27.9.2012

Tunteet

"Tunteet ovat viestejä limbisen järjestelmän toiminnasta
 sekä  omasta sisäisestä tilastamme
 ja siitä kuinka meidän tulisi toimia ulkomaailman suhteen.
Tunteet eivät ole ajatuksia.
Limbisen järjestelmän toiminnan säätely on hyvin monimutkainen prosessi
 eikä sitä ole voitu matemaattisesti mallintaa kuten ihmisen ylempiä aivonosia.
Sitä matematiikkaa, joka kuvaisi tätä aluetta, ei ole vielä edes keksitty.
Oikeastaan ihmiskunnan tragedian  voisikin tiivistää yrityksiin hallita tätä aluetta.
Täällä sijaitsee se ihmisen mielen luonto,
joka ei noudata käskyjä, sääntöjä ja vähiten teologiaa sekä politiikkaa.
Meidän on vain sopeuduttava elämään limbisen alueen oikkujen kanssa. 
 Voimme säädellä ajatuksiamme mutta emme ikinä tunteitamme."
(Antti Heikkilä 2000,  Ruumiin evankeliumi)

Kuu 6 Kalat yhtymä Chiron rx 6 Kalat
sekstiili Pluto  6 Kauris
semisekstiili Uranus rx 6 Oinas

6 kommenttia:

  1. "Kaiken kärsimyksemme syynä on loppujen lopuksi kykenemättömyytemme myöntää itselle todellisia tunteita ja tekoja."
    Tähän Heikkilä antaa ohjeeksi kirjoittamisen,
    itselle ripittäytymisen.
    Ja neuvoo sitten prosessoinnin jälkeen hävittämään vaikka polttamalla eepoksen.
    "Historiaa ei tule säilyttää missään muodossa vaan se on hävitettävä aina. Vain siten vapautuu menneestä."
    Siis jos ja kun on prosessoinut vaikeita juttuja, joita ei edes kerro kelleen.

    En tiijä,
    mulla on Chironin paluu retrona,
    tr Mars hipoo Aurinkoani
    ja läheiselläni on Marsin paluu
    ja oikeestaan aattelen hänen "kärsimyksiään"
    (Chiron-Yläsolmu synt.kartallaan).
    Vähän kumma, yksinäinen olo.

    Vettä sataa kaatamalla.

    öitä

    VastaaPoista
  2. Unessa iso tenava istui neliön muotoisessa, betonisessa isossa altaassa, jonka vesi oli jo jäähtynyt.
    Ruiskutin siihen letkulla kuumaa vettä ja melkein osuin kuumalla vesisuihkulla tenavaan.
    Joku sanoi, ettei enää tartte, mut minä siihen että sitä tarttee paljon ennekuin se lämpiää,
    tarttee sekottaa välillä.
    Sitten sitä vettä oli melkein yli äyräitten.

    Kuu 12 Kalat

    VastaaPoista
  3. Rajaton lapsi, rajat on

    Caroline Myss muistuttaa Toipumisen taidossa, että sallisi kukin itselleen vaikka tunnin päivässä raivoamiseen. Mutta sinne tunnemereen ei passaa rypemään jäähä. Tai sinne jää.

    Kuumat tunteet sulattavat ikiroudankin. Tälläkin Telluksella on käyty niin kuumana, että pohjoismantereella ei ole kohta edes grogiin ikijäätä.

    Huomenna Joensuuhun kuulemaan kun Ahti Karivieri luennoi Nibirulaisista maa-planeetalla. Annunnakkien ihmeelliset seikkailut telluslaisten parissa. Geenimanipulaatiota ja kummaa teknologiaa. Eikäkö...kunhan mavustelen mitä herkkuja siellä mahdollisesti tarjoillaan sanan voimin. ;)

    Elektra

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrothan kuulumisia ja makusteluja luennolta jossain muodossa..

      Geenimanipulaatiosta D-vitamiinin lisäämiseen maitotuotteisiin. Enää ei löydy PUHDASTA maitotuotetta, paitsi ehkä luomusta.
      Miellän sen manipulaatioksi.
      Pakkosyötöksi.
      Mä en taho.
      Missä ovat simppelit raaka-aineet,
      missä on rasva maitotuotteista,
      miksi kakaroille juotetaan kurria,
      mistä he saavat energiaa?

      -
      Rajaton lapsi.
      Se on se mun Child-Uranus-Ceres Neitsyt,
      jolle Chiron tekee oppositiota.

      Poista
    2. Elektra! Jopas kuulostaa jännittävältä! Huh tätä maailman menoa, täytyy sanoa. Kuuntelin tässä auratransformaatiota viimeksi ja seuraavana päivänä katselin lehmiä navetassa.
      Mihin meitä viedään?

      Poista
    3. Maidosta...naapurissa on iso navetta, vaikka eivät mielellään ala erottelemaan irtomaitoa. Mutta onko sekään luonnollista AIV-rehun jälkeen?
      Olen alkanut ostamaan Hilja-maitoa, josta kissat ainakin pitävät ja ovat kunnossa. Muu maito aiheuttaa heille heti ripulin. Tätä maitopurkkia pitää sekoittaa, jotta kerma ei jää purkin reunoihin.

      Poista