmio Jupiter-Chironille
ja kvinkunssi Alasolmu-Saturnukselle (lisää kvinkunsseja..)
ja kvinkunnsi jouskarinousulle
eli se on yodin kärkenä myös, niinpä niin.
Ja huomasin, että sillä oli progekartalla yhtymä progekuuhun Kaksosissa aste sitten,
että ajankohtainen kaikinpuolin,
 skorpionistelliumissakin.

Kolme tekijää:
Merkurius rx 19 Vaaka yhtymä Yläsolmu
Venus 25 Vaaka sekstiili Mars 25 Jousimies
ja Hekate-Saturnus 22 Skorpioni

Kuu 16 Neitsyt



3 kommenttia:

  1. Unessa olin veljeni (au-veskari) kanssa kotimatkalla "alaspäin"
    eli etelään pohjoisesta, mut aattelin sen unessa jotenkin niinku alaspäin ja se näkymä oli niinku oisin kattonu busiin tuulilasista sisään.
    Siinä unessa oli hirveesti oravia.
    Niitä oli aina kolmen ryhmissä, emo ja kaks isoa poikasta,
    tietyin välimatkoin,
    ja ne juoksivat ylös ja als puitten runkoja
    ja tien yli ja kaivelivat kolmesta multaisesta aukosta syötävää
    ja niitten aukkojen reunat jotenkin siistiytyivät siinä samalla,
    olivat vähän niinku luolansuunaukkoja mut oravien kokosia.
    Sitten piti varoa etteivät ne jää auton alle.

    sitten olin kattonu illalla Tehdas-sarjaa
    ja unessakin mulla oli viimeistelemättömät kengät,
    ja mun piti oottaa mokkapäällinahan ompelua,
    ja vahtia samalla 21.20 lähtevää bussia,
    että kerkeisin ja arvioin ajankulun väärin ja myöhästyin koko bussista ja se oli mun viimenen mahollisuus päästä kotiin.
    Ainakin sinä iltana.

    Orava on yhistetty luterilaisessa hapatuksessa paholaisen juoniin.
    Muuten se on ollut arvokas kauppaväline,
    oravannahkoja ennen markkoja saati euroja.
    Joo oravannahkoja velipojalle että päästään matkaan,
    soosimple..

    VastaaPoista
  2. Tässä Saturnus (Hekate testi)
    millainen sinusta tulee vanhana?

    http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/10/12/testaa-millainen-sinusta-tulee-vanhana

    Minusta tulee höpsö,
    kädet sylissä, silmät viiruina, naurunkuje suupielessä,
    leipoo korvapuusteja ja syö lihapullia
    ja tekee lasten kanssa lumiukkoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Hekate!
      Tosin en nyt jaksa katsoa missä se on kartallani. Mutta viikko sitten hänestä juuri keskusteltiin.

      Piti minunkin katsoa vanhuus. No oishan se pitänyt arvata: Kissamummo! ....sitähän jo olenkin.

      Poista