liian kauan seissyt oon..
Kuu 10 Neitsyt
kvinkunssi Aurinko 10 Vesimies
Tuuleen
29.1.2013
27.1.2013
kerro kerro
Enkä kerro. Kerronko?
Se oli täysikuu aamulla asteissa 7 Leijonaa.
Kuun asteissa on myös Askalaphus rx 8 Leijona,
joka tarun mukaan juorusi Persephonen syöneen granaattiomenan siemeniä,
ja että siksi hänen palaaman pitämän manalaan.
Kuvaa astrologiassa sitä, että pitäskö kertoa vai pitää salaisuutena,
tai viran puolesta vaitiolovelvollisuutta.
Saabisesti täysikuun lukema kiteytyy sanaan KATALYSAATTORI.
Mies, näöltään vaatimaton, mutta silmissään jalojen tarkoitusperien hehkuva tuli, lietsoo tyytymättömyyttä.
Pakosarjaa pitää ilmeisesti pikkasen muuntaa ennenkuin päästää kaikki kaasut pihalle.
Että ESIINTYMINEN otettais aplodein vastaan.
Hienoissa liikkeissä on alkanut syysmuodin esittely, heidän ikkunoissaan on kauniisti puettuja vahanukkeja. Täydenkuun Aurinko 7 Vesimies saabisesti.
Jos uudellakuulla piti osata hävitä kunnialla,
jättää toiselle mahdollisuus peräytyä arvokkaasti,
vaikka sitä sapettaisikin,
niin nyt niitä sappikiviä ei auta viskellä miten sattuu,
vaan täytyy pitäytyä ympäristövaatimusten puitteissa.
Vähän samaa pörinää on noviilissa, tyytymättömyyttä, kaasuttelua,
polttoaineen kulutusta, bensaa suonissa,
ainakin Egyptiläisten suonissa,
Mars 25 Vesimies noviili Uranus 5 Oinas.
Marsin seurana on Icarus, joka lensi liian lähelle Aurinkoa ja poltti siipensä.
Että kaasujalkaa höllemmälle?
Sitten siinä on Nessus 24 Vesimies.
Nessuksen yhdistän myrkkyihin, myrkytyksen oireet.
Uutisista bongasin delfiinin kuoleman.
Tuli liian lähelle myrkynkeittäjää.
Että päästä meidät päästöistä.
Eikä passaa sille Lumikin vahanukkemaiselle äitipuolelle
sannoo savolaisittain että onpa haaskan näkönen nainen
mutta ei sitä peiliäkään sovi syyttää,
jos naama on vino..
Kuu 9 Vesimies
26.1.2013
24.1.2013
Happirikasta verta
Kirahvin päästä on kaksi metriä sen sydämeen.
Sydän pumppaa verta päähän urheiluauton nopeudella.
Ihmisellä matka on vähän lyhyempi ja nopeuskin sellasta polkuauton luokkaa.
Mikähän lie lohikäärmeen sydämen ja pään välimatka?
Oisko puolessa matkassa pään ja hännän välillä?
About 19 v jaettuna kahdella = 9,5 vuotta.
Pää tarttee verta jotta käskynjako hoituu.
Mutta tartteehan se häntäkin, että etiäpäin pääsee ja tasapaino säilyy.
Mars 23 Vesimies
puolessa välissä lohikäärmettä,
Yläsolmu 23 Skorpioni
Alasolmu 23 Härkä
Se puuttuva sydän löytyy jellonasta.
Kuu 8 Rapu
yhtymä Cyllarus kentauri,
joka kuoli, ja vaimonsakin tahtoi sitten kuolla.
Happi loppui vissiin verestä?
Kuu oppositio Pluto 10 Kauris.
Kai siinä on evoluutiostakin kyse.
Miehet ei tykkää pitkistä naisista.
Prisma katsottu.
Polkuauto on vähän ruosteessa.
Vissiin.
Kun niin väsyttää.
Mars t-risteilee stelliumiin.

23.1.2013
hakuna matata
don`t worry
Saturnus 10 Skorpioni sekstiili Pluto 10 Kauris
be happy
Merkurius 6 Vesimies kolmio Jupiter rx 6 Kaksoset
Mars 22 Vesimies kolmio KUU 19 Kaksoset
don`t worry, be happy

21.1.2013
the Bold and Lazy
Suomalaiset ovat kuulemma laiskoja.
Nuorista ei kasva enää huippuhiihtäjiä.
Ei jakseta treenata ja ollaan pikkasen pullean puoleisiakin jo kakarana.
Joukkuepeleihin löytyy vielä onneksi halukkaita harrastajia.
Liikunnanopettajat ovat huolissaan tason laskusta,
ja ylipäätään liikunnan vähäisyydestä nuorten keskuudessa.
Uuden vuoden lupauksina aloitetut treenamiset lopahtavat neljännellä viikolla.
Kapellimestari Saraste on huolissaan huippulahjakkaiden kouluttamisesta musiikin saralla.
Onks elämä liian heleppoo?
Luonnossakin ankaremmissa olosuhteissa kasvaneista linnuista tulee älykkäämpiä;
ratkovat henkinjäämisongelman ruokapalan edessä pallasmaisesti suitsait.
Ovat oppineet selviytymään pakkasen pörhistäessä höyheniä.
Pluto 10 Kauris noviili Mars 20 Vesimies
Harmonisesti happi loppuu yläilmoissa?
Ei ole verenmakua suussa loppusuoralla?
Selkää särkee ja lentsu iskee?
tr Mars yhtyy Suomen Uranukseen 20 Vesimies.
Sähkön siirtohinta on aikas tyyris.
Sähkölämmitteisen asunnon sisälämpötilaa asteen laskemalla voi säästää sähköä n. 5 %.
Yhdessä kaupungissa vuokra-asuntojen lämpötilaa laskemalla voitaisiin säästää n.200 000 euroa vuodessa. Oisko pointtia yhteisölliseen valtion velan lyhentämiseen tällä keinoin?
Että laitettas villasukat ja villapaita päälle ja tunnetasolla asennoiduttaisiin talvella +18 lämpötilaan sisätiloissa? Meillä oli aikoinaan tuvan nurkassa huurretta ja ikkunoitten alalaita jäässä kovilla pakkasilla.
Ulkohuussi ja veenkanto kaivosta. Liikunta kiitettävä 10.
Nyt ei tarvitse ponnistella ja helppouteen on helppo tottua.
Valitettavasti.
Rikkautena meillä on ehdottomasti neljä vuodenaikaa.
Talvi yhtenä niistä.
Huikaisevan kaunista, puhtaan valkoista, kirpeää pakkasta.
Liekö kärsitty vilua ja nälkää tuon sävellyksen syntyessä :)
Kuu 29 Härkä

20.1.2013
Alakulo
Mars - Damokles 19 Vesimies kolmio Ceres rx 20 Kaksoset
Kiinteä ilma, muuttuva ilma,
eikä mikään kasvanut, kun Ceres masentui menetettyään tyttärensä Persephonen.
Ceres oppositio Hopi 20 Pholus 21 Jousimies
eikä naurata
Persephone - Saturnus - Poseidon 10 Skorpioni
..ja vesi oli mustaa niin kuin aikakin..
Saturnus kera Haadeksen morsio, Cereksen tytär, sekstiili Pluto 9 Kauris
kvinkunssi (yodin kärki) Vesta rx 10 Kaksoset
kulovalkee alamaissa,
put down by force
depress
Aurinko 0 Merkurius 1 Vesimies
semisekstiili Neptunus 1 Kalat
Kuu 14 Härkä
yhtymä naama rutussa Sphinx 14 Härkä

17.1.2013
Yhdessä
Aurinko - Merkurius yhtymä 27 Kauris
In the day we walk together
In the night I think of you
I will phone your mother and ask her
if I can marry you..
Hurriganes / I will stay
Saturnus 10 Skorpioni
sekstiili Pluto 9 , Venus - Juno 10 Kauris
now and forever
neliö Kuu 11 Oinas
sekstiili Vesta 10 Kaksoset
Aurinko - Merkurius Kauris yhtymä Remun Juno.
Remulla myös Aurinko -Merkurius Kauris yhtymä,
Kuu Kauris, Uranukselta neliötransiitti
ja solmuakselin paluu Skorpioni-Härkä.

16.1.2013
Lisänimi
Me puhumme Pallaksesta,
vaikka Pallas on Athenen lisänimi.
Siitä, mistä Athene lisänimensä sai,
on monta eri tarinaa.
Isä, ystävä, gigantti nimen takana.
Taistelu yhteistä kaikille.
Athenella oli paljon muitakin lisänimiä kuten
Atryone, väsymätön
Khalinitis, suitsien pitelijä
Pronoia, ennalta ajatteleva, harkitseva jumalatar
Promakhia, esitaistelija.
Miten sitä sanotaan, että hyvällä lapsella on monta nimeä.
Ilmeisen ansioitunut jumalatar epiteettiluettelosta päätellen.
Mehän tunnemme Pallaksen viisauden, tieteen et taiteen, käsityöläisten jumalattarena,
strategian laatijana, isän tyttönä, uranaisena jne.
Itse olen yhdistänyt Pallaksen nopeaan oivallukseen.
Hänhän syntyi isänsä päästä suitsait heti valmiina.
Yhen sortin sukupuoleton?
Tuo päästä syntyminen voi joskus indikoida kartalla migreeniä, päänsärkyä.
Varsinkin nyt, kun se liikkuu Oinaan pään alueella.
Se voi ilmentyä myös ankarasta ajattelusta,
suorituspaineista, tuo päänsärky.
Synastriakartoilta kannattaa myös katsoa Pallaksen suhteita.
Sillä on yllättävän usein aspekteja.
Itellä löytyy Uranus-Pallas rx ja toisinpäin Pallas-Uranus rx samalta kartalta.
Ehkä me olemme olleet sotureita molemmat,
ehkä me olemme pikkasen sähkömagneettisia suhteessa toisiimme,
tai rakastamme molemmat lausetta born to be free.
Tai meillä on sellanen langaton yhteys.
Siinä uraani halkeaa ja tuottaa lapun valkeaa..
Tuosta lisänimestä.
Itelläkin on semmottinen.
Mutta en tiijä liittyykö se sinänsä omaan Pallakseen,
joka on Ravussa.
Se kuvaa paremminkin nousujouskaria ja jellonamarsia,
sellanen voiman ja liikkeen yhdistelmä.
Ja siihen sitten iän tuoma lisänimi.
Ehkäpä se on ikääntyvä Pallas sitten?
Pallas on progekartalla DC:llä yhtyneenä Logokseen.
Ehkä siihen sitten reagoidaan?
Ikääntyminen on logos-luonnonlakia, mutta silti vielä virtaa :)
Ja siis kaikki on suhteellista.
Nuorten mielestä kun kaikki yli nelikymppiset ovat vanhuksia.
Kuu 1 Oinas
yhtymä Pallas Athene 1 Oinas

14.1.2013
Liika on liikaa
Liika on liikaa mitä hyvänsä.
Liika istuminen on kuolemaksi.
Venus 6 Kauris kvinkunssi Jupiter rx 6 Kaksoset
Tiedosta Venus kehon tarve liikkeeseen,
näe mitä teet jämähtämällä persuuksilles.
Venus sekstiili Chiron 6 Kalat
Chiron neliö Jupiter rx.
Ja sitten kaikki mukaan vaan..
Daa daa daadaada
hiki pintaan täytyy saada..
Kuu 2 Kalat
yhtymä Neptunus 1 Kalat
jälleen lähtee laulu soimaan..

13.1.2013
tuulen kuulen
Ääni on pitkittäistä aaltoliikettä.
Ääni on värähtelyä.
Ihmisen kuuloalue on 20 - 20 000 Hz.
Ihminen ei kuule värähtelijää, jonka taajuus on alle 20 Hz.
Tätä ihmisen kuuloalueen alittavaa ääntä sanotaan infraääneksi.
Koirat, delfiinit ja lepakot tuottavat ja kuulevat yli 20 000 Hz ultraääntä.
Ihmiskorva kuulee herkimmin 3000 Hz taajuudella tulevat äänet.
Äänen voimakkuutta mitataan desibeleillä, dB.
120 dB voimakkuudella tuleva ääni on kipukynnyksen rajalla, esim. tykinlaukaus.
140 dB aiheuttaa jo kuulovaurion.
Äänen nopeus eri aineissa on erilainen.
Raudassa 5000 m/s (vrt. kerrostalon rakennusmateriaalit, äänieristeiden tarve)
vedessä 1500 m/s ja ilmassa 340 m/s.
Energiantuotannossa mietitään erilaisia egologisia vaihtoehtoja.
Yksi niistä on tuulivoima, tulevaisuuden vahva vaihtoehto.
Sillä on kuitenkin omat haittansa.
Tutkijat ovat sitä mieltä, ettei tuulivoiman infraääni voi olla syynä hermostollisiin vaikutuksiin.
Entäs jos voi?
Entäs jos ollaankin jo toisella taajuudella?
Yhdistän kuulon Uranuksen hermojärjestelmään, värähtelyyn,
ilma ääntä kuljettavana väliaineena,
ja Kuun reagointiin, kuu-loaistiin, simpukan kiemuroihin.
Kuu 14 Vesimies yhtymä Mars 14 Vesimies.
Kipukynnys?
Yhtymältä septiili Uranukselle 5 Oinas.
septiili 51.25 astetta, 1/7 ympyrästä
Kohtalokas tai ennalta määrätty liittymä elämän verkostoon;
korkeamman tason avaus
Entä unen äänet?
Herään unesta koputuksiin, menen ovelle eikä siellä ole ketään.
Millä taajuudella tai taajuudelta ääni tulee,
millä sen kuulen?
Onko toinen herkempi toista?
Kuun ja Uranuksen aspekti?
Huimaa.
--
Antaa lunta tulla tupaan, sulaahan se joskus pois.
Talven tuumailuista luopua en vois.
Tuulet tuimat vastaan sain tällä aikamatkallain.
Liian kaukana oon ollut kotonain.
(Neljä tuulta / Hector)

11.1.2013
Kirjoittamaton laki
Lyöty kenraali luovuttaa miekkansa, mutta epäonnistuttuaankin hän voittaa:
arvokkuuden säilyttäminen on menestys.
KIRJOITTAMATON LAKI
Uusikuu 21 Kauris saabisesti.
Minua skorpionina kiinnostaa tietysti nuo kiteytykset,
varsinkin näissä saabisissa, kun ne ovat useinkin
jotenkin irrallisia, käsittämättömiä,
verrattuna tuohon koko tekstiin.
Mutta että sitä kautta vois tutkia ja pohtia ja löytää jostain muusta-kin tuon kiteytyksen.
Ehkä sitä ois Astraea, joka valvoi moraalista oikeudentuntoa sekä hyvää järjestystä.
Kirjoittamaton lakihan on jotakin yhteisesti sovittua, vakiintunut tapa, normi.
Jotakin muuta Mooseksen kivitauluihin kirjoitettujen lakien ja hyvien tapojen lisäksi.
Tekstistä voisi poimia arvokkuuden säilyttämisen yhdistettynä tähän kirjoittamattomaan lakiin.
Että kirjoittamattoman lain mukaan käyttäytyisimme siten,
että toinen voi säilyttää arvokkuutensa.
Ihmisarvonsa.
Tästä kirjoittamattomasta laista oli jossain ote raamatusta,
että kivitaulun lakien lisäksi
meidän olisi opittava myös armahtamista ja toisen palvelemista,
rakastamista,
eikä olla ensimmäisenä kivittämässä syntistä naista.
Viisautta ja ymmärrystä.
Ettet ole lyömässä lyötyä.
Astraean moraalinen tunto ja Minervan viisaus 25 Jousimies.
Requiem 21 Kauris
on myös uudenkuun lukemissa.
Onko se synninpäästö,
vai sitä, että kaikki tekemisemme kaartuvat takaisin eteemme?
Kirjoittamaton laki?
Voiko ja onko jokaisella myös omia kirjoittamattomia lakeja?
Tunnustan, ainakin itellä on keittiössä.
Ja olen tehnyt ne selväksi myös muille keittiötäni käyttäville.
Mistä toinen muuten voisi tietää,
ja osaisi kunnioittaa niitä.
Uutisoinnista poimin yhden käytännön kirjoittamattoman lain,
joka pätee meillä Suomessa, huom. meillä täällä.
Meidän itsestäänselvyydet eivät ole sitä toisen kulttuurin edustajille.
Ja tässä on se ymmärryksen paikka.
Tänä monikulttuurisuuden aikana olisi hyvä olla kansainvälisyysosaamista,
ettemme olisi tuomitsemassa toista,
vain siksi, ettemme tunne heidän kulttuuriaan.
Ja se kuinka kerromme omista kirjoittamattomista laeistamme,
mittaa sitä, millaisen mahdollisuuden annamme toiselle säilyttää oman arvokkuutensa.

10.1.2013
40 Harmonia
Asteroidi numerolla 40 on Harmonia
Sillä on sitten sama numero kuin "harmonisella" noviili-aspektilla on asteita.
Sinänsä vissiin kyseenalaista kummankaan harmonia, sopusointu.
Josko niillä pyritään harmoniaan, sopuun ja sointuun,
milloin ittensä , milloin ympäristön kanssa.
Mutta kovin oli sotainen suma Harmonian häälahjaksi saadun kaulakorun kierrättämiselläkin.
Tuhopolttoon tais hulluus päättyä.
Harmonian roomalainen vastine on Concordia.
40 Harmonia 14 Vaaka noviili Yläsolmu rx 24 Skorpioni.
Venus 2 Kauris noviili Mars 12 Vesimies.
Tässä kohtaa katoin ensin yhen taisteluhävittäjävideon,
Pallas justika Oinaspisteessä,
mut ehkä sitä pitäs pyrkiä siihen harmoniaan sitten..
kohdata -ei kenenkään maalla- jossain yläilmoissa.
Kuu 6 Kauris kvinkunssi Jupiter rx 6 Kaksoset.
Siellä on tuuli ja viima.
Ulkona.

8.1.2013
Tottahan se on..
..kun kerran tirskuttaa, sano meijän isä.
Mistä lie sanonta peräisin, tiedä häntä.
Jos lie tuo niin, että kuten totuus lopulta aina tulee julki,
niin kyllä se aivastuskin sieltä pärskähtää lopulta vaikka kuinka yrität pidätellä?
Terveydeksi! Gesundheit! on saksalaista perua vuodelta 1914
tiesi etymology sanan sneeze -aivastaa luettelossa.
Mikä lie sitten totta, kun niin tirskuttaa?
Että kehossa jyllää joku pluton rikkaista ja näkymättömistä basiliskoista.
Se on joku virus ilman up and go -vaippaa..
..alkoholi (käsidesi) tappaa huonosti vaipattomia viruksia
-esimerkiksi yleisimpiä flunssan aiheuttajia,
sanoi tänään tullut Tiede-lehti.
Isoin riski sairastua on telttailla pöpön saaneen kanssa Etelämantereella,
just joo,
no ehkä se totuuden tirskuttaminen päin toisen näköä lie se isoin riski.
Mites sitten astrologisesti? Tää pärskyttely?
Plutonista basiliskojen ilmalentoako ja alentunutta suojamuuria?
Saturnus 10 Skorpioni neliö Mars 10 Vesimies.
Sairastuneen kanssa voi pelata pokkaa 12 tuntia eikä vielä ihan sairastu.
4946 Askaplaphus rx 10 Leijona pokan pitäjänä,
hiljaa hiiskumatta, mitään kertomatta tahi pärskimättä.
Siihen kuuluu myös lääkärin vaitiolovelvollisuus,
että mitä mömmöjä sulle on määrätty.
Circekin siinä retroilee 10 Leijona.
Joo taikoja yritetään, sipulia ja sillain.
Onks Jupiter totuus? Katinkontit, korruptoitunut kakskielinen valepukki.
Kuu 6 Jousimies oppositio Jupiter rx 7 Kaksoset.
Kovin on haavoittuvaista aikaa, Chiron 6 Kalat siinä uiskentelee limakalvoneliöllä.
TOTUUS?
Löytyy kaurapuurosta,
259 Aletheia 17 Neitsyt.
Kolmiota Kauris Auringolle 18.
Joo nää pärski päin mun Venuksen näköä, ja keho räytyy.
Mutt kerran talvessa pitääkin.
Tulee vastustuskykyä.
Kait se meihin iskee se norokin.
Voipi olla kevätalven suuri puhdistus ja paasto,
ruikulipuikuli, Pluton ja Uranuksen neliöllä,
että henkisesti ja fyysisesti sitten kans ja.

6.1.2013
Loppiainen
"Tytöt oltii veseristailtan iltaa istumas.
Siis otettii jyvii ja pantii maaha permannol.
Mont tyttöö oli, nii mont kokkoo jyvii oli.
Siis tuotii kukko.
Kene koost kukko ensimmäiseks nokkas,
se män ensimmäiseks naimisii." (Narvusi)
"Vieristänä kuunnellaan avannoilla.
Siellä vedeneläjä tulee pakinoille.
Ken osaa sitä vastahankaan puhutella,
sille se vetehinen kertoo koko ihmisen elämän.
Sanotaan: "Pakajaa ku vetehiselle vastahakoa." (Vuonninen)
Kuu 1 Skorpioni veseristakolmio Neptunus 1 Kalat
veserista = veden vihkiminen loppiaisena, ortodoksien rituaali
Saturnus 9 Skorpioni sekstiili Merkurius - Pluto 9 Kauris
pakajaa ku vetehiselle vastahakoa..........

4.1.2013
Därefter
Then came the churches
then came the schools
then came the lawyers
then came the rules..
Dire Straits, Telegraph road
in the air, coming and going..
Mars 7 Vesimies
kolmio Jupiter rx 7 Kaksoset
kolmio Kuu 3 Vaaka
oppositio
Uranus 4 Oinas ja laulajan kuu
then came the schools
then came the lawyers
then came the rules..
Dire Straits, Telegraph road
in the air, coming and going..
Mars 7 Vesimies
kolmio Jupiter rx 7 Kaksoset
kolmio Kuu 3 Vaaka
oppositio
Uranus 4 Oinas ja laulajan kuu
2.1.2013
Punainen lanka
Pitäs vissiin löytää elämälleen sellanen "punanen lanka",
kun tr Yläsolmu kohtaa oman Auringon "totuuden peilinä",
kusta tulet minne menet kuka olet.
Toisinaan tämä transiitti ilmenee siten, että joku ihmiselle tärkeä tuki lähtee
-se voi merkitä läheisen ihmisen kuolemaa tai ehkä jotain ympäristössä tapahtuvaa niin perusteellista muutosta, että ihmisen on pakko muuttaa niitä henkisiä kuvia, jotka merkitsevät hänelle tasapainoa.
(Astro Logos 2002, Irene Andrieu)
Helpottaako yhtään aatella, että kohtalottarien 273 Atropos
( elonlanganleikkaaja ) rx 24 Härkä on yhtymässä Alasolmuun.
Mut jos siinä ois ns. karmasta (solmut) cut-poikki-finito?
Onko tuossa yleiselläkin tasolla ihmisillä menneestä irtautumista,
vai luetellaanko siinä vain kuolleitten määrää uutisissa?
Progekuukin vaihto vuoden vaihtumisen kunniaksi merkkiä Kaksosiin.
Pitäs kaivella fraktaaliajan ohjeiden mukaan tuollekin ns. siementapahtuma, niin josko tässä lankaa löytys?
Tuli nyt vähän tämmönen solmu-Aurinko omakohtanen lankakerän keriminen.
Itseasiassa punanesta langasta pipo tulossa...edellisen alotinkin viime vuonna, valmistu nyt jouluksi sitten lahjaksi. Joo ei ole kovin hääppönen solmu-aurinko-kuva itestä.
Vai että aina voi jatkaa siitä mihin on jäänyt?
Saturnuksen ja Pluton sekstiili on kuin uppotukkiunenlahjat.
Väsyttää. ehkä tuo matalapainekin. Tihku-räntäsade.
Kuu 13 Neitsyt
kolmio Aurinko 12 Kauris.
Mä oon joskus ammoisna aikoina poiminut tuota punasta lankaa.
tr Arachne mestarikutoja 29 Skorpioni muistelee saavutuksiaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)