21.4.2013

Puhtaan valkea




Malevitšin oman lausunnon mukaan:
»Valkoinen suprematismi ei enää tunne aineen käsitettä samalla tavalla kuin se esiintyy keskivertoihmisen maailmassa... 
Valkoisessa suprematismissa tajunta ei enää toimi eri aineitten kautta,
 vaan ainoastaan impulssien kautta. 
Vasta sitten kun idea taiteen itsenäisyydestä on saavuttanut jokaisen ihmisen tietoisuutta
 hän pystyy irtautumaan animaalisesta olotilastaan..
Valkoista valkoisella -maalaus, Malevits.

Aurinko paistaa niin kirkkaasti lapioituun lumikinokseen,
siihen, joka  takapihalta vielä löytyy,
että se näyttää valkoisemmalta kuin konsaan talvella.
Kiderakenne on tiivistynyt?

Aurinko 1 Härkä
Mars 0 Härkä
Lepotuolin varjo.                 




Kuu 5 Neitsyt
oppositio Neptunus 4 Kalat

1 kommentti:

  1. Kuu 10 Neitsyt
    Tais olla jossain uutisessa tänään muistutus siitä, että pitäs käyttää pakastimen aarteet ennenku uusia alkaa taas saada tilalle.
    Että sitten otin yhen niistä kanttarellirasioista ja tein savukinkkukuutioiden kanssa siitä runsasta piirasta.
    Joululta oli yks lehtitaikinakin pohjaksi.
    Toisessa artikkelissa oli, jotta keittokirjoja alkaa olla pilvin pimein ja käännöksiäkin, ja hyviä et huonoja,
    ja että kerma toisessa maassa on vähän eri sorttia kuin meillä.
    No mun ohje on Valion Lämpimäisiä -kirjasesta.
    Mainio opus.
    Ja ranskankerma on ranskankermaa.

    Quiche Lorraine (=runsastäytteinen )

    pohja
    100 g voita
    2 dl vehnäjauhoja
    2 rkl vettä
    1/4 tl suolaa

    -nypi voi ja jauhot sekaisin, lisää vesi, sekoita tasaiseksi.

    täyte
    150 g savukinkkua kuutioina
    1 pussi (150 g) Emmental Punaleima raastejuustoa
    3 munaa
    1 prk (150 g) ranskankermaa
    1/4 tl mustapippuria
    1 dl hienonnettua persiljaa
    1/2 paprikaa kuutiona

    -sekoita täytteen aineet
    -laita pohjataikina piirasvuoan pohjalle ( halkaisija 27 cm)
    PL 200 n. 35 min.

    Aurinko-Mars Härkä jummijammi kulinaristi
    Ite laitan tähän niitä sieniä kanssa ja.
    Persija unohtu. Sitäkin ois ollu pakkasessa.
    Ja siitä ois saanu Mars-rautaa..
    No josko sitä ois raparperi-mansikkasopassa.

    --
    Pitäs vissiin huomisen hommia katella vielä ehkä vähän.
    Pyörän nastarengaskin pitäs vissiin kesärenkaaseen vaihtaa..
    niihä ne muutkii vissiin,
    renkaanvaihtoa..

    --
    Sunnuntai-illan Kosto on yks mun lempparisarjoista.
    Jotenkin sen naisen tyyni viileys ja tiukkuus ,
    ja kaikki ne vellovat ja kuohuvat tunteet pinnan alla,
    viehättää,
    jotenkin niin
    skorpparimaista.

    öitä

    VastaaPoista