30.4.2012
vappua
Soihtuköynnöksen kukka kiinanruusun lehtien lomassa toimikoon nyt vappukukkasena.
Vaikka aatteen väriä muistuttamassa muinaisilta ajoilta.
Tässä ajassa on jotenkin nyt Ajattaret läsnä.
Ensinnäkin se synnyttäjä, loimen luoja, Klotho rx yhtyy Logokseen rx 25 Neitsyt.
Jos Logos on syvimmillään luonnonlakia ja -järjestystä, siis sitä sellaista, mihin ihmisen näppivoimat eikä aivosolut riitä muokkaamaan ja muuttamaan, siis pohjimmiltaan, vaikka kaikennäköisiä seurauksia ihminen toiminnallaan aikaansaakin, niin oisko se tuon Klothon kanssa ns. "uuden" järjestyksen syntyä.
Se voisi olla myös Neitsyessä sellasta "sitä niittää mitä on kylvänyt" elikkä kohtaamme, näemme aikaansaannoksemme seuraukset, mitä niistä onkaan "syntynyt". ja maamerkissä se on hyvinkin konkreettista.
Vaikka sellaista, että Euroopassa peittyy kymmeniä, jos ei satoja hehtaaria maata ihmisen rakentamisen alle päivittäin, elikkä sadevesiä imevää ja heinäntuppoa työntävää maata on aina vaan vähemmän näkyvissä asfaltin ja rakennuksien vallatessa hehtaarit.
Puistoja ja puita jätetään maan keuhkoiksi sinne tänne.
Liian vähän, luulisin. Huolestuttavaa on tämä.
Lachesis, osan suova, sen elämänlangan mittaaja, kuinka kauan äyskäröimme vettä veneestä,
ja millaisia tapahtumia elämäämme mahtuukaan, tapahtukoon tahtos sinun, kohtaloni eikä minun,
ja tottavie tapahtuu, kun Lachesis on yhtyneenä Uranukseen 6 Oinas.
Luonnon kannalta tämä voisi olla äkillisiä järistyksiä, ukkosia, sähköisen liikenteen silirimpsis-katkoja.
Niin kaikki muuttuu, ei entiselleen nyt mikään jää.
Ihmisen osana sopeutua muuttuviin olosuhteisiin. Taivaalta tuleviin.
Sormi kosteana koetellen, jotta mistäs nyt tuulee? Ja kohta se jo kääntyy, tuuli.
Uranuksesta on myös sanottu; Manninen muistaakseni mainitsi,
että se kertoo kartalla ns. murtumiskohdan, elikkä mitä emme ehkä kestäkään tai miten kestäviä olemme, olemmeko joka tuulen vietävissä.
Tyydymmekö osaamme? Vänkäämmekö Oinaassa vastaan?
Muutosvastarinta ei auta Oinaan tahtoessa, Uranuksen ison luudan lakaistessa.
Sitten se langanleikkaaja, loppu ja finito, Atropos.
Se on osana semisekstiiliketjua. Minä olen tulkinnut semisekstiiliketjun menemisenä jotakin kohti,
vääjäämättömästi, aivankuin tapahtumaketju alkaisi siitä yhdestä merkistä ja etenisi kohti seuraamustaan.merkki merkiltä. Atropos 20 Oinas semisekstiili Jupiter 20 Härkä semisekstiili Venus 20 Kaksoset.
Luonnosta ajattelin tähän esimerkiksi uutisen lintujen ja delfiinien kuolemasta.
Merkuriuksen myötä olen yhdistänyt Kaksosiin näitä siivellisiä ja Venusta pidän kehona,
joka lopulta maatuu. Jos se on Härän maasta tullut niin maaksi se on jälleen tuleva.
Jotenkin itselleni tuo Jupiter Härkä tuossa keskellä kuvastaa ihmisen ahneutta,
lisää, enemmän ja paljon.
Toisaalta kaksosten metalli on elohopea, niin oisko ympäristömyrkkyjä pikkasen liikaa,
raskasmetalleja maaperässä. Betoniporsas tien päälle "nopeuksia" rajoittamaan.
Että istu alas ja mieti. Maa-ilman uskontoa. Oinaan hötkyilylle loppu.
Kiire kostautuu.
Kuukin pohtii viisauksia itse Hra Ajan Saturnuksen kanssa sekstiilissä.
Kuu 25 Leijona sekstiili Saturnus rx 25 Vaaka.
Nauttikaa viisaasti luojan aurinkoisesta säästä
oli sitten vappu tai första maj.
29.4.2012
I wanna know for sure
Maamerkki haluaa varmistaa.
Kiinteä merkki haluaa jatkuvuutta.
Muuttuva merkkikin haluaa neliöllä jonkinlaisen selvyyden tähän olemisen ailahtelevaisuuteen.
Kasvava Kuu, toinen neljännes 9 Leijona neliö Aurinko 9 Härkä.
Pluto rx 9 Kauris kolmio Aurinko.
Mars 5 Neitsyt neliö Yläsolmu 5 Jousimies.
Wild thing. You make my heart sing.

28.4.2012
ollakko vaiko eikö?
Kuu 0 Leijona
Venus 19 Kaksoset oppositio Pholus rx 19 Jousimies
ku ei tiijä männäkkö vaiko eikö,
ollakko vai tullakko
26.4.2012
25.4.2012
Ilmaveivi
Avaruuteen. Kullankaivuuseen.
Eikun vaan hakku reppuun, reppuineen rakettiin,
suunta kohti asteroidi Apophista,
ja nikkelimöykky kainalossa takaisin kotia kohti.
Tämäkös se onkin sitä Saturnuksen uutta kulta-aikaa?
Kuu 24 Kaksoset
yhtymä astronomian muusa Urania 24 Kaksoset.
Saturnus rx 25 Vaaka tekee ilmaveivin yhtymälle.

24.4.2012
Useful things
Ajattarien Lachesis osan soi Gideon Sundbäckille keksiä vetoketju.
Google miestä mainosti, ei tuo muuten olisi yleisivistyksen pitkäkestomuistista löytynyt.
Vaikka hyödyllinen keksintö onkin. Siis vetoketju.
Lachesis siis kimpassa miehen Jupiter-Merkurius Oinas alkuasteilla yhtymässä.
Ja tuo yhtymä kvinkunssissa retro Uranukseen Neitsyessä.
Ajankohtainen tr Marsin yhtyessä just tuohon miehen Uranukseen,
useful things.
Einsteinilla on Merkurius-Saturnus about samoissa Oinaan asteissa ja myös kvinkunssissa Uranukseen Neitsyen alussa. Pitäskö hakea looginen patentti juuri tuolle kvinkunssin tulkinnalle,
jotta terävä-älyisillä hermoimpulssit löytävät oikoteitä,
Merkurius-Uranus
eli hyvinkin kykenevät yhdistämään kaksi toisilleen vierasta elementtiä
ja pitämään housut jalassa ilman hidasta napitusta.
Kuu 12 Kaksoset.
Yhtyy Kaaokseen.
Vettä sattaa ja lumet sullaa.

22.4.2012
21.4.2012
hukkukkukkuu
aika alkaa uusikuu tää..
äitimaan helmoista
Aurinko 1 Härkä
Ceres 4 Härkä
Kuu 5 Härkä
kolmio Mars 4 Neitsyt
äitimaan helmoista
Aurinko 1 Härkä
Ceres 4 Härkä
Kuu 5 Härkä
kolmio Mars 4 Neitsyt
20.4.2012
En osaa sanoa
Harkitsen ennen kuin toimin.
Toimin hetken mielijohteesta.
Aloittamani työ jää usein kesken.
Innostus on suurempi kuin lopputulos.
Analysoin ideani ennen aloittamista.
Aavistan etukäteen mitä tulee tapahtumaan.
Teen työni tarkkaan hutiloimatta.
Ei mikään kiire; piti olla jo!
Pyöräilykypärä on turhake.
Täysin samaa mieltä.
Samaa mieltä.
En osaa sanoa.
Eri mieltä.
Täysin eri mieltä.
Merkurius 3 Oinas kvinkunssi Mars 3 Neitsyt.
Kuu 18 Oinas.

18.4.2012
Enkä vikise!
Tuu jo tangoon!
Jäi pää väärinpäin.
Kuu 1 Oinas yhtymä Merkurius 1 Oinas
erittäin eroottinen kvinkunssi Mars 3 Neitsyelle....
Jäi pää väärinpäin.
Kuu 1 Oinas yhtymä Merkurius 1 Oinas
erittäin eroottinen kvinkunssi Mars 3 Neitsyelle....
15.4.2012
Elämän spiraali
Neliö, neliö, neliö.
Kuvio.
Toisto ja jatkumo.
Matemaattinen symmetria.
Luonnon pyhä geometria.
376 Geometria 3 Kaksoset
neliö Mars 3 Neitsyt
Sata vuotta sitten Titanicin solmu pysähtyi.
Osui ja upposi.
Baten Kaitos tuikki kiinteästi taivaalla
ja iski silmää Ranalle.
Kuu 18 Vesimies

14.4.2012
Juokseeko järki?
Syttyykö lamppu?
Uusimmassa Geo-lehdessä oli artikkeli aivojen anatomiasta.
Suorituskykyiset aivot tarvitsevat sekä valkeaa että harmaata ainetta.
Tutkijoiden mukaan keskimääräistä älykkäämpien aivoissa valkea aine korostuu.
Valkeasta aineesta koostuvan aivokurkiaisen välittämä tietoliikenne vasemman ja oikean aivopuoliskon välillä on erityisen nopeaa.
Valkeaa ainetta verrattiin laskentakeskuksen kiemurtelevaan johtoviidakkoon.
Tutkimuksen mukaan valkean aineen vaurioilla näyttäsi olevan merkitystä neurologisissa häiriöissä kuten esim. autismissa ja skitsofreniassa.
Perintötekijät osaltaan vaikuttavat kuinka nopeasti järki juoksee.
Terävä-älyisellä hermoimpulssit löytävät oikoteitä verkkaisesti ajatteleviin verrattuna.
Prefontaalista aivokuorta pidetään älyn kannalta tärkeänä.
Summasummarum, tähän rasvasta, valkuaisesta ja vedestä koostuvaan massaan,
maailman monimutkaisimpaan rakenteeseen kätkeytyy vielä monia ratkaisemattomia arvoituksia.
Patologit kaivelevat Einsteinin aivoja edelleen.
Emmekä me ole ainoita älykkäitä.
Lintujen marmorikuulan kokoiset aivot eivät taida paljon hävitä ihmiselle älykkyydessä.
Pallas 20 Kalat ( aivojen oikotie = oivallus)
Uranus 5 Oinas ( yhen sortin kurkiainen, hermoimpulssit)
ja Merkurius 27 Kalat tiedonvälittäjänä näiden kahden keskipisteessä.
Ja siitä se ajatus lähti.
Ei vaan se lähti unesta.
Heräsin siihen kun delfiini hyppäsi korkeaa lasia vasten ja jätti nokallaan lasiin samanlaisen jäljen kuin auton tuulilasiin syntyy kiven osuttua siihen.
Kuu 5 Vesimies
sekstiili Uranukselle.
Ja juokseehan se järki.
Mut juokseeko se maratonia vai pikamatkoja?

13.4.2012
struktuuri
Kuu 28 Kauris
teki neliöö Auringolle 24 Oinas,
vähenevä kuu, alkoi viimeinen neljännes,
neliö Saturnukselle rx 26 Vaaka
Chiron 8 Kalat neliö Venus 8 Kaksoset
Kauriissa on struktuuria,
kuin myös neliössä.
Happy returns my friend.
11.4.2012
9.4.2012
Loppuhenkonen
Aspiraatio ja jäännöslopuke.
Annappas olla, ketkä muistaa ja osaa enää käyttää kuka -sanaa?
Kuka tietää, (nykynuori kysyy ketä tietää) miksi suomenkielen päivä on nimetty Mikael Agricolan päiväksi, kuolinpäivän mukaan, eikä Lönrotin päiväksi, syntymäpäivän mukaan?
Autuaallisten ajatus,
Kuin on vellova vetonen,
Eli aalto altahassa;
Mitenpä poloisen mieli,
Kuten allien ajatus?
Niinpä on poloisten mieli,
Niinpä allien ajatus,
Kuin on hanki harjan alla,
Vesi kaivossa syvässä...
Parempi minun olisi,
Parempi olisi ollut,
Syntymättä, kasvamatta,
Suureksi sukeutumatta,
Näille päiville pahoille,
Ilmoille ilottomille;
Oisin kuollut kuusiöisnä,
Kaonnut kaheksanöisnä..
Kalevalan Ainosielu elää mieluummin unelmissaan,
tunnustamatta heikkouksiaan tai löytämättä voimansa mahdollisuuksia.
(Ervast, Kalevalan avain)
Aino- Venus 5 Kaksoset yhtymä Alasolmu 5 Kaksoset.
Nöyrällä mielellä ja puhtaalla sydämellä on totuutta etsittävä, rakkaudella on sitä lähestyttävä, rakkaudella ja antaumuksella.
Kohti Yläsolmua 5 Jousimies,
Uranuksen 5 Oinas innoittamalla kolmiolla.
Syty ja pala.
Autuaallisten ajatus, Kuin vellova vetonen..
Kuu 26 Skorpioni kolmio Merkurius 24 Kalat.
3212 Agricola 15 Kaksoset
2243 Lönnrot 14 Kalat ("loppuhenkosen" ja "alkuhenkosen" neliö :))
1656 Suomi 10 Kauris ( Pluto 9 Kauris muistuttaa maan rikkauksista, kieli mukaanlukien?)
1453 Fennia 7 Kalat yhtymä Chiron 7 Kalat.
Suomalaisten "hevosmiestaidot" ovat siirtyneet turvan mitalla vakuutusyhtiön luukulle.

8.4.2012
äijänpäivä
Aurinko kun nousee kirkkaasti äijänpäivänä, niin tulee hyvä vuosi, mutta jos ei ole kirkas, vaan pilvinen, niin tulee tummakka vuosi. Vuonninen
Ja pääsiäisaamuna päivä eli aurinko hypähtelee noustessaan.
Joka ei pääse pääsiäisnä,
ei se jouva juhannussa, kerkiä koko kesänä. Ähtäri
Joka peäsis peäsijäiseen,
siitä heittäs helluntakii,
jutkahuttas jussinpäivää.
Sysmä
Kuu 10 Skorpioni yhtymä Poseidon rx 10 Skorpioni
Merkurius 24 Kalat yhtymä Salacia 24 Kalat
Salacia oli Neptunuksen vaimo.
Kovin oli ensin kaino ja vieno eikä suostuvainen kosintaan, mutta kun Neptune lähetti delfiinin suostuttelemaan niin Salacia heltyi vaimoksi ja onnesta soikeena ollut Neptune asetti delfiinin taivahalle tähtikuvioksi.
Poseidon on kreikkalaisten merten jumala, vastine Neptunukselle.

7.4.2012
lankalauantai
Ennen oli tapana lankalauantaina keittää ne langat, jotka oli talven mittaan kehrätty. Hailuoto
Lankalauantaina kun letin nenä leikataan tasaiseksi, niin hiukset kasvavat nopeammin. Sotkamo
Kuka on trulli, saadaan tietää, kun pääsiäislauantaina nimetään kivi kullekin, jota epäillään - kivet otetaan saunan kiukaalta ja pannaan erikseen. Aamulla valellaan näitä kylmiä kiviä vedellä, ja jonka kivi kihajaa, se on trulli. Laihia.
Pääsiäisenä poltetaan kokkoja. Niillä peloitetaan rulleja, sillä ne eivät tule sinne, missä tuli on palamassa. Sievi
SKS, Vanhat merkkipäivät
Rullien pelotus lie jo alkanut, koska tulta oli uutisissa, mm. tyhjä ravintolarakennus.
Jos mitä pääsiäisen vietossani kaipaan, niin tuota kokkoa.
Siinä sai tuhottua ns. vanhaa kuonaa vaikka papereitten muodossa.
Pitää tyytymän pashan ja kulitsan tekoon näin Saturnuksen perinnepäivänä.
Kuu 25 Vaaka yhtymä Saturnus rx 26 Vaaka
Venus 3 Kaksoset neliö Mars rx 3 Neitsyt.
Rullit lie lähteneet myrskyten liikkeelle Venuksen Akka-kukkulalta..

6.4.2012
pitkäperjantai
Päivä on pilvinen,
koska pitkänäperjantaina päivä on pilvinen,
sanoi Oiva Paloheimo Kirkkotiellä runossaan.
Pitkäperjantain aamuna on harakka pirulle veroaan maksamassa,
ja siksi sitä ei sinä aamuna nähdä.
Loimaa
Tytöillä vaatteet lisääntyvät, kun äijäpäivänä peätinsänä aitassa vaatteita lippahassa nostelee, alimmaisia päällimäiseksi. Vuokkiniemi
Pitkänäperjantaina ei saa sahata eikä viilata eikä kirveellä hakata mitään; sillä tavoin päästettäisiin Antikristusta irti. Salmi
Jos lasta imettää kolme pitkääperjantaita, niin siitä tulee velho eli tietäjä. Pielavesi
Äijänpäivän peätintsänä ei pitäs paljon paissa eikä nakroa, että hampahat näkyy. Reähkä tuloo. Vuonninen.
Pitkänäperjantaina ei syöty ennen kuin päivä oli mennyt mailleen. Räisälä
Kun pitkänäperjantaina sataa lunta tai vettä, tulee huono heinävuosi. Myrskylä
Tänään on illemmalla täysikuu,
Aurinko 17 Oinas oppositio Kuu 17 Vaaka.
Kuun kera kuunkin jumalattareksi mainittu, maaginen Isis rx 17 Vaaka.
Isistä imettämässä poikaansa Horusta verrataan Neitsyt Mariaan ja jeesukseen.
Isis kokosi puolisonsa Osiriksen osat ja herätti tämän hetkeksi henkiin.
Isis sai tietää aurikojumala Ra:n salanimen ja tämä tietoisuus antoi hälle ylivoimaisen vallantunteen.
Neptunus 2 Kalat neliö Venus 2 Kaksoset.
Luoja ei estä suuria haaveilemasta?

kiirastorstai
Torstai toivoa täynnä.
Kiira karkuun.
Kuu 3 Vaaka yhtymä Pandora rx 1 Vaaka.
Kolmio Venus 2 Kaksoset.
Kvinkunssi Neptunus 2 Kalat.
Elämä on kaunis.
Hyvää Pääsiäistä.
2.4.2012
1.4.2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)