6.12.2011

Ensilumi

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Se on tänä vuonna mustavalkoinen.
Kuu 27 Oinas oppositio Saturnus 26 Vaaka.

17 kommenttia:

  1. Suomi, Finland, Finlandia,
    latinaksi Fennia.
    Keitä me olemme,
    mistä me tulemme?

    "Tacitus kuvaa fennit köyhiksi metsäläisiksi, jotka eivät tunne maanviljelyä. Näin Tacitus kertoo fenneistä:

    »Fennit ovat ihmeen villejä, viheliäisen köyhiä. Ei heillä ole aseita, ei hevosia, ei asuntoja. Ravintona ovat kasvit, vaatteina nahat, makuusijana maa. Ainoa varallisuus on nuolissa, joita he raudan puutteessa terästävät luilla. Metsästys elättää yhtäläisesti sekä miehiä, että naisia. Nämä näet seuraavat miehiä kaikkialle ja pyytävät osan saaliista. Lapsillakaan ei ole muuta suojaa villieläimiltä ja rajuilmoilta kuin jonkinlainen oksista punottu katos. Sinne palaavat nuoret, se on vanhojen turvapaikka. Mutta tämä on heistä onnellisempaa elämää kuin pelloilla huokaileminen, vaivalloinen talojen rakentaminen sekä milloin toiveikas, milloin pelokas huolenpito omasta ja vieraasta omaisuudesta. Rauhassa jumalilta ja rauhassa ihmisiltä he ovat saavuttaneet sen vaikeimman päämäärän, ettei heidän tarvitse edes mitään toivoa.»
    (Lähde: Tacitus: Germania. Käännös Tuomo Pekkanen. Yliopistopaino 1988)
    wikipedia; fennit

    Omituisten otusten kerho, joka tukeutuu loitsuihin ja taikoihin puolustautuessaan?
    Mikä ettei :)

    Laitetaan 1453 Fennia asteroidi meidän metsäläisten kartalle.
    Peruskartalla 24 Jousimies.
    Metsästäjäkansaa, kalliomaalausten akka jousipyssyineen?
    Ap-kartalla nyt 19 Jousimies neliössä proge Aurinkoon 19 Kalat.
    Kuvaako latinankielinen nimi sittenkin meitä,
    sitä ikiaikaista suomalaisuutta??
    Fennian löysi Yrjö Väisälä 8.3.1938.
    Jos joku löytökartalta tekee oivalluksia.

    Miehet ja naiset yhdessä.
    Laitetaan pakanat kartalle.
    2020 Ukko ja 8034 Akka.
    Nämä ovat intuitiivisessa vesikolmiossa perus-Suomikartalla. Eli toimivat hyvin yhteen,
    tasavertaisina?
    Akka 8 Skorpioni kolmio Ukko 7 Kalat.
    Just nyt Ukko 4 Vesimies.
    "Hän säät ja ilmat säätää.."?
    Akka 0 Skorpioni.
    Sitkeä Akka. Kaivellaan olen-nainen esille?
    Tekee kolmiota Chironille 0 Kalat.
    fenne tarkoitti etsimistä tai löytämistä.
    Tässä ois Akalla etsijän tie,
    haavojen parannus.
    Akka tarkoittaa suomalaista maaemosta.
    Symboloi rakkautta, maanviljelyä ja naiseutta.
    Suomen progeAkka on työn raskaan raataja,
    29 Kaurista, yhtyen jossain vaiheessa Suomen Venukseen. Akat kuulkaa,olemme jumalattaria :)
    Suomen progeUkko ukkoilee Oinaan merkissä asteissa 6. Plutolta neliötä.
    Ukosta perheenpää?
    Kansan pomo?
    Ken on heistä kaunehin asteissa kuusi?

    VastaaPoista
  2. Mustavalkoinen Suomi?
    Kahtiajakautunut Suomi?
    Oinas-Kuun ja Vaaka-Saturnuksen oppoisitio ap-kartalla. Taustalla Mars ja Venus.
    Löydettävä tasapaino?
    Kuun yhtymä mean Apogeen, Lilithiin 28 Oinas.
    Tämä yhtymä on myös peruskartalla Neitsyessä.
    Aika puhdistaa tunnekehoon tallennetut esi-isien traumat, äitien sanattomat viestit sukupolvelta toiselle?
    Oikea ajoitus intuitiivisen viestin kuuntelulle?
    Spontaanius vastaan hyvät käytöstavat?

    Mökötetäänkö vai toimitaan?

    VastaaPoista
  3. Sankarimyytti?
    Keitä ne on ne sankarit?
    Tutustukaa Heracleen urotekoihin.
    Soveltakaa ne suomalaiselle sankarille.
    Millaisia sankaritekoja nyt vaaditaan?

    Heracles rx 27 Kalat.
    Oppositio Logos 26 Neitsyt.
    Merkitykset?
    Mikä on luonnonlakia?
    Tämä oppositio tekee Suomen kartalle muuttuvien ison ristin Asc 26 Jousimies - DC 26 Kaksoset kanssa Suomelle käyttämälläni kellonajalla 14.35.
    Siinä on Galaktinen keskipiste nousulla.
    Luonnonlakina olemme osa universumia?

    VastaaPoista
  4. Laitetaan huviksemme pressaehdokkaille Herakleen sankariviitta harteille. Syntymäkartoille.

    Paavo Arhinmäki 13.12.1976
    Heracles rx 3 Oinas.
    Tahtoa taltuttaa niin villisika kuin leijona?
    Retrolla ei onnistu kerralla??
    Vai maltti on valttia?

    Eva Biaudet 27.2.1961
    Child 21 - Heracles 22 - Ceres 23 - Terpsichor 24 Kalat. Lasten ikioma sankari-äiti-myytti?

    Sari Essayah 21.2.1967
    Chaos 15 - Heracles 18 - Pallas 21 Oinas.
    Kaaos-strategia vai strategia kaaokselle??

    Pekka Haavisto 23.3.1958
    Heracles 17 Kalat
    "Puhdas" universaali sankari?

    Paavo Lipponen 23.4.1941
    Bienor 4 - Siva 4 - Eris 4 - Heracles 5 Oinas.
    Eripura Eris, Troijan sota ja Nato avuksi uroteoille?? Kultaiset omenat löytyvät? Annetaan kauneimmalle?

    Sauli Niinistö 24.8.1948
    Damocles rx 0 - Crantor rx 1 - Heracles rx 3 Oinas. Uroteot hiuskarvan varassa, tahtoa kyllä?
    Kanttia istua roikkuvan miekan alla?

    Timo Soini 30.5.1962
    Ceres 26 - Heracles 27 - Hephaistos 28 - Vulkanus 29 Kaksoset. Sanasta miekkaa sarvesta härkää? Taotaan ammattitaidolla kun rauta on kuumaa? Ceres muuten ap-Suomen DC:llä.

    Paavo Väyrynen 2.9.1946
    Amycus rx 22 - Sedna rx 22 - Heracles rx 22 Oinas. Jotta tietäisin , mitä sanoisin, pitäisi muistaa. 22 mestarillisesti?

    Aika monella Heracles Oinaassa.
    Tarvitaan vai tarjolla suoraa toimintaa
    tyhjänpäiväisten sanojen sijasta?
    Tekoja kehiin.
    Tahto olla jotakin PÄÄ-alkuista?
    Aika monella myös tuo Heracles yhtymissä, eli tavallaan "ehdollistettu"?

    VastaaPoista
  5. Lipposen Bienor, "strong man".
    Niinistön Crantor, lapiittien sisäiset ristiriidat.
    Väyrysen Amycus, "boxer", nyrkkeilijä.

    VastaaPoista
  6. "Etteivät he toista kertaa löisi päätään Karjalan mäntyyn"

    Siinä se kiteytettynä,
    Tuntemattomasta Sotilaasta,
    itsenäisyyspäivän "julistus".
    Kuu Oinas kriittisesti 29 Oinas oppositiossa Saturnukselle Vaakaan.
    Viisastuneina.

    Tuntemattomasta kuvioon sopien myös
    ryhmäkuri vs mie tahon -sooloilu.
    Myös henkinen kantti ja fyysinen voima.
    Entäs herrojen pokkurointi ulkoisena ilmentymänä ryhmäkurille?
    Toimiiko?

    Kuu siirtyy Härkään
    nauttimaan Linnan pöytien Jupiter-runsaista antimista.

    VastaaPoista
  7. Voi Nikki, kun mahtavaa metafooraa...olet sinä taitava noissa, tulee jopa pokeri jotenkin mieleen. Samaa maata, suora jne.

    Fenno? Ikuinen mystinen puoli suomalaisissa. Tapasin erään, joka väittää, että suomalaisilla ovat kumartaneet jumalatarta ennen jumalaa.

    Sain suurella vaivalla tulet pihalle, eli ulkosähkökynttilät tuomeen. Nyt sitten väin nauttimaan, tein punajuurisilakoita (Pirkasta lienee), hyvää tuli.Punaviini ja hapan leipä. Kuka tulis sitä jakamaan kanssani?

    VastaaPoista
  8. Vaikka minä, virtuaalisesti,
    kun en ole Ceres-huolehtinut taas syömisistäni.
    Muuten eiks oo ihmisen ikävä syödä yksin?
    Se on jotenkin,
    ei kuulu olla niin. Paitsi ehkä metällä leirinuotiolla, joskus.
    Minäkin virittelin kynttilöitä ulkolyhtyihin ja tuikkuihin sisälle. Sen Venus-tähden oisin halunnut ikkunaan mutku ei täältä löytynyt, niin delegoin tyttären ostoslistalle kaupungin marketteihin.

    -
    Tuo oli hyvä tuo pokeri!
    Pitäs laittaa pressaehokkaat vaalitenttiin pelaamaan pokeria.
    Katotaan kenen pokerinaama kestää voittoon?

    Sen Fennian löytökartalla on Aurinko-Merkurius yhtymä Kaloissa. Intuitiivinen ja kollektiivinen muisti ja henki.
    Kyllä.
    Kolmio Venukselleni ja kolmio tyttären Aurinko-Merkuriukselle,
    ja olemma yksiä fennia-akkoja.
    Perimätiedon mukaan....:)

    VastaaPoista
  9. Hauska tuo fennia akkoja..
    Minulla onkin sitten akkoja enemmänkin.
    Diana 3`45 yhtymä Ancel 5 astetta Kaloja ja nyt sitten tämä Fennia 3 astetta. Ensin metsän akka sitten metsästäjä mukana enkeli joten suojelusta on.
    Hyvää itsenäisyyspäivää teillekin, on meinaan sellainen tuki Leijonassa meidän vaakunassa, että Korkeimman ohjauksessa ollaan, okkultisesti. Totuudella oikeudenmukaisesti hallittava. Mutta onko viisaita ja oikeudenmukaisia lain tuntevia miehiä hallituksessa, onko niitä?
    Mateve

    VastaaPoista
  10. Hyvä kun kommentoit ja kysyit mateve.
    Sait pohtimaan mikä kuvais oikeutta.
    Oisko Nemesis 128 ja Astraea 5?
    Suomen peruskartalla nämä ovat neliössä keskenään,
    Astraea 15 Jousimies (onpa siinä ollut viime aikoina solmua ja käännettä ja Merkuriusta ja sun mitä..ja oikeutta kait haettu?)
    ja Nemesis 12 Kalat.
    Ap-kartalla Nemesis 20 Skorpioni,
    ei tunne armoa?
    ja Astraea 16 Neitsyt ja neliössä Pholukseen 16 Jousimies. Tämän luulis kaivelevan oikeutta ja totuutta?
    Mut sitten keltä sitä löytyy?

    Tässähän on huomenna jo semmonen "oikeus ja totuus" kuvio,eikö?
    Chiron-Uranus-Jupiter 0 asteilla merkkien alussa.

    Siis tuo ite Fennia on itellä Vesimiehessä
    neliössä Venukselle. Tuo löytö Au-Mer teki sitä kolmiota.
    Tyttärellä melkeinpä vastapäätä Leijonassa ja neliössä Skorpioni-Plutolle,
    joka taas on mun Neptunus-Venus keskipisteenä.
    Mateven Fennia-Diana osuu mun Jupiterille.

    Muuten,
    kun Halonen nyt KÄTTELEE viimeistä kertaa vieraita,
    niin oisko Akka kolmio Chironia kätösissä?

    VastaaPoista
  11. Näkyvät olevan nolla-asteisina jo nyt nuo Jupiter-Uranus-Chiron.
    Eli kaikki ne myös suhteessa Akkaan.

    VastaaPoista
  12. Ja Kuu 2 Härkä on kohta Chironin löytöasteissa 3 Härkä. Kätellään kaikki kansa.

    VastaaPoista
  13. Aurinko yhtyi Yläsolmuun 14 Jousimies.
    Oli tuossa tänään tarkkana.
    Ja Yläsolmu on etenevä.
    Ja me tehtiin tulevaisuutta.
    Tai kohdattiin.
    Tai mentiin sitä kohti.

    Muuttuvaisissa oloissa ihminen kaipaa turvaa.
    Saturnus Vaakaa vakauttajaksi.
    Se turvallinen olo oli unenkin teema.
    Että tässä on hyvä ja turvassa.

    VastaaPoista
  14. Tällä akalla Fennia yhtymänä toisella puolella Saturnus ja toisella puolella Vesta. Aika turvallista!

    Transiittina tulossa pian yhtymään synt.karttani Jupiterin kanssa. Ei kai sekin tule tarkaksi, kun pukeudun ensi viikonloppuna povarimuoriksi ja otan Tarot-kortit esiin ensimmäistä kertaa ihan avoimesti yleisölle. Akka kuin akka!

    Kiitos Nikki, kun kävit jakamassa ateriaani, virtuaalisesti. Siihenköhän elämä onkin menossa?

    Hyvää itsenäisyyspäivää Matevellekin. Hyviä yhtymiä sinullakin!

    Oijoi Arja Saijonmaa laulaa, harmittaa, kun en ollut kotona silloin kun hänellä oli konsertti täällä.

    VastaaPoista
  15. http://www.youtube.com/watch?v=2ie9SSa1kgc&feature=related

    Lisää enkeleitä...
    Mateve

    VastaaPoista
  16. Ei jaksa kattia sannoo,
    saati uutta otsikkoa kyhäillä.
    Paree mennä maate,
    Kuu 15 Härkä Kvinkunssilla Aurinko 15 Jousimies.
    Ei näy aurinkoa, lumipyry lähestyy,
    ja täysikuu
    ja kuunpimennys.
    Oli maakolmio
    Mars-Venus-Kuu Härkä,
    tuli leivottua pari kakkua tilauksesta.
    Vatkattua, vispattua kuorrutettua.
    Sain ekan joululahjankin.
    Kutsun syömään et teatteriin yhen porukan beesissä. Mukava lahja. Ei turhia kääreitä eikä palautuspulmia :)

    Viime yönä ei tullut uni.
    Kirjotin yhen surunvalittelukirjeen,
    ja sitten itketti,
    ja sitten valvotti.

    Mun Angel on Skorpionissa.
    Onkohan se se langennut enkeli :)?
    Eiku se on se haavottunut enkeli,
    kolmio Kalojen Chironille.
    Nyt tää siipirikko peittelee ittesä unten maille.
    öitä

    VastaaPoista
  17. Koitahan jaksaa! Kohta alkaa uuden valon aika!

    VastaaPoista