2.1.2016

Puoli metriä takaisin

Olin joulunpyhinä reissussa.
Sain kunnian olla ystävän pojan kummina.
Kahdeksas kummilapsi.
Muut ovat jo nuoria aikuisia.
Kaikkiin on joku astrologinen yhteys kartoilla.
Tämän pojan Kuu on konjuktiossa omaan progekuuhun Ravussa,
näin ajankohtaisesti.
Muuten pojan Juno osuu MC:lleni ihan synttärini pvm lukemissa vielä,
sidos, yhteys, liitto, samanhenkisyys skorpparipojan kanssa,
jonka nousu osuu oman skorpparistelliumini keskelle,
siinä Merkuriuksen sanatonta viestintää ja ymmärrystä koskettaen.

Istuin pikavuorossa kotimatkalla,
kun bussiin nousi mies,
maksaen matkansa 15 eurolla,
josta kuski antoi takaisin 50 senttiä,
samalla sanoen ja puoli metriä takaisin.
Kesti hetken ennenkuin huumorireseptorini yhdisti
50 senttiä = puoli metriä.
Jäin miettimään bussikuskin sanavalintaa,
huumoria päivään,
kevennystä,
että puolella metrilläkin on hintansa.
Euro ei kuitenkaan mallaa metriä,
mutta senteillä mitataan jo matkan pituutta.
Merkuriuksen vikkelä liike,
niin rahassa kuin matkassa?
Muuttuvatko määreet,
paino, matka, tilavuus, aika?
Merkurius on siirtynyt Vesimieheen,
kiinteän ilman merkkiin,
pakkasta ja ensimmäiset luistelijat järven jäällä.
Mars siirtymässä kiinteän veden merkkiin Skorpioniin,
ja jäät vain vahvistuvat?

Tänään näytti tältä,
pakkasta n.- 20 astetta, no ehkä -15
Aurinko paistoi.
Ja laski.

Kuu 18 Vaaka


2 kommenttia:

  1. tr Uranus on seilannut IC:lläni,
    retroten 3 huoneen puolelle.
    Mietin jotta mitäs tää nyt oikein,
    enkä hirveesti älynnyt,
    no ehkä sairasloma = vapautus MC:ltä
    oli jotain sinnepäin,
    mut sitten hokasin,
    kun tytär (tr Uranus kvinkunssi oma Venus = tyttären Au-Mer) pyysi pakettikorttia isoon laatikkoon ja avot se olikin mulle,
    ja siitä paketista kuoriutu,
    kaiutinpaketin avaamisen jälkeen,
    uusi näyttö tietsikalle,
    ja jo avatessa arvasin mitä, ja sanoin,
    ekologisena,
    että avaan tän sillä ehdolla,
    että viette entisen kierrätykseen..:)
    joo joo
    kiire päästä jo eroon muorin kivikautisesta
    oo oo putkiratio eiku näyttö
    vuodelta kivi ja kasvi...
    että
    Uranus ja sähkö,(joku on yrittänyt kumota tän yhteyden, minä pidän siitä kiinni,
    hermojärjestelmä sekin..)
    tieto-liikenne,
    taivas-yhteys-satelliitti, mikälie.
    Mutta siis semmonen tr Uranus-lahja.
    Joulupukilta,
    tr Jupiter sekstiili oma Aurinko,
    joka oli saabisesti niitä röntgensäteitä,
    joita niitäkin kyllä sain,
    ennenku diagnoosi osui poskionteloihin.
    Neitsytkö se sairaskertomuksia luki,
    Jupiter liioitellen?

    joo,
    perinteistä kiinnipitäen,
    tinat valoin,
    ja enkelin siiven
    tai hyvällä mielikuvituksella lainelaudan sain.
    Yks pieni osa
    oli käsityöläisen neula,
    ihan selvästi.
    Sitten semmottinen korppikotkan näkönen
    lintu.
    Lentäen jonneen..
    joo.

    tr Aurinko on sekstiilissä mun Plutoon,
    niinku
    Saturnuskin neliössä.
    Sauna on pesty,
    viemäritkin.
    Lauteet pakastettu ulkona,
    ja ilma siten raikastettu kuivatessa..
    Oli hyvät löylyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tr Aurinko tietennii kolmiossa Neitsyen Plutoon,
      sorgen.

      Poista