17.7.2012

märkää

paljon nestettä, kosteaa märempi, mätä, visva,
 huurteinen olut ja kiihottunut nainen
Paljon on selityksiä märälle,
paljon on mielleyhtymiä Jupiterin 7 Kaksoset kolmiolla Mars 7 Vaakaselle.
Ensin tuli mieleen vanhan ajan rautanen puntari, jolla mitattiin ilmassa paljonko jauhot painaa.
Sitten kuuntelin Korpiklaanin Väkirautaa.

Päivän johtavien suurristillä sukelsin Britannian talent kisaan,
synkroniaan veden alla, mahtavaa.
Lopuksi tai jo aluksi päädyin Tantaloksen kautta hornaan, Tartarokseen,
joka oli kreikkalaisessa mytologiassa manalan alin kohta, horna, jossa syntisimpien vainajien sielut saivat kärsiä ikuista kidutusta. Tartaroksen asukkaita olivat mm. Kronos, titaanit, Iksion, Sisyfos ja Tantalos.
Tantalos oli titaani Pluton (vauraus) ja Zeuksen poika, joka loukkasi kreikkalaisia jumalia mm.yrittämällä syöttää heille poikansa Pelopsin lihaa. Rangaistukseksi Tantalos vangittiin Tartarokseen, jossa hän kärsi janoa ja nälkää;
ollen kainaloita myöten vedessä ja kurkottaen kohti hedelmiä ja vettä, joihin ei kuitenkaan koskaan yltänyt.
Päivän risti täydentyy mielestäni juurikin puuttuvalla jalalla,
elikkä Ravussa olevilla Kuulla, Tantaloksella 9 Rapu ja Kronoksella 7 Rapu.
On siinä myös Cyllarus 8 Rapu, joka kuvaa avioparia kunnes kuolema meidät erottaa -tyyliin.

Suurristi,
Mars 7 Vaaka neliö Pluto rx 7 Kauris neliö Uranus rx 8 Oinas 
ja neliö Kuu 7  Rapu plus Tartaroksen kumppanit.
Maltan ristin kautta hornan tuuttiin,
Takkirauta -blogista ristin löytäen..

Marsin metalli on rauta.

Pluton viemäri ei vedä, kellarissa kelluu.

Mutta lasten päivä kuluu rattoisasti pyöräillen tulvalammikossa ristiin rastiin.


1 kommentti:

  1. Se alkoi sitten akkainviikko ja vettä sattaa,
    tihhuuttanut koko päivän täällä Savossa ainakin,
    jyrähtikin kerran.
    Matleenan päivä on sunnuntaina ja siitä on sanottu Pielaveellä, että
    "Jos kus`-matelina sataa, sataa joka päivä pärttyliin (Perttu 24.8.) asti, mutta jos silloin on poutaa, riittää poutia pärttyliin asti."

    -
    Niinistö puhu setelien painamisesta tähän Eu-kriisiin ja ahdinkoon.
    Ite aattelen vähän sillain, ettei siinä suuret eikä pienet setelit paljon auta,
    jos maa ei jaksa tuottaa meille sapuskaa.
    Kasvien juuret tukehtuvat tulviin,
    pellot pehmiää, isoilla koneilla ei mitään asiaa pientareelle jne.
    Siinä meille isoa ristiä ihan kyllin.
    Nään sen luonnon kautta ihmiseen vaikuttavana kuviona,
    ja kun Pluto kuviossa mukana, on kyse henkiin jäämisestä, perimmäisistä asioista.
    Toisaaltahan se voi olla hengenlähtö lähellä myös sotatilan vuoksi niinkuin Syyriassa.
    Väheksymättä kenenkään heniksiä ahistuksia, niin isommassa mittakaavassa se voi tietää katovuotta, jossakin jopa nälkää.

    tr Ceres 9 Kaksoset on just Suomen nousulla.
    Huoilehtiiko se äitimaan tuottavuudesta?
    Vai on syvästi masentunut?
    Tyttärensä Persephone kyllä keimailee? kuninkaallisen Reguluksen lukemissa Leijonan lopussa.

    Ahomansikatkin olivat jo homeessa, yök.
    Mustikoitakin jo löytyi, mutta nekin pehmiää äkkiä jos matleenaa vaan kusettaa.
    Ensimmäiset kanttarellit kurkisteli polun varrelta ja vatussa on raakileita, jos ja kun vain sais myös aurinkoa ja sitä myöten makeutta marjoihin.
    Se on kaiveltava pakkasen uumenista marjoja ja keiteltävä niitä.

    Heinäkuu.
    Kontiot ja villasukat jalassa,
    ilimoja pitelee.

    Kuu 21 Rapu
    Suomen IC:llä.

    VastaaPoista