Tänäänhän oli se vimonen päivä kaataa kuusi,
jos halusi välttää neulasten jatkuvaa imuroimista,
ja kuusen juottamista.
Ja metsähän mieli tekevi,
Härkä-kuulla varsinkin.
Härkä on kasvavaa pääomaa, mut näin joulun alla joutaa harventaa.
Kasvattaa sillä joulupuulla henkistä pääomaa.
Tällä pellolla joskus tehtiin heinää, sittemmin se oli hevoshaka,
jolla nimellä se edelleen kulkee.
Ja sitten se alkoi metsittyä ihan issekseen.
Sieltä löytää vielä sopivan kokosia tuolta kylestä kiinni.
Ja vahvempia tietty jo aattelee tukkipuiksi. Sitten joskus. Eläkkeellä.
Oli siellä
yks latvansa kaikaissut,
ja siitä otin rappurallioksat.
Vanhaan malliin.
Kenkien putsaus neulassarjat.
Tuuheat oksat.
Siinä matkan varrella oli jo yks kunnon rakennuspuu, tukkipuu.
Se vilkutti mulle hyvää joulua..
Kuu 13 Härkä
oppo mun Neptunus. Nautinnollinen päivä.
17.12.2010
Kanna kotiin saakka
kevyt kallis taakka..ihahaa ihahaa..
Kuu 7 Härkä
kolmio Mars 7 Kauris
noviili oli Jupiterille, sille nelijalkaselle ystävälle.
Tulee oppositioon Venukselle 10 Skorpioniin.
Painted one.

15.12.2010
14.12.2010
Nollapiste
Ei ihan absoluuttinen vissiin kuitheskaa..
Kuu oinaspisteessä, alussa 0 Oinas,
Merkurius rx, Pluto ja Mars kaikki 4 Kaurista.
Kuu tekee sitten neliötä näille päivän mittaan.
Neliö ja luku neljä pistää organisoimaan maan luvulla.
Ruotuun. Järjestykseen.
Alku.Pakko.
Johtoporras pamputtaa?
Esimakuna Ylen sivut eivät auenneet meikäläiselle.
Retro Merkurius. Alistuminen vallitseviin olosuhteisiin.
..alusta mä kaiken alkaisin..
Uutisointina Assange oikeuteen ja Helsingin torit väliaikaisiksi parkkipaikoiksi.(Hs.fi)
Kulmikkaisiin joulukortteihin vois tänään rustata osoitteita ja laittaa huomenna postiin.

13.12.2010
Naisväki
Ja naisen väki. Valta ja voima. Tasa-arvovaatimus.
Paratiisin ensimmäinen nainen. Naisen pimiä puoli.
Mean apoge. Lilith.
Kuu 18 Kalat
yhtymä mean apoge 18 Kalat.
Naisen rooli avioliitossa. Roolin merkitys.
Onko se palvelijan rooli Neitsyessä?
Ettäkö pötyä joulupöytään akkakulta?
Kunhan kuorit potut ukkokulta.
Juno yhtymä Logos 25 Neitsyt
oppositio Jupiter 24, Uranus 26 Kalat.
Kuvanveistäjä, Sibelius-monumentin luoja, Eila Hiltunen,
sanoo Kari Uusikylän kirjassa Naislahjakkuus näin:
Monissa maissa naisilla on edelleen hirveän vähän mahdollisuuksia.
Minä olin Barbara Hepworthin luona silloin, kun hänen miehensä oli juuri jättänyt hänet jonkun toisen takia. Tässä ollaan kuin kahdella rintamalla: naisessa olevaa lahjakasta ja oikukasta puolta sitä käsittämätöntä, miehet pelkäävät aivan hirveästi. On kovin vaikea edes kuvitella, että joku mies rakastuisi tällaiseen naiseen, koska pelko on hirvittävän paljon suurempi kuin kaikki muu.

11.12.2010
10.12.2010
Hiuskarvan varassa
eikun hevosenjouhen...
Damocles 17 Vesimies
Nessus 17 Vesimies
Kuu 17 Vesimies
Että hyvällä ruokahalulla, myrkytyksen oireet ja valtakin on katoavaista.
Eilen oli muuten Mentalistissa tuo ruokamyrkytys ja kanttu vei.
Kostopa hyvinkin.
Ollaan vaan hyvää pataa ja samaa maata,
Merkuriuksella on samat asteet kuin lähtiessään etenemään vuoden alussa
15.1.2010 eli 5 Kauris ja nyt niistä lukemista retroaminen.
Se on vähän kuin vuoden saldo nyt plakkarissa.
Että mitä se maallinen mammona mahtaakaan olla Merkuriuksen vuoden maakolmiolla.
Biolanin mustaa multaa ja tyvikasvua =).
Merkuriuksella sekstiili Skorpioni 5 Venukselle.
Tuottavuus on heitetty romukoppaan työelämän laskelmissa.
Sillä ei kannata mitata ja stressata ihmisiä; ei se tuota sen enempää hyvinvointia kelleen, päinvastoin, uuvuttaa ja ahistaa.
Mars 2 Kauris yhtymä Yläsolmu ja kakarat rakensi lumilinnoja innolla.
Arkkitehdit elementissään.
Kakaroista löytyy virtaa ja elämäniloa itellekin.
Että mä tykkään.
Tuulee ja tuulettuu huushollin irtokarvat täällä.
Oma kuontalokin siistiytyi ja taas on pirtsakka olo.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)