31.1.2010

Yksi tuhansien joukosta

Et voi tuntea kuin sen, minkä olet kesyttänyt. Pikku Prinssi.
Kuu oli tuossa Leijonan lopussa yhtyneenä Regulukseen, latinaksi prince tai little king ja siitä ajatus meni tuonne taivahalle tai jonnekin. Kuu on nyt jo 1 Neitsyt,
mutta teemaa jatkanee sen oppositio Jupiter 3 Kaloihin,
siellä jossakin kaukana tuhansien joukossa.

Eilinen Troija-elokuva vaikutti meikäläiseen taas, miten sen sanois, syvääluotaavasti.
Huomasin pitäneeni käsiä tiukasti ristissä eläytyessäni kreikkalaiseen taruun.
Achilleuksen sanat tytön kysyessä Etkö sinä pelkää kuolemaa? jäivät mieleen:
Jokainen kuolee joskus.Mitä merkitystä ajankohdalla on?
Jospa meidän haavottavin Akilleen kantapäämme onkin kuolemanpelko??
Toinen, tavallaan tuohon liittyvä elinaikaamme kuvaava loppureplikointi:
Sanottakoon minun eläneen hevosten kesyttäjän Hektorin aikaan,
mutta sanottakoon minun myös eläneen Achilleuksen aikaan. 
Achilleus tiesi taisteluun lähtiessään,
että sen myötä hänen nimensä tullaan muistamaan tuhansienkin vuosien päästä.
Kuoleman ajankohdalla ei ollut väliä. Nimi, taru jää elämään.
Mietin omalta kohdaltani miten haluaisin minusta kerrottavan kuoltuani.
ElinAjanKohdan määrittelyä.
Sanottakoon minun eläneen Kekkosen aikaan.
Sanottakoon minun eläneen ensimmäisen naispresidentin aikaan.
Sanottakoon minun eläneen vuosituhannen vaihtuessa.
Sanottakoon minun eläneen nettiyhteyksien aikaan.
Sanottakoon minun eläneen kuunkiertoa seuraten............. :)

Missä ajassa sinä haluaisit sanottavan sinun eläneen?
Mikä tässä ajassa olisi se olennainen pointti, jonka toisit esille?

Jupiterin paluu pistää vissiin muistovärssyjä jo miettimään...:))))

30.1.2010

Auringon lapset

Uneni otsikko.
Yöllä oli täysikuu.
Aurinko Vesimies oppositio Kuu / Mars Leijona.
Tuolla otsikolla löytyy A. Aimon esittämä laulukin.
Tehty suomalais-virolaiseen elokuvaan Päikese lapsed 1932.
Mutta jatketaan lintuteemalla :)
Kun nyt on kerran löydetty linnun esi-isäkin.
Tämäkö?

Kuu nyt 14 Leijona.

29.1.2010

This is our land

You are now in Pandora.
Uranus 24 Kalat yhtymä Pandora.
 semisekstiili Chiron  24 Vesimies yhtymä Apophis ja Heracles.
Sitten kahta merkkiä ( Jousimies ja Härkä) vaille pallollinen semisekstiiliketjua,
kaikki 4 astetta alkaen
Afrodite 4 Kaksoset
Kronos rx 4 Rapu
KUU 4 LEIJONA
Vesta rx 4 Neitsyt
Saturnus rx Vaaka
Okyrhoe 4 Skorpioni
Pluto 4 Kauris
Hekate 4 Vesimies
Industria 4 Kalat

Tämähän on kuin CV :))
Kuunpaluuni 4 Leijona.
Aurinkoni 24 Skorpioni.Neliöö, kolmioo.
Lisäansiona Jupiterin neliö Nousulleni.
Kuukauden annokseni. Mahtavaa?
Täytyy jatkaa harjoituksia.Esseestä uupuu  7 sivua.

28.1.2010

Metsän emäntä

sielun lähettiläs

Kuu 14 Rapu
oppositio Merkurius 13 Kauris
Venus 12 Vesimies

 vuoden 2009 luontokuva,
Kari Leo, Virrat

27.1.2010

Miksihän

tuli taas bongattua tämmönen uutinen Aamulehden välityksellä?
Ja että se rupes kaivelemaan mieltä niin paljon, että piti karttaakin tutkia.
Caltech yliopiston tiedemies Andrew Lange riistänyt hengen itseltään.
Yliopistossa on tapahtunut myös opiskelijoiden itsemurhia lähiaikoina.
Ja jos oikein käsitin niin tuo yliopisto tekee yhteistyötä NASA:n kanssa.
Mitähän sellaista he ovat saaneet selville mitä eivät kestäneet? -oli ensimmäinen ajatukseni.
Tai eivät saaneet tuoda julki??
Lange tutki kosmista taustasäteilyä,big bang -ideaa ja oli mukana BOOMERanG kokeissa,
joissa todettiin ,että kaikkeus on geometrialtaan laakea.Minen ymmärrä astronomiaa, kunhan toistan mitä luin.
Lange, 23.7.1957 Illinois.
Aurinko 0 Leijona, tarkka Mars/Merkurius-yhtymä 20 Leijona,Uranus 6 Leijona. Intohimo astronomiaan?
Kuolon hetkellä about tr retro-Mars osuu Mars/Merkuriuksen ja Uranuksen keskipistettä lähelle.
Tr Jupiter Kaloista kvinkunssissa Aurinkoonsa.Se itsemurha?
Viimesimmässä lunaropossa Aurinko/Venus/Yläsolmu-yhtymä.Vaikka kuun tarkat asteet eivät olekaan tiedossa, niin tämä yhtymä ei tuosta muuksi muutu.
Pidän tiedemiehillä merkittävänä Pallasta, koska Pallas kuvaa oivallusta. Oivallusta, joka ei ole riippuvainen fyysisistä ominaisuuksista vaan syntyy päässä.Jotenkin irrationaalisesti pitkin tutkimattomia teitä yhdistellen hyvinkin toisistaan poikkeavia asioita uudeksi kokonaisuudeksi.Ollen samantien valmis kuten Pallaskin.
Langen Pallas 4 Härkä. Havainnollisti konkreettisesti?
tr Saturnus rx kvinkunssi Pallas ja tr Pluto kolmio Pallas.
Jotakin olennaista / konkreettista / syvällistä / olemisen rajoja rikkovaa? onpi hän oivaltanut luulen mä.
big bang
emmekä tiedä mitä

Kuu 2 Rapu
kolmio Jupiterilta Kaloista
ja oppositio Plutolta kohta

Tr Jupiter neliöi nousuani. Että ehkä siksi.

26.1.2010

Matkalla

Maailmaan.
Kuu 16 Kaksoset
Mars rx 11 Leijona kvinkunssi Merkurius 11 Kauris

25.1.2010

Dreamtime

Kirjoitin aiemmin siitä Ajan herrojen neliöstä, Saturnus rx 4 Vaaka neliö Kronos rx 4 Rapu.
Tavallaan mennyt on läsnä tulevaisuudessa ja tässä ja nyt.
Elokuvan sanoin mennyt on ehkä mennyttä, mutta sen ote ei kirpoa.
Aika ei olekaan kellonviisareiden etenevää liikettä. Kello on keksitty juna-aikatauluja varten, että osaisimme olla asemalla oikeaan aikaan.Odottamassa, lähtemässä, saapumassa. Se aika etenee lineaarisesti kuin juna raiteillaan.
Australian aboilla on uniaika, joka koostuu myyteistä ja taruista, kuinka jotkut asiat, tapahtumat ovat syntyneet ja kuinka niiden henki on läsnä ja tavoitettavissa tässä ja nyt. Näkymätön aika.On the Earth maan luvulla 4.
Dreamtime.
Merkuriuksesta sanotaan, että se kykenee liikkumaan siivet selässään kaikkialla jumalten sanasaattajana.
Kaksosten mielenmaastossa.
Kalojen merkkiin liitetään kaipuu näkymättömään maailmaan, ykseyteen, yhteyteen. Uneksiminen.
Altjira on abojen God of  Dreamtime. Dreamwalk.

Kuu 0 Kaksoset
yhtymä Altjira rx 1 Kaksoset
neliö Jupiter 1 Kalat.
Dreamtime

Alla oleva teksti lainattu täältä.


Although part of the meaning of "the Dreaming" refers to a past time when the ancestor heroes moved about on the face of the earth, it is also very much a present reality. As Elkin (1969:88) has put it, the Dreaming is not just "a long-past period in a time series when the landscape took on its present form and when life filled the void. It is rather the ever-present, unseen, ground of being - of existence". And the same writer (ibid: 93) goes on to say: "The concept is not of a ‘horizontal’ line extending back chronologically through a series of pasts, but rather of a ‘vertical’ line in which the past underlies and is within the present. As the top of an iceberg is seen and is powerful because of its great unseen mass moving beneath the surface, so man and nature are sustained by the ever-present, latent power of the Dreaming. And Aboriginal man expresses this belief in his ritual, mythology and symbolism, through which the Dreaming becomes sacramentally visible and potent."