3.8.2011

Surinaa

pörinää, kiirettä, liikettä.
Pölytystä akanpiipulla (siankärsämö).


Sitä minä ihmettelin (luontotieto heikkoa ) jotta miksi nämä pölyttäjät surisivat kolmen kimpassa,
tuollein päällekkäin, ja taas mentiin.
Kriittisesti viimesillä asteilla.
Mars 29 Kaksoset neliö Kuu 29 Neitsyt.
Herkutteleekohan ne sitten yhdessä vaakamaisesti,
kun neliö muuttuu kohta johtavaksi neliöksi?
Eikun pomo sanoo uuden kohteen;
surratkaapa tuonne ritarinkannukselle.

4 kommenttia:

  1. Unessa oli korkea hallimainen työpaikka.
    Siellä oli myös ns. kummitus.
    Itellä meni vähän aikaa tajuta, että se kummitus oli se lattialla oleva punertava täplä, joka liikkui ihmisten mukana. Omistaja sanoi, että se pitää muistaa ottaa mukaan muuttaessa. Ja se olikin tarramainen heijastin.
    Sitten yrimme sovittaa / peruuttaa liian korkean bussin mahtumaan matalaan halliin ja eihän se sopinut.

    Tais Merkurius lähtee retroilemaan.

    VastaaPoista
  2. Oikeesti
    tää päivä on vesilintujen päivä.
    Ne KELLUU.

    Retro Neptunus 0 Kalat
    kolmio Mars 0 Rapu.

    Ettäkö apteekkiin ja pankkiin?
    Retro Merkurius 1 Neitsyt
    semisekstiili Kuu 1 Vaaka.
    Ehtii myöhemminkin.
    Vötkylä menee nyt pötkölleen
    ihan mutu-tuntumalla.

    VastaaPoista
  3. Mä madotin tänään. Kokeilin loimet ja riimut ja jalat. Hienosti meni. Tyhmä rakkaus, mutta ihana on tämä tunne :)

    Pörinää siis täälläkin, lähinnä päässä ja autossa.
    indiima

    VastaaPoista
  4. Hyvä kun jollain on ollut pörinää tänäänkin.
    Itellä on ollut energiat ihan nollilla.
    Samaa sanoivat naapurit työpaikoiltaan;
    yleistä velttoutta, kehtuutusta, ei jaksais.

    Tuo pörinäkuva olikin eiliseltä,
    kun Kuu Neitsyt huomasi yksityiskohtia,
    käydessään kuvaamassa pääkohtaa eli auringonkukkia kasvimaan laidalla.
    Eiliseen Mars Kaksosiin liittyi myös raskas ajoneuvo, sorarekka, jonka perässä ajoin soratiellä 10 km ja olin täysin tomun peitossa päästessäni perille.

    Eilinen antoi myös käytännön esimerkin,
    mitä tarkoittaa tr Saturnus yhtymä Lilith Vaaka.
    Patriarkaalinen naisen kontrollointi tai
    isältä pojalle -ajattelu vastaan alitajunnasta nouseva primitiivinen naisen raivo tätä epäoikeudenmukaisuutta kohtaan.
    Että nainen on vähemmän kuin mies.
    Että nainen on automaattisesti miehen palvelija,
    eikä sitä työtä tai työmäärää tarvitse mitenkään noteerata.
    Että miehen tekemä työ on jotenkin arvokkaampaa.
    Että mies jo olemalla mies on enämpi.
    Sieppas. Ihan ääneen ja kovaa.
    Eikä yhtään säälittänyt, että vastassa oli vanha mies Saturnus.
    Tilanne voi tulla vastaan muillekin,
    joilla ei nyt yhtymää ole,
    sillä itse Lilith on vastapäätä Satunusta Oinaassa. Ja sieltähän voi spontaanisti purkaa,
    rikkoa rajoja.

    VastaaPoista