..kun kanteen taivaan leija nousee..
Jupiter yhtymä Alasolmu 4 Kaksoset
..kun leijoihin kultaisiin kirjoitan, mä lauseen..
Merkurius 4 Leijona kolmio Yläsolmu 4 Jousimies
Kuu 20 Skorpioni
Taivaankansi.
Kirjokansi.
Sampo.
Pohjantähti.
Onkohan taivaannavassa napanöyhtää?
30.6.2012
29.6.2012
Toinen kortteli
Vanha kansa on käyttänyt kuun neljänneksistä nimitystä kortteli.
Nyt on yläkuun toinen kortteli. Kasvavan kuun aika.
Se alkoi neliöllä Aurinkoon, nyt on jo kolmio.
Tämä toinen kortteli on hyvää aikaa tehdä ne saunavastat,
leikata pensaita, kuivata halot, ja kaataa ja kuoria hirsitavara (tammi-helmikuulla).
10. pv uudestakuusta seuraavaan uuteenkuuhun puu kuivuu hyvin ja vesoittuminen vähenee.
Kun pajuja perataan niityltä, niin pitää olla viimeinen torstai kuussa; eivät virkoa ne sitten juuristaan. Hämeenkyrö
Ja tämä ei tarkoita kalenterikuuta vaan kuun liikettä ennen uuttakuuta.
Talvi jouluksi joutuu, kesä pietarinpäiväksi. Uusikirkko
Pietari vesiportit avaa tai sulkee. Kuhmoinen
Pietarinpäivänä on nauriinkylvöaika. Paavola
Pietarinpäivästä paarmat häviävät; sitten tulevat sokiaiset, harmaahameet. Inkeri
Ei petrunpäivänä käki kuku, kun tähkä alkaa rintaan pistää. Vuonninen
Pietarina ei tehty sanottavasti muuta työtä kuin ongittiin. Vanaja
SKS, Vanhat merkkipäivät
Että matoa koukkuun ja laineen liplatusta kuulemaan..
Eikä sitten mennä kuselle pellavapeltoon, tulee ruoste pellavaan.
Kuu 6 Skorpioni kolmio Aurinko 7 Rapu
kvinkunssi Venus 7 Kaksoset

28.6.2012
Venuksen viis-sakarainen
Erikoisempi akleija. Komiat nuo "piipatkin", kuin kruunu ikkään.
Mää sanon akleija, oisko se virallisesti akileija.
Pitää pintansa ja leviää itestään, löytyy monen värisenä.
Semmonen sitkeä maatiainen.
Venus 7 Kaksoset semisekstiili Aurinko 7 Rapu
Kuu vetelee viimesiään Vaakasessa, siirtyy ihan justika Skorpioniin.
Vastanteko on hippeimmillään, 7 - 9 pv uudenkuun syntymästä.
Kävin tekemässä kunnan kaatamista koivuista itelleni ja ystävälle tuoreen vastan.
Ja tuumasin, ettei mikään tuoksu niin hyvältä kuin tuoreella vastalla hutkittu saunapuhdas iho.
Ei vedä vertoja chanelvitoset eikä ees kutoset..
Lipstikat pitäs kans kuivata, mutku sais tulla pouvempi,
auttas tuo luontoäiti kuivumisessa.
Äitiyspakkauksen sisältö on ollut näytillä.
Yhdistän sen paremminkin Cerekseen kuin Kuuhun.
Ceres 1 Kaksoset.
tr Merkurius 3 Leijona selitti kovasti Yläsolmullani,
laulattikin ihan spontaanisti töitten ohessa,
ja mansikkakakku oli hyvää.

27.6.2012
kukkia
Tuutin täydeltä.
Luonnon kasvatti, keto-orvokki.
Luonnon ikioma fallos.
Ja koollahan ei ollut väliä..
Ja tämä tais olla se punalehtiruusu, pari metriä korkea.
Juhannusruusu
Lopuksi kuunnellaan vaan taivasta..
Kuu 8 Vaaka
kolmio Venus 7 Kaksoset
oppositio Uranus 8 Oinas
neliö Pluto 8 Kauris
Luonnon kasvatti, keto-orvokki.
Luonnon ikioma fallos.
Ja koollahan ei ollut väliä..
Lopuksi kuunnellaan vaan taivasta..
Kuu 8 Vaaka
kolmio Venus 7 Kaksoset
oppositio Uranus 8 Oinas
neliö Pluto 8 Kauris
26.6.2012
arki
Eihän se arki ihan harmaata ole rutiineineen..eihän?
Kuu 26 Neitsyt yhtymä Mars 26 Neitsyt
Neitsyen siivousluuttu oli eilinen työväline,
heinäharava tämänpäivänen.
Merkurius 0 Leijona
Lapset tahto mansikkajäätelöä.
Jupiter 3 Kaksoset ja Alasolmu 4 peräytyen kohti Jupiteria.
Ihmiset vaeltavat kuin sopulilauma, sankoin joukoin,
oli sitten kyse nettifoorumista
tai linja-autollisesta kesäretkeilijöitä.
Tää sopuli lähtee tietämään kasvimaataan,
josko tuolla ois jotain taimellakin
ja istuttaa vimoset lehtikaalit.
Elimistö kaipais vissiin rautaa,
kun on siihen malliin huipannut ja väsyttänyt.
Tai sitten se on vaan tuo piinkova neliö, joka testaa kenen kantti kestää..
aikamoisia "pommeja" on joku saanut kokea toenperrään..
Uranus-Pallas-Child toi yllättäviä vauvauutisia lähipiiristä.
Että hölökyn kölökyn.

24.6.2012
piinkova
Pluto rx 8 Kauris neliö Uranus 8 Oinas
plus Pallas 8 Oinas
Pituuspiirin nolla-asteen valinta on sopimuksenvarainen.
Kuu 0 Neitsyt
23.6.2012
Sananjalkoja
Sananjalka, "kuolleenkoura".
Myrkyllinen. Ei kelpaa lehmille eikä hevosille,
mutta juurakko kelpaa sioille ja nuoret sanajalan lehtiversot, "viulunpäät" ovat olleet keväistä herkkua kanadalaisille ja japanilaisille, luultavasti mahasyöpää aiheuttaen.
Juurakkokeitettä on käytetty mahalääkkeennä, lapamadon karkotteena sekä kihtiin ja särkyyn.
Lehdillä on estetty hedelmien ja vihannesten mätänemistä säilyttämisessä.
Lehtiä on käytetty patjan täytteenä ja samalla torjuttu reumaattisia kipuja ja syöpäläisiä.
(Rautavaara, Miten luonto parantaa)
Sananjalan kerrotaan puhkeavan kukkaan juhannusyönä, ja kukan löytäjän uskotaan saavan ihmeellisiä taikavoimia. (ks. SKS Sananjalka )
Merkurius 26 Rapu
yhtymä Sappho 27 Rapu.
Sapfo oli Lesbian saaren kreikkalainen lyyrikko, joka kirjoitti rakkausrunoja ja häärunoja naisille.
Pentti Saarikoski ja Aapo Junkola ovat suomentaneet vähän eri tyyleillä hänen runojaan.
Kuun kauneuden ympärillä
tähdet kätkeytyvät
kun sen loisto valaisee
maan hopealla
(Fr 34 Aapo Junkola)
Poimijat unohtivat ylimpään oksaan
makean omenan punertumaan
Eivät he unohtaneet
se oli vain liian korkealla
( Pentti Saarikoski)
Kuu 15 Leijona
yhtyy omaan Marsiini.
Romantiikannälkä.

21.6.2012
Kesäpäivänseisaus
Aurinko 0 Rapu
Kuu 26 Rapu yhtymä Merkurius 24 Rapu
sekstiili Mars 24 Neitsyt
Hyvää juhannusta kaikille lukijoilleni!
19.6.2012
Renesanssi
Uusikuu syntyi justika,
Aurinko ja Kuu 28 Kaksoset.
Renesanssi otsikko tuli revival -sanasta,
joka taas tuli uudenkuun saabisesta symbolista Elpyminen.
Korkealla puussa, jossa näkyvät vasta heikot merkit palaavasta keväästä,
matkijalintu esittää ohjelmistonsa. ELPYMINEN.
- improvement, recovery, boom (nousukausi, nii vissii..)
ja talouselämän elpyminen,
- revival ( the bringing of an old play back to the stage)
rebirth, reawakening ja taiteiden elpyminen.
Renesanssi. Uudelleensyntyminen.
Samanaikaisesti tapahtunutta asenteiden ja ajattelutavan muutosta.
Tää siivekäs tais vasta syntyä, kun se räpytteli siipiänsä siihen malliin niinku ois vastakuoriutunut.
Onko se joku kiitäjä?
Ja nämä kaunokaiset ne syntyvät joka kesä uudelleen.
Vaatimattomina kiviaidan viereen.
Uranus 8 Oinas sekstiili Venus rx 8 Kaksoset

18.6.2012
galaktinen
Aurinko 27 Kaksoset oppositio Galaktinen keskus 27 Jousimies.
Maailman alkulähteestä, mayojen Hunab Ku:sta, korkeamman älyn keskuksesta virtaa informaatiota Auringon välityksellä Maahan..valkoisia galaktisia sillanrakentajia maan päällä tarvitaan?
Kuu 14 Kaksoset yhtymä Chaos 15 Kaksoset
Googlen galaktisella kuvahaulla löytyy hienoja kuvia niin galaksista
kuin Hunab Ku:sta
17.6.2012
lemmus lemmus
Kuu yhtymä Jupiter 1 Kaksoset.
Lainataan tarina täältä.
On niin mainiot kuvatkin postaajalla tästä vaeltajasta.
-
Päivän sankari, ikinuori kultakutri,
kuuntelee Genesistä
ja toistaa perässä How dare I be so beautiful?
Alasolmu 5 Kaksoset noviili Merkurius 15 Rapu
AURINKOnsa 25 Kaksoset keskellä
ja peilistä katsoo Narcissos rx 25 Jousimies

16.6.2012
15.6.2012
Alenevassa polvessa
Chiron rx 9 Kalat
Uranus - Child 8 Oinas
Kuu 7 Härkä
Ascending Descending
never ending..
Uranus - Child 8 Oinas
Kuu 7 Härkä
Ascending Descending
never ending..
14.6.2012
Ala lampsia
Nokia pistää väkeä pihalle.
Röyhkä vastaa, okei minä kävelen.
Kuun jumalatar Diana vaeltaa mielellään metsissä,
yksin villieläinten kanssa.
Diana-Artemis oli nopea rankaisemaan ja kostamaan ja saattoi olla armoton ja vihamielinen.
Ehkä luonto rauhoittaa, vaikka pinnan alla kytee.
Retro Juno harkitsee toisenkin kerran sitoutumista,
ja saattoi olla mustasukkasuuksissaan äkänen akka.
Nämä kaksi herttileijaa heijastavat hetken pienen spontaanin Oinas-Kuun tuntoja yodin kärkenä.
Kuu 25 Oinas sekstiili Aurinko 23 Kaksoset
kvinkunssit Diana rx 23 ja Juno rx 24 Skorpioni.
Varjossa on paaaaaaaaaaaljon äkäsiä itikoita.
Ja Saturnuksen kuusta on löydetty vettä. Possible.
Ja enneunet saatetaan nähdä vuotta ennen.

13.6.2012
Mielessä liikkuu
Jos joku kysyis sinulta just nyt, että mitä mielessäs liikkuu,
niin mitä vastaisit?
Minä vastaisin ihmettelyllä, että miksi pattereista menee teho myös käyttämättöminä, varastossa,
ja että täytyy kait ostaa uusia, kun ei nuo kellot vieläkään kävele varastosta otetuillla sormipattereilla.
Onko mielessä liikkuminen ajattelua,
ja sitten kun kysytään, että mistä liikutuit viimeksi,
onkin kyse tunteista?
Ja että niin kauan kuin näitä molempia ihmisellä tapahtuu,
hän on elävien kirjoissa?
Ajattelee ja tuntee.
Tähän päivään jotenkin sopii filosofi Rene Descartes
mielenliikutuksineen,
joita hänen mukaansa ovat: ihmettely, rakkaus, viha, halu, ilo ja suru.
Descartes 31.3.1596
Aurinko 10, Logos 11, Yläsolmu 13, Uranus 14, Jupiter-Pluto 15 Oinas
Kuu 15 Oinas muistuttaa nyt hänen teoriasta "animaalisista hengistä",
tunnereaktioiden synnystä käpyrauhasen välityksellä.
Aurinko 22 Kaksoset herätti henkiin hänen Marsinsa 22 Kaksoset
ja mielessä liikkuu kaikenlaista.

12.6.2012
Omasta päästä
Unikko aukoo päätään.
Joskus joku on niskan päällä, vaikka vain sade, ja pää on raskas kantaa..
..ehkä silloin kannattaa vaihtaa näkökulmaa ja aatella toisin..
Kyllä se näköjään unikkokin tietää kukkimisen aikansa kesä kesältä satoi tai paistoi.
Oli noita unikon kuvia viime vuonnakin samaan aikaan blogissa,
mutta vaikka Jupiter siirtyikin Kaksosiin, en luntannut ja kopioinut viimevuotisia,
enkä käyttänyt toisten ideoita, en plagioinut, vaan ihan omasta päästä hain taas näkökulmaa,
ja oivallusta päivään ja kuvasin unikkoa uudelleen ja uudelleen...:)
Kuu 2 Oinas yhtymä Pallas 5 Oinas.
Nörttikuningas Linux oli eilen haastattelussa.
Hän sanoi ettei siinä hänen koneen äärellä istumisessaan näytä tapahtuvan oikein mitään kummallista / näkyvää,
sitten hän osoitti päätään, kaikki tapahtuu täällä..
Niinpä tietysti, intuitiivinen näkymätön tiedonsiirto,
Hermes yhtymä Neptunus 29 Skorpioni,
Pallas yhtymä Merkurius 26 Kauris ja oivalluksesta järjestelmä,
ja luultavasti hänessä on aimo annos Curiemaista tutkijaa, uppoutujaa,
askelen edellä muita, Chariklo yhtymä Yläsolmu Kalat.
Tänään on pääasiana pää, cut cut, hiukset ei pää,
ja sitten Kaksos- Jupiterin uteliaisuudella kirjastoon etsimään Sielujen matkaa..
Viime vuonna unikon kukkiessa oli Neptunus 0 Kalat neliö Venus 0 Kaksoset.
Ei tuo neliö kaukana nytkään ole.. Kuu on tosin vastamerkissään Oinaassa,
oli silloin Vaakasessa.
Mut olleita männeitä.
Nyt pitää männä metkane tästä..
Mut yks kuva vielä.
Se mun hiänostunut riippukukka.
Otin sillekin tämmösen kettingeissä roikkuvan tiilenpäitä laskevan näkökulman..........
ja elämä on..helppoo, kun on joku josta pitää kii..
höpöhöpö
8.6.2012
Tekemisen meininki
Pöydällä odottavat uudet työhanskat.
Kassissa odottavat istuttamista pari kesäkurpitsaa ja riippuneilikka.
Riippuneilikasta on tullut se oma amppelikukka.
Siinä on sopivasti vaakamaista hienostuneisuutta eli sopii minulle roikkumaan sinne korkeimmalle kohdalle, esille, aurinkoon. Värikin anilliininpunanen.
Kurpitsantaimet hommasin vasta nyt, kun olen laiska peittelemään hallaöitä vastaan.
Kasvimaatakin teen vasta kesäkuun puolella, niin säästyy yheltä kitkemiseltä.
Tosin kasvukausi jää sitten vähän lyhyenlännäksi esim. porkkanalle.
Mutta kyllä niistä syötävänkokosia kerkee kasvamaan.
Palveluakin pitäs tänään harjottaa ja isän kuontaloa kohentaa, siistiä silmiltä pois.
Aurinko 17 Kaksoset neliö Mars 17 Neitsyt.
Yhteiskunnallisiakin asioita selasin netistä.
Ei ole oikeutta työttömyysrahaan lomakorvauksien puitteissa.
Että suotta lomakkeita täyttämään ja anomuksia vetämään.
Venytetään senttejä.
Sitten kuuntelin Lennonin Working Class Hero -laulun ja tuumasin,
että onko sitä työväenluokkaan kuuluva, mitään omistamaton,
kädestä suuhun elävä,
mutta en nyt vissiin ihan kuitenkaan,
kun on tuota maata, mihin istuttaa ja ruokansa mahdollisuus kasvattaa.
Kuu 10 Vesimies.
Pihlajankukat tuoksuvat ilmassa voimallisesti.

7.6.2012
..rakastan..
Kullankeltaisia kulleroita.
Joku muukin rakastaa..
Villinä kasvavia kalliokasveja, jotka lisääntyvät pieninä palleroina.
Isä rakastaa pioneja. Nuppuja ainakin riittää.
Illan päätteeksi istun rappusille vanhan kiven seuraksi ja katselen maisemaa.
Maaäiti Ceres 23 Härkä on hemmotellut minua yltäkylläisyydellään oppositioasemistaan.
Kuu 25 Kauris

Minä rakastan..
Tätä kaikkea.
Tuoksua. Hempeyttä. Runsautta. Pölyttäjien surinaa.
Noiden kuusten suojassa minäkin sain kasvaa. Rauhassa. Vahvaksi.
Omenapuissa on kolme linnunpönttöä. Siellä ne kukkaistuoksussa kasvavat. Huumaantuvat elämästä. Linnunpojat.
Kuusetkin tuottavat vielä. Vaikka vanhoja ovat.
Näitä käpyvauvoja ihmettelin lapsena.
Pihan pihtakuusi oli kuin rönsyhelmainen tyllerö..
Toisessa pihtakuusessa oli jonkun linnun pesä.
Siinä ulkohuussin nurkalla. Ja että se lintu lauloi. Koko ajan. Enkä tunnistanut.
Siinä ulkohuussiin nurkilla on myös ulkosauna.
Kaikki samassa navettarakennuksessa.
Saunan edustalla istuen katsoin kuinka ilta-aurinko paistoi lehmuksen läpi.
Saunapuhtaana. Tuoreella vastalla maankääntöhartioita vihtoneena.
.

Paikka auringossa
Kaksosissa. Siinä oli myös Hermes ja Chaos.
Kaikki 15 Kaksoset.
Istutin sipulit.
Näin unessa Venuksen ylikulun.
Kävelin isän kanssa tuntematonta hiekkatietä etelään.
Katsoin aurinkoon.
Näin pisteen keskellä aurinkoa
ja ajattelin, siinä se on, näin se syntyi,
Auringon symboli.
Toisessa unessa kolme saman kylän naista olivat kaikki raskaana.
Skorpioni, Rapu ja kolmatta en tiedä.
Kaikki ovat lähempänä vaihdevuosia kuin hedelmällistä ikää.
Skorpioni suhtautui raskausikäänsä tyyliin haittaaks se?
4.6.2012
pimennyskuutamo
Tänään on osittainen kuunpimennys, joka ei näy Suomessa.
Uutisoinnin ja kaupankäynnin Jousimies-Kaksoset linjalla.
Uutisvuoto, uutispimento, hyvät ja huonot uutiset..
Opettajat ja tenavat -linjalla.
Naurunappula-linjalla..hekoheko, osta leko, leiki sillä ja kehity..
Kuu 14 Kaksoset oppositio Aurinko 14 Jousimies.
Uhkailu-linjalla?
Finito?
Elinkeino
Venus rx 16 Kaksoset neliö Mars 16 Neitsyt.
Kuin myös Puolustusvoimain lippujuhlan päivä on tämä.
Ja nimipäiväänsä viettää Toivo.
Tenavan aamuterveiset vanhalla Tulevaisuudella..
Osuu ja uppoo
omalla aapee-kartalla solmulinjalle,
Vtx-linjalle ja Pholus-Merkurius-yhtymälle,
kaikki asteissa 14-16 Jousimies.
En ole vielä siellä missä pitäisi,
ja sain jo viestiä ettei näkynyt,
vaikka piti..
Ehkä tästä pitää lähteä näkyilemään pimennosta..

2.6.2012
Jo joutui..
sade rankka,
ja tuuli hirmuinen..
oikeesti,
kyllähän se oli kosteeta silmäkulmassakin suvivirren soidessa;
koulunsa päättävien haikeeta mieltä juhlapuvuissa todistaen.
Yhtä sykähdyttävää joka kerta.
On juhlittu, kukitettu, halattu ja erottu.
Leikkokukka kuihtuu,
mutta luonto jatkaa kasvuaan
lehtiverhossaan.
Kuu 16 Skorpioni
kvinkunssi Venus rx 17 ja Merkurius 19 Kaksoset

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)