Aurinkoista pakkasta.
Mittarissa -28,
mutta suon hyytävä vaikutus semmonen 10 astetta tuossa.
Hyödynsin pakkasen,
ja tyhjensin ja sulatin pakastimen.
Vanhemmat mustikat ovat höyrystymässä mehuksi
ja kompostiinkin lähti tavaraa.
Että semmonen Mars draivi sitten iski.
Tuo Mars Oinas on nyt kyllä myös yodin kärkenä itellä,
kun on samalla tr Jupiter Jousimies sekstiili MC Vaaka
ja horoskooppi varottaa astumasta kenenkään varpaille,
mut samalla kenenkään ei auta mun varpaille astua.
I wish wisdom to that.
Oon tehny monta lottoa,
kun tuo Mars on myös progekartalla
Kuun ja Onnenpisteen kanssa yhtymässä Leijonassa.
Mut se onnenkantamoinen lie sitten jotain muuta.
Onko se oman tunnetilan esilletuontia,
vai sen kaiken kohtaamista 7 huoneessa?
Jännästi sinänsä tuo Mars jatkaa esilläoloaan,
koskapa viime kesä meni hyvinkin
Mars Vesimies ja Vesimies energioita tutkaillen;
siinä määrin oli näitä erilaisia Vesimiehiä ja Vesimies-Marseja ympärillä.
Viha on ollut pohjatunteena jostain syystä.
Liekö sitten vielä osana suruprosessia
moinen vahva tunne.
Ja se on osaksi myös sitä,
ettei ole aikanaan osannut sanoa EI,
vaan on myötäillyt liian kauan.
Tällepä EI-sanomiselle tuli just vahvistus radion haastattelusta;
jotkut asiat ne vaan ovat ilmassa.
Kuu 4 Skorpioni
ja kvinkunssia 10 Hygiealle 5 Oinasta.
Oisko se siinä kinkun jämät pohjalta kompostiin,
ja viemärin putsaus,
skorpioni kun ei tonkimista kaihda..
27.1.2019
Tulipalopakkasta
Kylmää yötä,
Kuusamossa mitattu talven pakkasennätys -37,6.
Tulikolmio
Jupiter 16 Jousimies kolmio Mars 17 Oinas.
Aurinko ilman merkissä 6 Vesimies ja Merkurius siinä liki.
Kuu nyt 25 Vaaka ja yhtyy Pallakseen 27 Vaaka
ja tekee ilmakolmion Vestalle 27 Vesimies.
Oisko tulipalon aineksia?
Täällä on taas nautittu taitoluistelusta.
Tuo tulikolmio siivitti Suomen Viveca Lindforsin EM-pronssille
naistenluistelussa.
Hän oli pukeutunut hansikkaita myöten tulenpunaiseen näyttävään asuun
ja luisteli voitontahtoisella asenteella.
Hällä on kartallaan stellium Vesimiehessä,
Neptunus-Merkurius-Aurinko-Uranus
ja tr Aurinko yhtyi hänen Merkuriukseensa.
Lisäksi hällä oli hansikkaiden alla Jupiterin ja Pallaksen yhtymä Kaloissa,
ja Chironin käsinkosketeltava transiitti sille :).
Mutta se tulikolmio,
hällä Vesta rx Leijona (sydänongelmia joskus ollut kuulemma)
ja taivahalla oli täsmä Jupiter Jousimies kolmio Mars Oinas
kolmiossa hänen Vestalleen,
antamassa helppoutta ja puhtia liikeradoille.
Lisäksi hällä on syntymäkartallaan
Mars Skorpioni kolmio Venus Kalat
ja tuli mieleen tuosta Mars Skorpinista,
että siinä on sisua ja periksi antamattomuutta,
mutta että sekö lie syynä myös jonkun sortin tylyyn
asenteeseen, millä hän on aiemmin vastaillut haastatteluissa.
Vai liekö asialla Lilith Skorpioni,
jolle ois hyvä englanninkielinen sana, mut jääköön lausumatta.
Mutta että hienoa,
ja pikkasen lisää nöyryyttä yleisön edessä.
Itelläkin on tulikolmio;
pitäskö olla draivia, häh?
tr Mars on IC:llä Oinaassa ja kolmiossa omaan Marsiin Leijonassa.
No, sain itteni pakotettua hiihtolenkille,
sitten kun olin herännyt, myöhään,
luettuani aamutunneille Stonehengen arvoitusta, dekkaria.
Ja hyväähän se teki, hiihtolenkki.
Olen ihastellut naapurin rouvan kanssa tuota lumen kauneutta,
pehmeyttä ja miten valkoista kaikki on.
Lapasta neuloessani huomasin,
että siitä tuleekin miehen mars-kopraan sopiva,
eli liian iso hälle kelle tarkotus oli.
Entiijä, ap Kuu Kalat haluis vaan kattoo elokuvia ja lukea romaaneja
ja jättää kaikki mukamas velvollisuudet johkii hamaan tulevaisuuteen.
Marsia sen verran, että katoin elokuvana konmaria,
että miten se IC:n järjestys nyt sitten vois Marsin draivilla tapahtua.
Ja pah.
Kirja on vielä kesken..

2.1.2019
Tuprakka keli
Ilimoja piisaa,
melkein myrskylukemiin,
sähköjä poikki,
eikä Ahvenanmaalla taida tuulessa pysyä pystyssäkään.
Liekö sitten pysähtynyt Uranus
näyttämässä taivahan vallat?
Kuu on kulkenut Skorpionissa,
yhytti Venuksen yöllä,
ja tekee nyt 29 Skorpionista kvinkunssia Uranukselle 28 Oinas.
Ja energinen Mars mahtailee oinaspisteessä.
Ja ilmatieteenlaitos, Neptunus;
niin mereltähän se tuuli nousee,
neliössä säät ja ilmat säätävään
isoon kihoon, Jupiteriin Jousimiehessä.
Että tuprakka on keli,
suut ja silmät täyteen lunta,
rapunpielikin.
Talvi tapansa näyttää,
mänty myötäilee,
jos jaksaa.

31.12.2018
männen tullen, tulevia menneitä
towards
coming, facing, approaching
semisekstiilitaivas:
Venus 23 Skorpioni
Merkurius 23 Jousimies
Jupiter 11 Jousimies
Saturnus 11 Kauris
Mars 29 - Chiron 28 Kalat
Uranus rx 28 Oinas
Semisekstiilistä on mielikuva
kohti menemisestä,
samat asteet korostuvat,
ja se numerologinen tarkkuus
tekee kulmasta tarkan,
30 astetta saavutettavana
eteenpäin, seuraavaan, tulevaan..
vai meneekö se sittenkin toisinpäin,
kumpaa kohti?
Privaatti venus poistaa merkuriuksen hölöpölö-viestit
ja pysyy kotona, saturnuksen norsunluutornissa,
vaikka tarjolla ois jupiterin juhlapuhetta ja iloista tulitusta,
mars-chironin jalat ovat oudon raskaat,
pysähtynyt uranus ei nosta askeleita maan pinnalta..
Päättämättömyys ja laiskuus vaivaa..
Minkä kuvan valitsen uuteen vuoteen?
Eilisen auringonkajon "neropatin" oksilla..
..vaiko saturnisen
443 Photographica 11 Kauris
Connemara Marble
Rub this rock and let your worries disappear
I will
and hope you find your way
in the year 2019 !
Kuu 8 Skorpioni
tekee taikoja tai tuo unikuvia yöllä semisekstiiliketjussa
jupiterin ja saturnuksen kera

24.12.2018
joulua
Mahdollisuuksien joulua,
kieliopillisesti pienellä kirjoitettuna.
Joulurauha julistettu,
pakkasta 24 astetta,
linnuilla ruokaa,
pullataikina nousee;
pullan tuoksu kuuluu omaan aaton aamuun.
Kuusikin tuoksuu ja elää ötököineen;
tuhatjalkainen lähti joulun viettoon.
Kuu vähenee 25 Rapua
yhtyy Yläsolmuun 26 Rapua,
Chiron 28 Kalat vesikolmiota,
kristusoppia.
Uranus rx 28 Oinas
mahdollisuuksien neliötä kuulle;
kiinanruusun toinen elämä jouluvaloissa.
Jupiter 10 Jousimies
semisekstiili Saturnus 10 Kauris,
joulupukki, valkoparta vanha ukki,
eikös taakka paina selkää,
käypä tänne emme pelkää..
tr Merkurius 13 Jousimies yhtymä Suomen Aurinko
Joulurauha julistettu.

6.12.2018
supisuomalainen
Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi-neito!
Tuossa pöydän kulmalla paperiläjän välistä pilkotti
paperi, jossa oli tuo 259 Aletheia totuus ei pala tulessakaan
kirjattu ylös,
ja aattelin, jotta lykkäänpä tuon Suomen ap-kartalle,
siis näin sattumanvaraista on asteroidien valinta useinmiten,
ja se sitten osui tarkkaan yhtymään feministi-älykkö-puolustuslinja
kaupunkilaisen kanssa.
Kaks sormee raamatulle ja kerro totuus,
nothing but the truth,
oikeudenpuolustus?
Siis siihen nyt sitten enin huomio meikäläiseltä Suomen kartalla
vuodeksi etiäpäin, 12 Vaakaa, nousulla, joka on 17 Vaakaa.
Suomalainen laulaa vastustajan suohon, Kalevalassa ainakin,
siis taistelee älyllä, ei miekalla.
Sitten toinen selkeä, vesikolmio,
kantasuomalaisten määrä pienenee, kun syntyvyys laskee.
Rapu-MC:llä Yläsolmun kera Suomen geeniperimä,
kolmio retro Merkuriukseen ja viimesen asteen Skorpionikuuhun
ja vielä Chironiinkin Kaloissa.
Uranus rx 29 Oinas kvinkunssi Skorpioni -Kuu,
jossa näen samaa tyytymättömyyttä kuin Ranskan mellakoissa.
Syvältä pinnan alta nousee se, kytee ja hautuu.
Tai mäne ja tiijä. Mikä lie kuinen kuudes aisti..
Neptunus-Mars Kalat on oppositiossa Suomen Kuu-Lilithiin Neitsyessä,
Jousimies Aurinkomme t-ristin kärkenä,
me hyväuskoiset-KO?
Tuntematon sotilas on edelleen tuntematon?
Lippulaulussa lauletaan sinun puolesta elää ja kuolla on tahtomme..
ja sodankäyntiä opiskellaan kännykän välityksellä.
Kuinka moni oikeesti luopuis kännykästä ongelmanratkaisijana,
ja rämpis suon halki yhteisen maan puolustamiseksi?
Olemmeko enää suo-maalaisia?
Vaiko cityluuppilaisia?
Totuus?
Vähenevä Kuu 6 Jousimies

2.12.2018
Tasa-arvo - eriarvo - tyytymättömyys
Luin uutisista Pariisin mellakoista
ja aattelin mielessäni, josko tuo on esimakua laajemminkin.
Tuli mieleen Ranskan vallankumouskin,
joka alkoi 14.7.1789
Uranus-Venus-Jupiter Leijona energialla
ja Kuu ajoittamassa vallan kumousta Oinaassa.
Aurinko-Merkurius rx Rapu tuolloin.
Päädyin lukemaan astro-foorumilta vanhaa juttua
Saturnuksen ylennyksestä ja alennuksesta,
ja siellä tuli nimenomaan esille tuo,
että se on Oinas, joka haluaa kumota vallan,
eikä niin, että Vesimies olisi vallankumouksellinen,
uuden hallitsijansa Uranuksen myötä.
Ja että Saturnus on muutoksen planeetta,
pitkäjänteisesti.
Mutta siis,
nyt arvo ja tasa-arvo, eriarvo,
Venus 29 Vaaka oppositio Uranus rx 29 Oinas
tyytymättömyys
Merkurius rx 29 Skorpioni
kvinkunssia Uranuksen kanssa
Ranskalaisten riehunta on protestia Macronille,
jonka kartalla tyytymätön Merkurius rx yhyttää MC 29 Skorpionin.
Hällä on myös perääntyvä Merkurius 29 Jousimies yhdessä Auringon kanssa.
Ja tämä yhdessä transitoivan Venuksen kanssa
tekee turvallisesta IC Härästä yodin kärkenä vähemmän turvallisen?
Hällä on myös tällanen radikaali "äidinmaitovastike"-oppositio
Uranus Skorpioni oppositio Kuu Härkä.
Enpähän tiijä,
tuli vaan tarve tutkia tämmöstä,
ite 3317 Paris on 5 Vaakaa
ja sille on oppositiossa 1221 Amor rx 5 Oinas,
Kuu on nyt 9 Vaaka
ja loistanut yöllä Pariisin yllä mellakoita valaisten.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)