4.9.2012

7 oikein

Aspekteissa riittää valinnanvaraa.
Jokainen poimikoon omansa.
Valitkoon mieleisensä.
Ja tyytyköön siihenkin, ettei aina voi valita.
Reagoimistaan tai spontaania toimintaansa.
Mars 7 Skorpioni
Pluto rx 7 Kauris
Chiron rx 7 Kalat
Uranus rx 7 Oinas
Merkurius 7 Neitsyt
ja kaksi rastia ruutuun asteroideista
että saadaan 7 kertaa 7 oikein
vaikka Pallas rx 7 Oinas ja Kronos 7 Rapu.
Ihmisellä on Merkurius 7 Oinas. Yksi oikein.
Riittää jo moneen, omaan reagointiin ja viestinnän kautta toisen reagointiin.
Käsky tulee spontaanisti (johtavilla mennään)
ja kuulo (mielikuva Uranuksen ääniaalloista ja kuulosta aistina) toimii valikoivasti korvan ollessa lukossa.
Pitkän aikavälin strategia (Pallas) pitäisi laatia.
Ärtymys itseen ja pikkasen muihinkin. Marsia kvinkuroiden.
Kronoksella pelko vallan menettämisestä?
PÄÄ-palkintona, mikähän, oisko survive Mars Skorpioni,
tai Neitsyt-Merkuriuksen kolmio Plutolle ja asioilla on tapana järjestyä,
don`t worry be happy, antaa hevosen ajatella, sillä on isompi pää?

Kuu 1 Härkä

Tässä oli Kuun yhtymä Uranukselle  päivänä toisena,
eikä sitten millään onnistunut kuvien siirto koneelle.
Ja se pänni, eikä sitten tullut muutakaan ulosantia.
Joten tässä sitten sitä satoa, mitä yritin tarjota.

Oli sumuinen kuutamo sunnuntai-iltana.

7.6. rakastin kovasti paljon omenankukkia.
Silloin oli Merkurius 0 Rapu.
Nyt se oli 0 Neitsyt ja sekstiilillä pölytetty "raskaus" oli edennyt tähän vaiheeseen.
Punaset posket ja siemeniä sisällä.
Runsaasti paljon notkuivat oksat maahan asti.

Luumupuukin tais kukkia aikanaan.
Mutta plutonisen saturniselle kovakiviselle on käynyt kalpaten.
Vesikesä on tehnyt tehtävänsä.

 Ja sitten se kuu liikahti kuusien kulmaan
ja minä sain 7 oikein
sumuisen usvaisesti Neptunuksen neliöllä nousulle
tai Chironin paluulla.
Aivan.
Niinpä.
On se kumma.
Sanoo Vesimies  Merkuriuksen kvinkunssilla :)


10 kommenttia:

  1. Päähän pälkähti.
    Raaputti päätään hän.
    Ja toivoi vettyneitten sahanpurujen vaihtoa kuiviin hippokampuksella.
    Ja nopeusrajoitusten poistoa hermoradoilla.
    Että jotta siinähän sormella koputtaa Pallas-Uranusta Merkuriuksen ja Marsin sekstiili,
    kvinkunssien kautta yod.

    Kolme Pallas oivallusta.
    -Merkurius-Venus yhtymän ihmiset kaipaavat hiljaisuutta.
    -Pitää uskaltaa komentaa, kun siihen on kerta energiat annettu ja se lahjaksi luotu.
    -USKO KEHONKIELTÄ. Se ei valehtele.

    Uutisista luin ASIANtuntijoista.
    Että kuka ja millä perustein.
    Uskon kokemuksen syvään rintaääneen enämpi kuin satasivuiseen teoriatietoon.
    Sitten oli tutkinnoista ja niitten vaikutuksesta palkkaan.
    Taitaa jäädä oma suorittamatta. Plus-miinus-nolla vaikutus palkkaan oli sitä eli ei.
    Työ puhukoon puolestaan omasta puolesta.
    Ja sitten saako opettajat tutkia hutkia oppilaitten reppuja. Minen kajoaisi yksityisalueena. Vähän niinku naisten käsilaukku on tabu. Sinne ei mennä omin lupin.

    Krooninen kipu on varmaan kamalaa.
    Yritän leikkiä marttyyria ja kärsiä.
    Vielä pari viikkoa,
    ja sitten sanon, jotta vetäkää se hammas huisin nevadaan.

    Paljastavat valheet.
    Siinäpä yodia.
    Vaikka.

    VastaaPoista
  2. Voisinko saada mun hymyn takas? Nyt heti pian kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.youtube.com/watch?v=wr6lxFg9MGs&feature=related

      ollos hyvä

      Smile
      while you smile,
      you make your eyes
      to seem so nice.

      Eehä se palajo naarata
      jos o viikatemies nousulla
      ja mustakuu Lilith pimiästi tuijottaa kaikk haavat Chironin käsiteltäväksi.Yhtymä.
      Mäne leikkikentälle ja käkätä kakarain kans,
      ja sano takaperin innostunut sonni.
      Jupiter-kaan ei tietty aina naarata,
      kun solmuilla pitäs paljon ja kaikkee,
      Kaksosissa yhtymä.
      Mäne mehtää juoksemaa
      ja käy kirjastosta Heinimäen Seitsemän syntiä.
      Kun suat sen loppuun ni sitten onkii Venus jo kuikauttelemassa Leijonan merkissä
      ja loppuu tää ärvyyttely.

      Sopivasti Kuu 11 Härkä tekköö siun paalupaikasta ylhäällä t-ristin kären,
      kera Saturnuksen.
      Ettäs tiijät.
      Jottae vuatinees.

      Poista
    2. Eih, miksi se menee leijonaan!! Mitä sitten tapahtuu! Miksei voi tietää heti? Hyvää, pahaa vai jotain tosi tosi hyvää pahaa? :D Nyt mulle kaikki heti jooko jo! :D

      ..no okei okei, kai se on pakko sit jotain siihen asti. Arvaa vaan osaanko mä käyttäytyä edes hyvin ja oikein :(

      Poista
    3. Eiköhän se tr Saturnus nousulla pidä sinut kurissa ja herran nuhteessa..:)
      Ainakin se muistuttaa, että KAIKKI AJALLAAN,
      ällös hötkyä.

      Sillä tuon Venuksen siirrtymisen otin, koska mielestäni tulimerkeissä ei niin paljon ole räytymisenergiaa, Oinaassa kylläkin paljon on melankoliaa ja Leijonassa romantiikan nälkää ja haikeutta,
      muttei sellasta :((( tällästä.

      Tuossa 17.9. se Venus on sulla MC:llä,
      että eiköhän se jotain herkkua tarjoo,
      vaikka rakennekynnet jellonan pehmotassuihin..:)
      Ja 11 aste on aktiivinen, proge MC myös 11 astetta että semisekstiili Venukselta hetmiten sitten sielläkin.
      Sillon on Kuun ja Merkuriuksen yhtymä Vaakasen alussa,
      että voi se teettää sitten heräteostoksia,
      jotakin kaunista ja hyvää.

      -
      Kuu 14 Härkä
      kolmio säilöntälystin Auringolle 13 Neitsyt.
      Kurkkupikkelsiä purkkiin ja äklömakeeta karviaishilloa kuplii kattilassa.
      Että pitikin vielä lisätä se yks kupponen sitä sokeria. Kun pitäs saada kiinteetä ja säilymään.

      tr Jupiter on ap-vertexillä, toisten rahojen kimpussa 8 huoneessa,
      ja käyttihän tuo pankissa hoitamassa toisten asioita.
      Siin on sitten ap-Alasolmu kans ja vastapäätä ap-Merkurius ja Pholus Jousimies.
      Mietinnässä tulevat tulot,
      että mistä.
      Ja joo, Au-Kaksosen kanssa oli taas makiat naurut. Hän osaa tehdä ja kertoa ns. vakavista jutuista hurttia huumoria.
      Realismia.
      Oikee immeinen. Kaikkien lasten ystävä.

      -
      Viime yön unessa oli kaks vauvaa.
      Eka oli ok mutta toinen syntyi 2 kk perästä kuolleena samalle ihmiselle.
      Ja että sen kuolleen vauvan verisillä "kuolinliinoilla " joku meinas pyyhkiä lattiaa tai jotain ja siitä nostin hirveen haloon, ettei kosketa, eikä muuhun käytetä.
      Ei aukee tämä uni.

      Poista
    4. Loppuhan se. Ärvyyttely.

      Poista
    5. No ei se kyllä menny ihan niinku elokuvis..

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Luoja ei estä suuria haaveilemasta.. :)

      Kuu liikkuu sun pelihuoneessa 5.
      Loton onnenkantamoisia on vaikee ennustaa.
      Joskus tehnyt ns. hyvillä transiiteilla ja asteluvuilla numerot mut ei sitte.

      Poista
    2. Niinpä tein. Lottosin. Kolme riviä, olis pitänyt seitsemän.

      tunnen kuitenkin nahoissani, että jotakin tapahtuu...

      Poista