16.9.2011

Olipa kerran

keskellä merta saari nimeltä Atlantis.
Elämä saarella oli kuin paratiisissa ja ihmiset harjoittivat hyveitä.
Elettiin kuin kulta-ajassa.
Atlantis, Juno ja Saturnus 16 Vaaka.
Luonto oli rikas ja kuninkaat hallitsivat viisaasti.
Vähitellen kansa heittäytyi röyhkeäksi ja alkoi harjoittaa paheita.
Heistä tuli ahneita.
Kuu 6 Härkä yhtymä Jupiter RX 9 Härkä.
Aikoinaan kun alueita oli jaettu eri jumalille, sai Poseidon osakseen Atlantiksen saaren.
Poseidon nostatti yhdessä Deucalionin kanssa tulvan, joka pyyhkäisi yli Atlantiksen ja upotti sen meren pohjaan. Deucalion oli puolisonsa Pyrrhan kanssa saanut isältään Prometheukselta etukäteen tietää jumalten pettymyksestä ihmisiin ja näiden aikomuksesta rankaista heitä.
Deucalion rakensi nooan arkin ja pelastautui vaimonsa kanssa.
He kaipasivat kuitenkin tuhon jälkeen ihmisiä ympärilleen.
Zeus neuvoi heitä heittämään luita päänsä yli.
Deucalionin heittämistä luista syntyi miehiä ja Pyrrhan heittoluista naisia.
Poseidon ja Deucalion 9 Skorpioni.
Oppositiossa ahneeseen kansaan.
 Samanaikaisesti toisaalla Arcadia noidat harjoittivat kulttiaan ja huusivat avuksi kuun jumalatarta:
Diana, Diana, Diana! Sinä kaikkien lumoojattarien ja mustan yön, tähtien ja kuun, kohtalon ja onnen kuningatar! Sinä, joka hallitset nousu- ja laskuveden ja näyttäydyt meille yöllä meren kalvossa heittäessäsi valosi veteen! Sinä, joka olet puolikuun muotoisessa veneessä meren valtiatar... Diana sai vastakaikua maaäiti Cerekseltä, joka huopasi venettä nostaessaan silliverkkoja suolaisen veden jumalattaren Salacian kanssa. Aurinko yhtymä Diana 23 Neitsyt oppositio Ceres RX yhtymä Salacia 23 Kalat. Neptunuksen vaimona Salacia vinkkas miehelleen,
josko ihmisille pitäs sittenkin antaa toinen mahdollisuus,
ja muistuttaa elämän eettisistä arvoista ja tasa-arvosta.
Neptunus päätti hiertää ihmisten mieltä ja muistuttaa Atlantiksen tarulla etiäisenä,
mitä tuleman pitää, jos ei sille ahneudelle löydy loppua.
Neptunus rx 28 Vesimies kvinkunssi Mars 28 Rapu.
Lapsi istui kiltisti suuren elämänantajansa vieressä kuunnellen tarinaa ja kirjoittaen sitä sulkakynällään muistiin poimien siitä tärkeimmät yksityiskohdat. Merkurius yhtymä Isis 12 Neitsyt.
Sen pituinen se.

5 kommenttia:

  1. 4220 Flood (tulva)
    Auringon ja Merkuriuksen keskipisteessä 17 Neitsyttä.

    VastaaPoista
  2. Tietotulva?

    Prometheus toi tulen ihmiskunnalle.
    Prometheus sulkee nyt johtavalla vedellä tämän tietotulvaa suoltavan www (555) keskustulen ja keskittyy leipomaan suklaamuffinsseja.
    Prometheus 6 Rapu kvinkunssi Vesta rx 6 Vesimies (minuutintarkka).
    Vesta neliö Kuu 6 Härkä ja sähköuuni päälle.

    t. jauhopeukalo

    VastaaPoista
  3. Miss Suomi sitten luopui humpuuki kruunustaan.
    (phoney crown). Tuskin lukeutui tähän greedy luokkaan. Vaatii jonkin sortin kanttia tuommonen.
    Ihan niinku rumpusetin köijääminenkin keskelle kirkonkylää patsaan alle ja antaa kuulua kunnon settiä raitin toiseen päähän asti. Tuli sekin koettua, nähtyä, kuultua tänään.
    Lisää tämmöstä! Kanttia, yllätyksellisyyttä!

    Venus 2 Vaaka oppositio Uranus rx 2 Oinas.
    Muu kuultu setti onkin sitten hyvinkin oinas-uranusmaista ja sensuurin alaista..

    Retro jUpiter taas pitää otsikoissa entiset murhaepäillyt. Ei ole autereista elo toisilla,ei.

    Mää jatkan leipomisella.
    For little childrens welfare.

    VastaaPoista
  4. Jostain syystä mä kaipaan reunimmaisen tiilen väriä. Oikeeta sävyä ei oo vielä löytynyt.
    Siinä afrikkaprintissä oli aika lähelle.
    Punaista okraa.

    VastaaPoista
  5. Jaetaan buffet-pöydästä kaikille..

    yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/09/obama_korottamassa_miljonaarien_verotusta_2879878.html

    VastaaPoista